Sutinen jatkaa aikamatkaansa Ranskan vallankumouksen vuosiin

Ville-Juhani Sutinen jatkaa matkaansa ajassa ja paikoissa. Uusi maailma -trilogian toinen osa Kiirastulesta vie lukijat Ranskan suuren vallankumouksen aikoihin ja pienelle Karibian saarelle. Kuva: Klaus Welp. 

Ville-Juhani Sutinen jatkaa kirjallista aikamatkaansa uusimmassa romaanissaan Kiirastulesta. Se on keskimmäinen kolmiosaisesta Uusi maailma -kokonaisuudesta, jonka ensimmäisessä osassa, jonka nimi on Paratiisista, seikkailtiin 1600-luvun puolivälissä niin Ruotsin metsäsuomalaisten parissa kuin Delaware-joen rannalle perustetussa siirtokunta Uudessa Ruotsissa.

Nyt Sutinen hyppää runsaat kaksisataa vuotta eteenpäin ja kuljettaa lukijansa Keski-Suomesta aina Karibialle ja siellä Saint-Barthélemyn saarelle, jonka Ruotsi onnistui siirtomaakuumeessaan ostamaan Ranskalta joksikin aikaa. Mitään varsinaista iloa saaresta ei emämaalle koskaan ollut, mutta Tukholmassa pystyttiin kuitenkin tökkäämään sormella karttaan ja sanomaan, että siellä se siirtomaa on.

Karibialle Sutinen matkaa seuraamalla sankariaan Rastia, lukutaidotonta ja puusta lapsena tipahtanutta miestä, jonka suurin unelma on saada oma orjalaiva ja tulla rikkaaksi. No. Saahan sitä unelmoida, mutta kovan maailman lait ovat kuitenkin niin julmia, ettei pelkkä tahto riitä.

Tässä Kiirastulesta asettuu selväksi jatkumoksi Paratiisista-romaanille. Tyhjän päälle siinäkin yritetään rakentaa jotakin elämää suurempaa.

Kirjan kansi on Sanna-Reeta Meilahden käsialaa. 

                                                                           ***

Kiirastulesta sijoittuu eurooppalaisittain ja mikseipä ihan maailmanmitassakin merkittävään aikaan. Eletään 1700-luvun loppua, valistus valtaa alaa ja Ranskan suuri vallankumous 1789 järisyttää elämää aina Karibialla asti. Uuden maailman elämä ja talous perustuvat afrikkalaisten orjien julmaan riistoon, mutta niin vain orjiakin aletaan katsoa kuin oikeita ihmisiä.

Romaanin päähenkilö Rastilta tämä muutos jää kuitenkin huomaamatta, sillä kun ihmistä on koko tämän iän potkittu päähän ja kun tämä on ansainnut niukkaakin niukemman elantonsa kaapimalla linnunpaskaa kallioista lannoitteeksi, kasvaa tälle ehdottomasti tarve nähdä, että jotkut toiset ovat vielä häntäkin surkeammassa asemassa. Ja tätä nokkimisjärjestystä vahvistavat tietysti Rastin kotisaaren hienot herrat, jotka löytävät toisensa vapaamuurariudessa, johon Rastilla ei tietenkään ole asiaa.

                                                                             ***

Kun kirjoitin aikoinaan Sutisen kirjasarjan aloittaneesta teoksesta, nimitin sitä hybridiromaaniksi, sen verran moninaiset ovat sen rakennuspalikat. Hybridi Kiirastulestakin on. Siinä sivussa, kun kertoo Rastista, Sutinen luennoi ajasta ja sen aatteista kirjan esseentapaisissa jaksoissa.

Sen lisäksi hän käyttää kirjassaan oikeastaan kolmen eri tarinan ainekset kuvaamalla Rastin lisäksi nuorta afrikkalaisorjaa ja hyppäämällä välillä mäntyharjulaisen maalaistalon avioelämän ongelmiin. Ja juhlalliseksi lopuksi hän kertoo lukijoilleen vielä, ketkä tarinan henkilöistä ovat oikeasti olleet olemassa ja ketkä eivät. Senkin hän katsoo tarpeelliseksi kuvata, miten vieraili Sain-Barthélemyssä keräämässä aineistoa ja vaikutteita kirjaansa ja miten siellä päivänsä vietti. Ei olisi tarvinnut.

Se, että Sutinen tekee trilogiaa, joka omalla tavallaan lainaa rakenteensa Dante Alighierin Jumalaisesta näytelmästä auttaa kirjailijaa varmasti uppoutumaan aikoihin ja paikkoihin. Aivan, kuten runoilija Vergilius johdattaa elonsa keskivaiheilla polulta oikealta poikennutta Dantea, Sutinen kuljettaa meitä läpi taivaan, kiirastulen ja helvetin.

Tuo ajatus on hyvä ja toimiva. Ja kun Sutinen kirjoittaa jälleen kerran erinomaisesti, Kiirastulen lukee ehdottomasti ihan mielellään. Ehkäpä kuitenkin vähemmän olisi tällä kertaa ollut enemmän.

Ville-Juhani Sutinen: Kiirastulesta. Into, 2026. 333 s.