Riippumaton tuumailija

Anne Applebaum pohtii uusimmassa kirjassaan demokratian pahimpia vihollisia. Kuva: James Kegley. Anne Applebaum on huolissaan maailman tilasta, eikä totisesti turhaan. Uusimmassa kirjassaan Autokratia Oy - diktaattorit, jotka haluavat hallita maailmaa , hän kuvaa kipeän tarkasti sitä, millaisessa vaarassa vapaa ja demokraattinen maailma on. Ja jos Applebaum olisi kirjoittanut kirjansa Donald Trumpin noustua uudelleen valtaan Yhdysvalloissa, kuvaus olisi vieläkin kipeämpi. Applebaumin viesti on lyhyesti tämä: nykyisen Autokratia Oy:n osakkaita ei yhdistä mikään ideologia, sen kummemmin fasismi kuin kommunismikaan, vaan yhteinen pyrkimys saada valtaa, rahaa ja koskemattomuutta. Ai ei vai? Katsotpa itään, länteen tai etelään, esimerkkejä kyllä löytyy. Kirjoitin vähän aikaa sitten Timo Miettisen kirjasta, jossa hän pohti demokratian olemusta aatehistorian valossa. Selväksi kävi vaikkapa se, ettei demokratia ole mikään ihmiskunnan kehityksen välttämätön huipennus, vaan että demokratiaan o...

  Kuunsirppi ja musta kuu. Kupari, huopa ja tuoksu. 2024. Kuva: Seppo Turunen. Me olemme niin tottuneita niihin kuviin ja teoksiin, joita meille aina tarjotaan. Kun renessanssin nerot kuvittivat Raamatun tapahtumia, he sijoittivat kyllä henkilönsä aina toscanalaisiin maisemiin, jotka kurkistivat sieltä jostakin, mutta he eivät koskaan maalanneet pelkkiä maisemia. Vasta 1800-luvulla taiteilijat uskaltautuivat kuvaamaan luontoa, ja sitä kuvattiinkin niin tarkasti kuin vain osattiin. Ei ihme, että kun sitten vaikkapa Ellen Thesleffin (1869-1954) kaltaiset taiteilijat purkivat näkemänsä maisemat värien ja muotojen leikeiksi, katsojat ensin ällistyivät ja sitten ihastuivat. Koko ajan taiteilijat kuitenkin luottivat yleisönsä näköaistiin, vaikka me haistamme, tunnemme, kuulemme ja maistamme. Itse asiassa emme saa näyttelyissä missään tapauksessa edes käyttää muita aistejamme, etteivät taideartefaktit vain menisi pilalle. Unkarilainen ja Suomessa työskentelevä Hilda Kozari (s. 1964) ajat...

FT Timo Miettinen on kirjoittanut oivan kirjan demokratiasta, jonka me kaikki tunnemme, mutta josta me emme taida tietää oikein mitään. Kuva: Heli Sorjonen. Kaikkihan me tiedämme, mitä demokratia on, eikö niin? Se on se jännä juttu, jonka muinaisen Kreikan vapaat miehet keksivät hoitaakseen kaupunkivaltioidensa asioita kaikessa rauhassa ja sovussa. Onhan se toki sitäkin, mutta luulenpa, että käsityksemme demokratiasta on turhan yksioikoinen, ja sen tietää myös FT, dosentti Timo Miettinen , joka on kirjallisen verran pohtinut demokratiaa ja sen aatehistoriaa teoksessaan Demokratian aika. Lienee niin, että demokratia on vähän kaikkea kaikille. Se on tätä meikäläistä parlamentaarista ja edustuksellista demokratiaa, mutta se on myös ohjattua demokratiaa, kuten itäisessä naapurissa ja se on ollut jopa kansandemokratiaa, eli kansankansanvaltaa, joka oli systeeminä yhtä älytön kuin terminäkin. Joka tapauksessa, näin Miettinen todistaa, demokratia on käsitteenä aivan turhan laaja ja reikäinen,...

Humppaympyrä on Suvi Rimpiläisen toinen novellikokoelma. Kuva: Suvi Rimpiläisen FB-sivut. Aika outo olisi sellainen kainuulainen ihminen, joka ei huomaisi ympärillään tyhjeneviä kyliä, hylättyjä huoltoasemia ja tarpeettomiksi käyneitä baareja. Outo olisi sekin, joka ei alkaisi ajatella, miten tässä nyt on näin käynyt. Tai sitä, millaisia tarinoita nuo tyhjät huoneet voisivat kertoa, jos vain saisivat suunsa auki. Kajaanilainen Suvi Rimpiläinen on selvästi katsellut ympärilleen ja alkanut tuottaa tarinoita noilta tyhjeneviltä kyliltä. Rimpiläisen uusin ja toinen novellikokoelma Humppaympyrä on nimittäin juuri nähnyt päivänvalon. Tarinat ovat Rimpiläisen uusi aluevaltaus, sillä leipänsä hän hankkii opettamalla musiikkia. Tämä menee vähän juhlalliseksi, mutten malta olla lainaamaatta varsin monimutkaisesti ajatellutta filosofi Ludvig Wittgensteinia , joka päätyi loppujen lopuksi, tiedä sitten miten, yksinkertaiseen ajatukseen: Siitä, mistä ei voi puhua, pitää vaieta. Rimpiläisen novelle...

r Teija Töyry, Antti Hovilainen, Perttu Hallikainen ja Mika Silvennoinen vetävät toisen puoliajan aloittavalla sisävuorolla sellaisen keppijumpan, että Erika Vikmankin hengästyisi. Kuva: Minna Hyvönen. Jos yritän vajavaisin pesissanastotietoineni kuvailla Kajaanin kaupunginteatterissa perjantaina kantaesitettyä Pesismusikaalia, niin tuosta otsikosta se löytyy: loistava lyönti ajolähtötilanteessa aivan kolmosrajan tuntumaan niin, että kolmosvahti haparoi ja kenttä rullaa tyhjäksi. Kolme normaalia ja yksi kunnari! Sen kolmosvahdin rooli on tietysti minun, joka en oikein tiennyt, mitä tuleman piti, pakonomainen ja lepsu alkusarjan ottelu vaiko oikea finaali, jolla on oikeasti merkitystä. Toisaalta: pesis on yhtä aikaa niin ylevä ja juntti peli, että aivan varmasti se tarjoaa sydämentykytyksiä ihan jokaiselle katsojalle. Sanalla sanoen: Sanna Heikkisen ja Janne Kinnusen vuosikausia hautoma aihe toteutui paremmin kuin osasin odottaa. Näytelmän lähtötilanne on kainuulaisittain niin kovin ...

Norjalainen Jon Fosse sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2023. Häneltä on tähän mennessä suomennettu viisi näytelmää ja yksi romaani, Aamu ja ilta. Kuva: Tom A. Kolstad. Liekö ketään Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanutta suomennettu yhtä vähän kuin norjalaista Jon Fossea . Toki nykynorjaksi kirjoittavan, syrjään vetäytyvän kirjailijan näytelmiä on meilläkin esitetty - Nimi Kajaanin kaupunginteatterissa vuonna 2001 -  sillä viisi niistä on käännetty, mutta vasta viime vuonna, heti vuonna 2023 myönnetyn Nobelin jälkeen saimme ensimmäisen Fossen romaanin suomeksi. Nyt niitä käännetään hiki hatussa, ja tänä vuonna pitäisi ilmestyä jopa neljä uutta suomennosta. Se ainut tähänastinen, Katriina Huttusen upeasti suomentama Aamu ja ilta lisää vain ihmetystä. Jos joku kirjoittaa näin hienosti ja koskettavasti ja vain muutaman sadan kilometrin päässä meistä, on melkoinen ihme, ettei kukaan ole löytänyt Fossen romaaneja ennen tätä. Onneksi meillä on jo Aamu ja ilta , 120-sivuinen, p...