Riippumaton tuumailija

Mikä ilta! Mikä keventävä hetki keskellä yhä pahenevia koronauutisia! Helka-Maria Kinnusen ohjaama, sävelin ja sanoin soiva esitys Näin sopii unohtaa Eeva-Liisa Mannerin runoista on kuin tehty tähän aikaan, tähän koronan runtelemaan, Runoviikonkin syöneeseen eristyksen aikaan. Kun Manner kirjoittaa, kuinka näin sopii unohtaa, hän puhuu tuskasta ja monesta muusta unohtamisen arvoisesta, ja kun Kajaanin kaupunginteatteri sanoo samaa kahdellekymmenelle onnelliselle ensi-ilta-ihmiselle, vuosikymmenet siitä välistä on pyyhitty pois.  Me olemme kuitenkin matkalla kohti kevättä, kohti tuttua järveä, josta hirven kuvajainen katsoo aiheuttajaansa kuin hullua, jossa puut heräävät, ja pilvet. Me voitamme, sillä maailma on lopultakin hyvä ja kaunis, vaikka Näin sopii unohtaa kertoo meille myös muusta.   Näin sopii unohtaa -esityksen toteuttavat Maija Pihlajaoja (vas.) Juho Hannikainen, Antti Hovilainen, Teija Töyry ja Sinikka Isoniemi. Kuva: Ia Samoil.                                             

Lars von Trierin käsikirjoittama ja ohjama elokuva Melancholia sai ensi-iltansa tasan kymmenen vuotta sitten. Aiemminkin von Trieriä teatterin lavalle ohjannut Jari Juutinen on tarttunut von Trierin tekstiin ja dramatisoinut, sovittanut ja ohjannut elokuvan käsikirjoituksesta näytelmän Kajaanin kaupunginteatteriin . Täällä näytelmä sai nimen Melankolia , ja alaotsikon Minä rakastan . Koska Juutisen tulkinta on hänen tulkintansa, unohdetaan Tanskan-Lasse ja hänen elokuvansa ihan kokonaan. Sen verran voin kuitenkin kertoa, ettei Juutinen ole turhaan lähtenyt muuttamaan tarinan tapahtumia, mutta maailmassa on tapahtunut kymmenessä vuodessa niin paljon, että Juutinen saa tulkintaansa mukaan aimo annoksen ajankohtaisuutta. Yksi asia on ja pysyy: Matti Wuori ja Markku Saksa kirjoittivat aikoinaan Titanicin kansituoleista , mutta voi sen suoremminkin sanoa. Me olemme lähempänä maailmanloppua kuin koskaan, mutta sitä kohti mennäänkin sitten komeasti. Toinen ja erittäin tiukasti tähän dystopia