Riippumaton tuumailija

Irene Vallejo. Kuva: Jorge Fuenbuena Jos minun pitää nimetä yksi kaikkein arkisimmista ja jokapäiväisimmistä asioista tai tavaroista, jotka vaikuttavat kuin huomaamatta elämääni, se on kirja. Siitä lähtien, kun opin lukemaan noin viisivuotiaana, olen varmasti tarttunut kirjaan jos nyt en lapsuudessani aivan joka päivä, niin nykyisin montakin kertaa päivässä.  Kirjojen parissa olen viihdyttänyt itseäni ja etsinyt lohtua ajoittaiseen yksinäisyyteeni. Kirjoista olen oppinut suurimman osan siitä, mitä nyt tiedän, ja kirjat ovat tuoneet elämääni ihmisiä ja maailmoita, joista en olisi koskaan muuten osannut edes uneksia. Kirjat ovat tärkeä osa jokapäiväistä elämääni, kuten yhdestä kirjahyllystäni voi päätellä. Kuva: Seppo Turunen   Siitä huolimatta olen ottanut kirjan itsestäänselvyytenä. Siinä niitä lojuu, yöpöydällä ja siisteissä riveissä kirjahyllyissä. Kirjastoissa niitä on lisää ja kirjakaupasta voin tilata minkä kirjan ikinä haluan. Vasta espanjalaisen Irene Vallejon kiehtova ...

En muista kuka sen sanoi, mutta erinomaisesti ajatteli, kun kuvasi 1900-luvun maailmansotia yhdeksi ainoaksi sodaksi, jossa voittajaksi selviytyi Saksa. Niinhän siinä kävi. Natsidiktatuurin raunioista nousi talousmahti, joka ilman pienintäkään epäilystä johtaa Eurooppaa. Englantilainen historioitsija Orlando Figes ottaa samanlaisen vuosisataisperspektiivin katsellessaan nyky-Venäjää teoksessaan Vallankumouksen Venäjä 1881-1991. Emme nimittäin pysty ymmärtämään Vladimir Putinin diktatuuria kohti luisuvaa järjestelmää ajattelematta sitä jatkumoksi, joka alkoi jo 1800-luvun lopulla. Kun aikoinani luin Leo Tolstoin Sotaa ja rauhaa luulin ymmärtäväni yhden asian Venäjästä ja sen valtarakenteista, nimittäin sen, miten myöhemmät ja tulevat vallankumoukset Venäjällä tapahtuvat aina täsmälleen samalla tavalla: tarvitaan vain vallan huipun valtaaminen. Bolshevikit korvasivat heitä edeltäneen neuvosten virkakoneiston omallaan ja Putin nyt omallaan. Koko valtion rakenne musikoineen ja tehdastyöl...

Kajaanissa on Jormuan kylä ja siellä virtaa Pohjajoki. Pohjajokeen laskee Sydänojanpuro ja siitä Panu Huotarin dokumenttiteatteriesitys Sydänojanpuro on napannut nimensä. Minun mielestäni esitys voisi vallan hyvin olla nimeltään Sydänverenpuro , niin raskaasta ajasta kyläläisten elämässä se kertoo. Lyhyesti kerrottuna tilanne on tämä: tasan 26 vuotta sitten silloinen Mondo Minerals tajusi, että Jormualta löytyisi talkkia sen Sotkamon tehtaan käyttöön. Niinpä se päätti avata alueelle kaivoksen, jonka vaikutukset yltävät Kajaanin lisäksi Paltamon ja Sotkamon kuntiin.               Neljännesvuosisadan aikana firman nimi on muuttunut ja omistus karannut Englantiin, mutta kyläläisten riesa on pysynyt.  Nyt yhtiö aikoo avata kaivoksen vuonna 2021. Se kuljettaa jo alueelta koelouhittua tavaraa tehtaalleen. Sillä oli alussa perusteilla yksi suuri satelliittikaivos, mutta kun se huomasi, että lupien saaminen sellaiselle ...

Kirjailija Venla Hiidensalo. Kuva: Otava. Muistan aina, miltä minusta tuntui, kun vuosikymmeniä sitten näin ensimmäisen kerran yhden Tyko Sallisen Mirreistä.   Merkillisten, leveiden ja korkeiden kehysten keskeltä ikään kuin suppilon pohjalta maailmaa katseli nainen, jonka ajatuksista en kerta kaikkiaan saanut mitään selvää. Onnelliseksi häntä ei maalauksen perusteella voinut ainakaan väittää, alistuneeksi pikemminkin, ja paikkansa maalarin mallina hyväksyneenä. Tuossa vaiheessa en osannut innostua maalarista, enkä edes siinä vaiheessa, kun näin Hihhulit , vaikka sen kuvan tarinan ymmärsin erinomaisesti, jos en muuten niin Timo K. Mukan kertoman auttamana. Kun sitten jokunen vuosi sitten luin Tuula Karjalaisen Sallis-elämäkerran (Tammi, 2016), palaset alkoivat kliseisesti sanottuna loksahdella kohdalleen.  Raakojen ja jotenkin alastomien kuvien taustalta paljastui nerona pidetty mies, joka jätti jälkeensä kolme tuhoamaansa naista, ensimmäisen vaimonsa Helmi Vartiaisen ja pari...

Markku Varis: Sivistynyt lehmä. Atrain&Nord, 2020. 222 s. FT, KT Markku Varis on julkaissut esseekokoelman nimeltä Sivistynyt lehmä . Siinä Varis purkaa kahta varsin laajaa ja vaikeata käsitettä, sivistystä ja kulttuuria. Yksimielisyyttä käsitteiden sisällöstä ei ole saavutettu, Varis toteaa, eikä sellaista taida koskaan tapahtua. Silti niin sivistys kuin kulttuurikin ovat asioita, joita kannattaa ja ennen kaikkea pitää pohtia. Alkuun on kerrottava, että tunnen Variksen hyvin. Hän työskenteli vuosikymmeniä sitten muutaman vuoden toimittajana Kainuun Sanomissa . Olemme pitäneet senkin jälkeen tiiviisti yhteyttä, josta kertonee sekin, että julkaisimme aikoinaan toimittaja Aino Suholan kanssa kolmistaan Journalistisen kirjoittamisen perusteet -nimisen journalismin perusoppikirjan. Tuttavuus ei kuitenkaan ole mielestäni este tämän kirjan arvioimiselle, sillä toisaalta tuo muutaman vuosikymmenen ystävyys avaa kirjaa minulle ehkäpä hieman eri kantilta kuin satunnaiselle lukijalle. Mark...

Mikä ilta! Mikä keventävä hetki keskellä yhä pahenevia koronauutisia! Helka-Maria Kinnusen ohjaama, sävelin ja sanoin soiva esitys Näin sopii unohtaa Eeva-Liisa Mannerin runoista on kuin tehty tähän aikaan, tähän koronan runtelemaan, Runoviikonkin syöneeseen eristyksen aikaan. Kun Manner kirjoittaa, kuinka näin sopii unohtaa, hän puhuu tuskasta ja monesta muusta unohtamisen arvoisesta, ja kun Kajaanin kaupunginteatteri sanoo samaa kahdellekymmenelle onnelliselle ensi-ilta-ihmiselle, vuosikymmenet siitä välistä on pyyhitty pois.  Me olemme kuitenkin matkalla kohti kevättä, kohti tuttua järveä, josta hirven kuvajainen katsoo aiheuttajaansa kuin hullua, jossa puut heräävät, ja pilvet. Me voitamme, sillä maailma on lopultakin hyvä ja kaunis, vaikka Näin sopii unohtaa kertoo meille myös muusta.   Näin sopii unohtaa -esityksen toteuttavat Maija Pihlajaoja (vas.) Juho Hannikainen, Antti Hovilainen, Teija Töyry ja Sinikka Isoniemi. Kuva: Ia Samoil.      ...

Lars von Trierin käsikirjoittama ja ohjama elokuva Melancholia sai ensi-iltansa tasan kymmenen vuotta sitten. Aiemminkin von Trieriä teatterin lavalle ohjannut Jari Juutinen on tarttunut von Trierin tekstiin ja dramatisoinut, sovittanut ja ohjannut elokuvan käsikirjoituksesta näytelmän Kajaanin kaupunginteatteriin . Täällä näytelmä sai nimen Melankolia , ja alaotsikon Minä rakastan . Koska Juutisen tulkinta on hänen tulkintansa, unohdetaan Tanskan-Lasse ja hänen elokuvansa ihan kokonaan. Sen verran voin kuitenkin kertoa, ettei Juutinen ole turhaan lähtenyt muuttamaan tarinan tapahtumia, mutta maailmassa on tapahtunut kymmenessä vuodessa niin paljon, että Juutinen saa tulkintaansa mukaan aimo annoksen ajankohtaisuutta. Yksi asia on ja pysyy: Matti Wuori ja Markku Saksa kirjoittivat aikoinaan Titanicin kansituoleista , mutta voi sen suoremminkin sanoa. Me olemme lähempänä maailmanloppua kuin koskaan, mutta sitä kohti mennäänkin sitten komeasti. Toinen ja erittäin tiukasti tähän dystopia...