Pajtim Statovci luo maailmanluokan kirjallisuutta
Kun Pajtim Statovcin esikoisromaani Kissani Jugoslavia ilmestyi tasan kymmenen vuotta sitten, olin kuin ällikällä lyöty. Kuka on tämä nuori kirjailija? Mistä hän tulee? Mistä hän kerii kaikki nämä tarinansa?
Statovcin toista romaania, vuonna 2016 ilmestynyttä Tiranan sydäntä, osasin jo odottaa, kunnes vuonna 2019 ilmestynyt Bolla hurmasi kaikki muutkin kuin minut. Kun Bolla palkittiin kirjallisuuden Finlandia-palkinnolla, ajattelin, että tätä Statovcinkin on miltei mahdotonta ylittää, mutta väärässäpä olin. Viiden vuoden kypsyttelyn jälkeen ilmestynyt Lehmä synnyttää yöllä nostaa Statovcin lopullisesti maailmanluokan kirjailijoiden kastiin.
Statovcin tuotantoa on ehditty lokeroida monella tavalla. Äärimmäisin nimitys lienee Balkan-queer, sillä niin luontevasti Statovci kuvaa sankareidensa ja antisankareidensa merkillistä elämää.
Minulle Statovcin teokset ovat intohimoisen, mielikuvitustaan käyttävän, kotimaidensa Suomen ja Kosovon historiasta ammentavan ja ihastuttavasti välillä sadun puolelle kallistuvan tekijän teoksia, joissa kaikissa on syvä pohjavire, joka haastaa lukijansa miettimään omaa ihmiskäsitystään. Viattomia emme kukaan ole, mutta sen vuoksi meistä ketään ei kuitenkaan pidä mennä tuomitsemaan.
***
Lehmä synnyttää yöllä kertoo kirjailija-Kajtimin, suomeksi Muiston, tarinan kahdessa ajassa, lapsuudessa 1990-luvun puolivälissä ja aikuisuudessa tässä ajassa. Maantieteellisesti Kajtimin tarinat kiertävät Suomesta Kosovoon ja takaisin. Ajan kuluessa Kajtimista on tullut menestyvä kirjailija, joka tuskailee luomisensa, kustantajansa vaatimusten, pääministerin järjettömän politiikan ja omien ja äitinsä muistojen erojen merkillisessä ristiaallokossa niin, että muistot ja itse kunkin tapa muistaa nousevat romaanin tärkeimmiksi teemoiksi.
Vaikka Lehmä kertoo kirjailijasta ja vaikka tämän nimi on melkein sama kuin kirjan kirjoittaneen ja vaikka Statovci aivan varmasti ammentaa tarinoihinsa tavaraa omista ja tuntemiensa kosovolaisten tai muiden Suomeen pakolaisina tulleiden elämästä, autofiktiosta ei ole kysymys.
Sen kirjailija on lehtihaastatteluissakin painavasti sanonut. Hän on kyllä yrittänyt kirjoittaa ihailemiensa autofiktiota harrastavien kirjailijoiden tapaan, mutta siitä ei vain ole tullut mitään, ja hyvä niin. Jos kaikki Statovcin kertoma perustuisi tiukasti tapahtuneisiin tosiasioihin, emme koskaan pääsisi lukemaan vaikkapa siitä, miten kosovolaisen ukin talonrähjän vinttiin piiloutunut kolmipäinen kimeeri auttoi pientä, muiden outona pitämää poikaa pärjäämään äärimmäisen kovassa ja väkivaltaisessa albanialaisessa arjessa.
***
Yhtenäisessä tarinassa on erotettavissa kaksi tärkeää kertomuksen tasoa. Toisessa Statovci kertoo, miten Kajtimista tuli kirjailija-Kajtim ja mitä kaikkea se häneltä vaati ja yhä vaatii. Toisessa Statovci syöksyy suoraa päätä arkiseen realismiin ja kuvaa vaikkapa sitä rasismia, mitä täydellistä suomea puhuva kosovolaispakolaispoika on joutunut uudessa kotimaassaan kokemaan.
Samaan kokemusryppääseen sijoitan ne vaikeudet, joihin kosovolaisittain varakkaat Suomesta kotimaahansa lomailemaan tulevat kohtaavat. Hankalaa olla jumala, kirjailijaveljekset Arkadi ja Boris Strugatski kirjoittivat aikoinaan, ja saman huomaa myös Kajtim, joka yrittää auttaa kaupungin kurjimpia.
Kirjan rytmitys tukee upeasti Statovcin eetosta. Kun nuori tai aikuinen Kajtim vain tarkkailee ympäristöään, kirjailijalla ei ole kiirettä mihinkään, mutta kun perheen tärkeän tavaran tuominen suomalaisen alakoulun oppitunnille aiheuttaa järkyttävän rasistisen ryöpsähdyksen, teksti kiihtyy hurjaan vauhtiin, kiihkeät lauseet terävöityvät ja muuttuvat ikään kuin hakkaavammiksi kuin tasaista arkea kuvattessaan. Jos tämä ei ole mestarin tekstiä, niin mikä sitten!
***
Olen lukenut nyt syksyllä, pienen ajan kuluessa niin monen lempikirjailijani kuin useamman uuden tuttavuuden teoksia. Näistä uutuuksista viimeisin ovat tämän vuoden kirjallisuuden Nobelin voittaneen, korealaisen Han Kangin kaksi ensimmäistä suomennettua romaania.
Jos ja kun vertaan Statovcin uutuutta ja oikeastaan koko tuotantoa nobelistin teoksiin, voin äänen värähtämättä väittää, ettei Statovci häviä piiruakaan Han Kangille maailman julmuutta ja siellä rämpivän ihmisen pienuutta kuvatessaan. Molemmat ovat tiukasti kiinni todellisuudessa ja historiassa, mutta Statovci luottaa sen lisäksi mielikuvituksen voimaan. Minun muistoni ovat minun muistojani, tällaisiksi ne ovat kasvaneet ja tällaisina ne ovat äärimmäisen arvokkaita jaettaviksi.
Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä. Otava, 2024. 277 s.
Kommentit
Lähetä kommentti