Tekstit

Ennakkoluulojen kimppuun forum-teatterin keinoin

Kuva
  Henkilöstöpäällikkö Tuulin (Sanna Heikkinen, vas.), hallintopäällikkö Minnan (Heidi Syrjäkari) ja toimistopäällikkö Sampon (Mika Silvennoinen) anonyymi rekrytointi menee tuolileikiksi Kajaanin kaupunginteatterin RomForum-esityksessä. Kuva: Minna Hyvönen. Ajatus on yhtä aikaa hupaisa ja äärimmäisen paljastava. Tässä minä istun Kajaanin kaupunginteatterin ennakkoluuloja käsittelevässä forum-teatteriesityksessä ja pohdin, mitähän tästä mahtaa tulla. Jos tämän osallistavan teatterimuodon tärkein kehittäjä, brasilialainen Augusto Boalia kuulisi ajatukseni, hän varmasti nauraisi partaansa, siis jos hänellä olisi sellainen. Kaupunginteatterin RomForum – Esitys moninaisuuden kohtaamisesta työelämässä toimii nimittäin äärimmäisen hienosti. Yleisö on mukana ja uskaltaa kysyä ja kyseenalaistaa. Lavalle pyydetyt eivät arastele, vaan vetävät roolinsa erinomaisesti, ja – mikä tärkeintä – me emme jää vain kysymään, vaan tarjoamme lopulta myös ratkaisuja näytelmän henkilöiden ongelmiin.      

101 tapaa rikkoa kirjallisuuden kaavoja

Kuva
  101 tapaa tappaa aviomies -kirjan kirjoittajat Sinikka Vuola (vas.) ja Laura Lindstedt. Kuva: Laura Malmivaara. Laura Lindstedtillä ja   Sinikka Vuolalla on varmasti ollut hauskaa, kun he ovat varioineet Alibi-lehdessä julkaistua miehensä tappaneen Anjan tarinaa. Toki 101 tapaa tappaa aviomies on muutakin kuin hupia, kun kirjailijat ja kirjallisuutta tutkineet kirjoittajat ovat kokeilleet, millaisille kielellisille mutkille tuo vuonna 1983 ilmestynyt haastattelu taipuisi. Ja taipuuhan se, yllättävän monelle, sillä näitä mutkia on kirjallisuuden historiassa ja sen tutkimuksessa väännelty jo ennen Yksinollaykköstä , kuten Lindstedt itse kirjaa nimittää. Esipuheessa kirjoittajat perustelevat työtään näin: "Mysteeri ei ole tarinassa, jonka päälinjat lukija tietää jo kirjan alkusivujen jälkeen eli teematarinan luettuaan. Mysteeri on kielessä, kerronnassa ja menetelmällisyydessä, jotka ovat johtaneet meidät tutkimattomille alueille." Selkosuomeksi tämä tarkoittaa sitä, että kuk

Maailmanhistoria aivan uudesta kulmasta

Kuva
    Peter Frankopan. Kuva: Jonathan Ring.   Oletteko koskaan ajatelleet, miten erilaiselta maailma näyttää, jos sitä katsoo toisesta kulmasta kuin mihin on tottunut? Erinomainen esimerkki on maailmankartta, se tuttu soikio, joka pitää sisällään kaikki maat ja mantereet ja jonka keskikohdassa kulkee nollameridiaani eli Greenwichin halkaisema 0-pituuspiiri. Etsikääpä käsiinne sellainen maailmankartta - ja sellaisia siis oikeasti on - jossa koko kuva on käännetty niin, että sen keskellä kulkeekin 180. pituuspiiri. Kartan keskellä on nyt Tyyni valtameri, idässä Amerikan mantereet ja lännessä Kiina naapureineen. Suomi pilkottaa pienenä, juuri erottuvana laikkuna jossakin kartan luoteiskulmassa. Peter Frankopan on tehnyt vähän saman maailmanhistorialle. Hän ei ole ollenkaan tyytyväinen historiaan, jonka pääosassa on ensin Kreikka, sitten Rooma ja erinäisten vaiheiden jälkeen läntinen Eurooppa ja Yhdysvallat. Frankopanin mielestä miltei kaikki tärkeä maailmanhistoriassa tapahtuu toisaalla, mu

Tapaamisia Spoon Riverin hautausmaalla

Kuva
Edgar Lee Mastersin Spoon River antologian tulkitsevat tanssijat Maija Viipuri (vas.), Alina Sakko ja Ella Posti. Koreografia on Jouni Järvenpään. Kuva: Minna Hyvönen. Ajatus on kiehtova.  Otetaan 107-vuotias amerikkalaisen kirjallisuuden suurteos, laaditaan siitä koreografia 48-vuotiaaseen progeklassikkoon ja pannaan kaksi-kolmekymppiset tanssijat tekemään niistä kokonainen nykytanssiteos. Syntyy Spoon River antologia , aprillipäivänä ensi-iltansa saanut, kajaanilaisen Routa Companyn uusin tuotanto, ja mielenkiintoinenpa syntyykin. En tiedä, ketkä yrittäisivät niin vimmatusti tehdä mahdottomasta mahdollista kuin nykytanssijat, ja sellaisesta teoksesta nytkin on kysymys. Edgar Lee Mastersin runoelma ei nimittäin ole mikään pikkujuttu tai vaikkapa luontoa maalaileva runoteos, vaan se käsittää 244 kuvitteellisen Spoon Riverin pikkukaupungin vainajaa ja hautausmaan asukasta ja heidän itse laatimaansa hautakirjoitusta. On tietysti selvää, etteivät koreografi Jouni Järvenpää tai tanssijat E

Minuuden vähintään kolme puolta

Kuva
  Me, Myself and I on esitys, jossa Satu Rinnetmäki etsii itsestään autenttista liikettä. Kuva: Minna Hyvönen. Kukaan ei voi ainakaan sanoa, etteikö tanssija ja esiintyjä Satu Rinnetmäki olisi rohkea ihminen. Kajaanin Generaattorin lavalla ensi-iltansa saanut tanssi-, puhe-, terapia-, maalaus- ja autenttinen liike -esitys poikkeaa nimittäin huomattavasti siitä, mitä nykytanssiesitystä katsomaan tullut odottaa. Rinnetmäki hyppää yli ammattirajojen laajentamalla osaamistaan tanssista koreografiaan, mutta ennen kaikkea Rinnetmäen Me, Myself and I on syvä sukellus nuoren, perfektionismistaan kärsineen naisen mieleen.  Lavalla me seuraamme Satu Rinnetmäkeä, joka esittää roolihenkilöä nimetä Satu Rinnetmäki. Kyse on siis autofiktiosta, ja kun jatkossa puhun Rinnetmäen ajatuksista, ne ovat ajatuksia, jotka käsikirjoittaja Rinnetmäki panee esiintyjä Rinnetmäen puhumaan. Yksinkertaista. Loppujen lopuksi.                                                *** Vuosi sitten Rinnetmäki, siis se oikea

Historia ei ole mykkä, eivätkä Almódovarin naiset

Kuva
Milena Smit (vas.) ja Penelope Cruz tapaavat synnytyssairaalassa Pedro Almódovarin uutuuselokuvassa Rinnakkaiset äidit. Kuva: El Deseo. Espanjalainen huippuohjaaja Pedro Almódovar pohdiskeli taannoin, että lopettaisi elokuvien tekemisen, mutta onneksi ajatukset jäivät vain ajatuksiksi. Jos mies olisi toteuttanut suunnitelmansa, meillä ei olisi Rinnakkaisia äitejä , eikä yhtä ensimmäisistä nykyespanjalaisista elokuvista, joissa käydään suoraan kiinni kenraali Francisco Francon ja falangistien sotarikoksiin. Rinnakkaiset äidit on monella tavalla tuttua Almódovaria, mutta yksi aivan uusi piirre siinä on: elokuva on avoimen poliittinen, sillä, niin kuin ohjaaja lainaa Edoardo Galeanoa , historia ei ole mykkä, vaan päinvastoin aukoo päätään, vaikka miten sitä yrittäisi vaientaa, väärentää ja värjätä mieleisekseen. Niin että terveisiä vain myös sinne itänaapuriin. Minulle Almódovarin uutuuden rakenne näyttäytyy avaruudessa piirtyvinä viivoina. On Janisin (jälleen kerran uskomaton Penelope

Ihmisiä Vienan reitin varrelta

Kuva
Laukunkantaja Miihkalia esittää Perttu Hallikainen. Kuva: Ia Samoil   Ohjaaja ja käsikirjoittaja Anni Mikkelssonilla ei muutama vuosi sitten ollut vielä oikein mitään käsitystä Kainuusta, johon hänen oli tarkoitus tulla tekemään teatteria. Pari vuotta sitten hän alkoi tutustua alueeseen ja sen historiaan. Venäjän-rajan läheisyys iski heti silmään. Mikkelsson alkoi tutkia rajaa ja sen yli käymistä. Hän tutustui ikivanhaan kauppapolkuun, Vienan reittiin, joka toisessa päässään ulottuu Vienanmerelle ja toisessa Pohjanlahteen. Hän alkoi kerätä sellaisten ihmisten tarinoita, jotka olivat tuon tien kulkeneet tai tuon rajan ylittäneet. Alkoi hahmottua kantaesityksensä lauantaina saanut näytelmä nimeltä Vienanmeri - rajankäyntiä . Näytelmän sisällöksi nousivat Vienan reitin varrella asuneet tai sitä kulkeneet ihmiset. Tässä näytelmässä ihmisten tarinat kattavat hyvinkin sata vuotta. Tuoreimmissa ollaan jo tässä päivässä. Lavalle Vienanmeri hahmottuu seitsemänä ihmisenä ja heidän kohtaloinaan.