Kuolleiden kirjailijoiden viimeiset romaanit
Luin aivan sattumalta peräkkäin kahden kuolleen kirjailijan viimeiset romaanit.
Gabriel García Márquezin postuumin teoksen Elokuussa nähdään etsin käsiini aivan tarkoituksella, sillä Gabo, niin kuin läheiset häntä kutsuvat, on kulkenut mukanani siitä asti, kun syöksyin suin päin Sadan vuoden yksinäisyyteen ja Macondon ikuiseen sateeseen.
Paul Austerin nappasin kirjaston uutuuksien hyllystä, sillä olen lukenut Austeria aina silloin tällöin, ja kun Baumgartner kaiken lisäksi on mammutteja kirjoittaneen amerikkalaisen tuotannossa harvinainen parisataasivuinen kirja, se tarttui mukaani kuin itsestään.
Tuossa vaiheessa en edes ajatellut, että teoksia voisi jotenkin rinnastaa, mutta niin vain voi. Gabon teos tosin on kirja, jota Gabo kirjoitteli viimeisillä voimillaan ja omaksi ilokseen, eikä koskaan halunnut, että se julkaistaisiin, mutta perinnönjakajat tulivat lopulta toisiin mietteisiin.
Kova tupakkimies Auster puolestaan menehtyi keuhkosyöpään vuosi sitten, joten hän on varmaan itsekin tiennyt, että Baumgartner jää hänen viimeiseksi teoksekseen.
***
Toki moni muukin asia romaaneja yhdistää, tärkeimpänä ehkä molempien kirjojen sivuilta pilkistävä nostalginen varmuus siitä, että tämän jälkeen kumpikaan ei tulisi kirjoittamaan mitään. En nyt sanoisi, että romaanit ovat jonkinlaisia kirjallisia testamentteja, mutta molempien tunnelma on jokseenkin suruvoittoinen.
Gabon romaanin päähenkilö on keski-ikäinen Ana Magdalena Bach, joka kerran vuodessa ottaa ja matkustaa saarelle, jonne hänen äitinsä on haudattu. Hän toimii jokaikisellä kerralla täsmälleen samoin, asuu samassa hotellissa ja ostaa hautakukat samasta kaupasta, syö ja juo samaa kuin aina ennenkin, mutta jollakin tavalla nauttii itsenäisestä elostaan.
Sitten sattuma puuttuu peliin, ja Ana Magdalena joutuu vaihtamaan hotellia. Yhtäkkiä hän huomaa viettävänsä varsin kiihkeää yötä tuikituntemattoman miehen kanssa, ja sama meno jatkuu seuraavina vuosina. Gaboa parhaimmillaan on tarinaan ilmestyvä kahdenkymmenen dollarin seteli, joka on paljon arvoaan merkittävämpi.
Auster kertoo vuosikymmen sitten leskeksi jääneestä kirjailijasta ja professorista, joka ihmettelee itseään ja maailmaansa, kaipaa menettämäänsä ja yrittää rakentaa elämästään jotakin uutta. Hänellä on naisystävä ja kavereita, mutta suoranaisen elämänhimon hän on kuitenkin kadottanut, kunnes hänellekin tapahtuu jotakin yllättävää.
***
Gabon romaani on oikeastaan mielenkiintoinen kokoelma aiheita, joista kolumbialaismestari olisi elämänsä voimapäivinä kirjoittanut ties kuinka ihmeellisen teoksen. Nyt Gabon ihmeellisyys häilähtelee siellä ja täällä, ja totta on, että romaanin perusrakenne itseään ja sukunsa saloja etsivästä Ana Magdalenasta on kiehtova.
Muuten ajattelen, ettei maailma ehkä sittenkään olisi menettänyt hirveästi mitään, vaikka kirja olisi kirjoittajansa toiveen mukaisesti jäänyt julkaisematta, mutta kun Sadan vuoden yksinäisyydestä tehty tv-sarja paraikaa ihastuttaa televisionkatsojia, houkutus Elokuun julkaisemiseksi kasvoi ehkä liian suureksi.
Austerin Baumgartner puolestaan on parhaimmillaan syvä surun kuvaus. Ensin menehtyi rakastettu, äärettömän lahjakas runoilija, eikä reilu seitsemänkymppinen mieskään tunne enää olevansa elämänsä kunnossa. Yksi suhde hänen elämäänsä tietysti vielä mahtuisi, mutta sekin olisi aivan varmasti menetyksen aiheuttaman surun sävyttämä.
Ana Magdalenan rutiiniksi muodostuvat vuosittaiset seksiretket saarelle. Baumgartner puolestaan kuluttaa päivänsä rutiininomaisesti ehkäpä viimeiseksi jäävää kirjaansa Pyörän mysteerejä kirjoittamalla.
Haikeaksihan molemmat romaanit lukijansa vetävät, eikä se tunne ole oikeastaan mitenkään paha tai ahdistava. Myös tällaisten romaanien lukijoilla on elettyä elämää takanaan.
Gabriel García Márquez: Elokuussa nähdään. Suomentanut: Jyrki Lappi-Seppälä. WSOY, 2024. 122 s.
Paul Auster: Baumgartner. Suomentanut: Arto Schroderus. Tammi, 2024. 204 s.
Kommentit
Lähetä kommentti