Sinuhen matkassa arkeologin tiedoin

Mika Waltari työpöytänsä ääressä vuonna 1939. Kuva: Viljo Pietinen / Wikimedia Commons.

Dosentti Minna Silver on kirjoittanut kirjan nimeltä Sinuhe egyptiläisen maailma arkeologin silmin, josta moni Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen ystävä varmasti nauttii. 

Silver seuraa Sinuhen elämää Niilin varren kaislaveneeltä Punaisenmeren rannan karkotuspaikkaan ja kertoo, mikä kaikki Waltarin kuvaamalla matkalla on arkeologisen tiedon perusteella kohdallaan, ja tarkkaa työtähän Waltari on tehnyt, vaikkei koskaan Egyptissä käynytkään.

Niin. Kun ei käynyt, niin miten ihmeessä hän osasi kirjoittaa niin tarkasti reilun 4300 vuoden takaisesta Egyptistä, sen kulttuurista, politiikasta ja tavoista? Silverillä on vastaus: lukemalla Egyptiä ja tuota aikaa käsittelevää kirjallisuutta. Toimittamalla teoksia menneestä Egyptistä. Perehtymällä. Tutkimalla. Ja kuvittelemalla.

Hannu Raittilalta kysyttiin aikoinaan, kun hänen kirjoittamansa Canal Grande voitti kirjallisuuden Finlandia-palkinnon, josko hän on kauankin asunut Venetsiassa. Ei ollut asunut, vaikka olikin pistäytynyt siellä muutaman tunnin verran. Kirjansa hän kasasi niin kuin kirjailijat tekevät, käyttämällä mielikuvitustaan.

Kysymys siitä, oliko Waltari käynyt Egyptissä on vähintäänkin hölmö. Niinköhän kirjailija olisi saanut imetyksi itseensä kaiken sen tiedon, jonka sai lukemalla, kuvia ja patsaita tutkimalla ja museoissa käymällä, jos olisi tehnyt parin viikon turistimatkan sfinksien maahan? Ei varmasti olisi, kun Silverin kaltaiselta työkseen muinaisuutta esiin kaivaneelta arkeologiltakin se on vienyt koko elämän.

Niinpä se, miten Silver yhdistää oman tietämyksensä Waltarin kertomaan, todistaa Waltarin metodin pätevyyden ja tarjoaa yksiin kansiin kerättynä sellaista tietoa Sinuhen ajasta, joka tähän asti on ollut hajallaan siellä ja täällä.

Kirjan kannessa on kuva faarao Ekhnatonia esittävän rikkoutuneen veistoksen nenästä ja huulista. Ne löytyvät Metropolitanin museon kokoelmista. Kirjan kansi on Emmi Kyytsösen käsialaa.

                                                                    ***

Silver tuntee perusteellisesti Lähi-idän ja Välimeren arkeologian ja historian. Hän osaa yhdistää nuo tietonsa tietoihin maailman kulttuuriperinnöstä. Sinuhen tapahtumat hän raamittaa laajempaan kehitykseen kuin vain yhden köyhien lääkärin kokemaan. Ja samalla hän kertaa Sinuhen elämän tapahtumat niin, että kirjan joskus lukenutkin alkaa muistaa, mitä kaikkea Sinuhe matkoillaan ja elämänsä aikana koki.

Silver ei tyydy vain kertomaan, mitkä Waltarin kuvailemat asiat ovat oikein ja mitkä väärin, jos sellaista ylipäätään voi vuorenvarmasti päätellä vuosituhansien takaisista ajoita ja tapahtuista, vaan kaivaa esiin Waltarin lähteet. Hän ei unohda sitäkään, kuinka Waltari ehti nuorena miehenä opiskella teologiaa, niin että Sinuhen raamatulliset viitteetkin, etenkin puheparteen liittyvät, käyvät selviksi.

Waltari on itsekin kertonut, kuinka toinen maailmansota ja sen kauheudet vaikuttivat Sinuhen maailmankuvaan. Ihmisluonto on muuttumaton, ja toisen maailmansodan sotijaosapuolet löytyvät romaanista, kun sitä vain osaa lukea viime vuosisadan rikoksia vasten.

Ja kuin siinä sivussa Silver kertoo lukijoilleen vaikkapa Kreetan minolaisesta kulttuurista, johon Sinuhekin matkoillaan tutustui. Tuo kulttuuri ei tarvinnut suojakseen korkeita muureja eikä suuria sotajoukkoja, mutta maanjäristykselle, tsunamille ja pohjoisten naapureiden invaasiolle sekään ei lopulta voinut mitään.

Entäpä sitten esimerkiksi Gaza, joka tulee koteihimme uutisissa jokaikinen ilta? Sinuhe kävi sielläkin, sillä Gazalla on vuosituhantinen historia. Ei sitä ole keksitty Israelin kiusaksi joskus viime vuosikymmeninä.

                                                                        ***

Siinä rinnalla, kun kertoo Sinuhen matkakohteista, Silver syventää tietoa tuosta ajasta mainioilla tietoiskun tapaisilla pienillä artikkeleilla. Hän esittelee niissä esimerkiksi Egyptin jumalia tai heettiläisiä tai egyptiläistä lääketiedettä, ja vieläpä tavalla, joka ei katkaise kirjan päätarinaa Sinuhesta eikä kirjan arvioista Waltarin esittämien tietojen oikeellisuudesta.

Etu- ja takaliepeen kartta kertoo havainnollisesti sen, missä kaikkialla Sinuhe matkasi. Sen sijaan kirjan sisälle Silver on valinnut valmiita, jo jossakin muualla julkaistuja karttoja, joista olisi saanut huomattavasti selvempiä, jos ne olisi piirretty uudelleen sen sijaan, että Silver on paikoin tyytynyt jopa negatiivikuviin.

Ja Kuu, silloin kun kirjoitamme Maan kiertolaisesta, on erisnimi. Kuun kirjoittaminen pienellä kirjaimella on ehkä mitätön lipsaus, mutta näin perusteellisessa teoksessa täysin tarpeeton.

Minna Silver: Sinuhe egyptiläisen maailma arkeologin silmin. SKS Kirjat, 2024. 317 s.