Tekstit

Kovanaamarunoilija Charles Bukowski kertoo nuoruudestaan

Kuva
Charles Bukowski Graziano Origan vuoden 2008 tekemän piirroksen mukaan. Wikimedia Commons. Aina silloin tällöin lukuhistoriani aikana olen törmännyt amerikkalaiseen undergroundin runoilijatähteen Charles Bukowskiin (1920-1994) ja aina olen ollut samalla tavalla innoissani. Tässäpä tyyppi, joka ei kaunistele elämäänsä eikä kokemaansa. Tässäpä tyyppi, joka kirjoitti paitsi runoja niin kuin langennut enkeli, rakensi elämästään eräänlaisen kokonaistaideteoksen, joka on yhtä rujo kuin juna-aseman vessa. Tässäpä tyyppi, jolla on aivan selvästi ongelmia elämänsä hallinnassa, jos sellainen poroporvarillinen tavoite asetetaan ihmisen mitaksi, mutta joka kirjoitti tavalla, johon moni kiikkustuolikirjailija ei koskaan pystynyt. Olen lukenut niin Bokowskin suurenmoisia runoja kuin hänen proosaansa. Nyt käsiini osui aivan sattumalta miehen lapsuuden- ja nuoruudenmuistoista kirjoittama omaelämäkerrallinen teos Siinä sivussa . Sammakko Kustannus julkaisi tämän jo aiemmin suomeksi vuonna 1991 ilmesty

Kirjailija Sally Salmisen elämä kahden maailman välissä

Kuva
Kirjailija Sally Salminen vuonna 1940 eli niihin aikoihin, mistä Aikani Tanskassa -muistelmateos kertoo. Osvald Hedenström / Lehtikuva / Wikimedia Commons. Juha Hurme esitteli unhoon painuneen kirjailija Sally Salmisen suomalaisille lukijoille vuonna 2018 suomentamalla uudelleen tämän esikois- ja samalla mestariteoksen Katrinan. . Tämä ahvenanmaalaisen  12-lapsisen pienviljelijäperheen tytär julkaisi esikoisensa kotiapulaisena Yhdysvalloissa työskennellessään vuonna 1936. Kun miettii, miten tärkeä romaani Ahvenanmaalle naimisiin narratun Katrinan tarina on, ei voi kuin ihmetellä sitä, miten sitä ei ole juhlittu sitten toisen maailmansodan. Kuitenkin Katrina oli romaani, jonka vasta Mika Waltarin Sinuhe ohitti kansainvälisessä suosiossa ja käännösten määrässä. Ehdittiinpä Salmiselle ehdottaa kirjallisuuden Nobel-palkintoakin, mutta sen nappasi sittemmin F.E. Sillanpää . Katrinan luojasta on viime vuosiin asti tiedetty yllättävän vähän. Nyt Teosto on lisännyt tietojamme julkaisemalla

Ei mitään uutta kuuteenkymmeneen vuoteen

Kuva
Kirjailija Graham Greene (1904-1991) kuvattuna vuonna 1975. Kuva: Wikimedia Commons. Luulimme, puolisoni ja minä, että olimme lukeneet kaikki Graham Greenen kirjoittamat ja suomennetut kirjat. Itse asiassa minä olen aina ajatellut, että ne löytyisivät kaikki omasta kirjahyllystämme, sillä Greene on ollut vuosikymmenten ajan yksi lempikirjailijoistani. Ostelimme niitä kirja-alennysmyynneistä, enkä pettynyt koskaan yhteenkään englantilaisen romaaniin. Mutta niin vain oli, että ainakin yksi suomennos oli jäänyt huomaamatta, vuonna 1966 ilmestynyt, juuri nyt mitä ajankohtaisin romaani Näyttelijät , jonka Greene sijoitti 1960-luvun alun Haitille, jossa Francois Duvalier , Papa-Dociksi kutsuttu, oli aloittanut oman diktatuurinsa rakentamisen.  Noista ajoista ja Tonton Macoute -nimellä tunnetun äärimmäisen väkivaltaisen poliisin terrorin alusta on kulunut nyt yli kuusikymmentä vuotta, mutta Haitin tilanne on edelleen yksi maailman pahimmista. Toki Duvalierista ja hänen pojastaan ja heidän sor

Neuvostoimperiumin ruumiinavaus

Kuva
  DDR:n 40-vuotispäivää juhlittiin 7.10.1989. Mukana juhlissa olivat niin Erich Honecker, Mihail Gorbatshov kuin Wojciech Jaruzelski. Berliinin muuri murtui tasan kuukauden kuluttua 9.11.1989. Kuva: Klaus Franke, Bundesarchiv / Wikimedia Commons. Helsingin yliopiston Suomen ja Venäjän historian dosentti Antti Kujala on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan, joka vastaa ainakin kahteen minua kauan askarruttaneeseen kysymykseen. Kirja on nimeltään Kuin veljet keskenään - Neuvostoliiton itäeurooppalainen imperiumi 1944-1991 ja kysymykset ovat oikeastaan aika yksinkertaisia. Ensimmäinen koskee sitä, millä tavoin Neuvostoliitto hallitsi aikansa sosialistisia naapureitaan, toinen sitä, että jos ja kun presidentti Urho Kekkonen ovelana miehenä ymmärsikin, millaisen mahdin kanssa hän pelasi, kun neuvostosuhteita rakensi, niin ymmärsivätkö perässähiihtäjät? Vastaus ensimmäiseen on paitsi taloudellinen, myös aivan yksinkertaisen hallinnollinen. Neuvostoliitto ja tietysti NKP:n johto kiristi n

MUR-metsässä tapahtuu hurjia juttuja

Kuva
MUR-metsän karhut (Maria Autio ja Johannes Purovaara) ihmettelevät kantoa, johon törmäävät Sari Palmgrenin tanssiteoksessa MUR. Kuva: Minna Hyvönen. Kajaanin Rouva Company teki sen taas: tarjolla on niin taiten tehty ja perusteellisesti mietitty nykytanssiteos, että metsässä ollaan ja metsästä nautitaan. Tällä kertaa esitys on tehty vartavasten perheen pienimmille, mutta voin vakuuttaa, ettei aikuinenkaan jää kylmäksi. MUR on kaikessa ihmisen, tai no, karhun mittaisuudessaan yksinkertaisesti valloittava. MURin koreografia ja ohjaus ovat Sari Palmgrenin vakaata käsialaa. Teos perustuu Kaisa Happosen ja Anne Vaskon Mur- kirjoihin, joissa ympäristöä ja luontoa käsitellään lapsen tasolta ja hänen kokemuspiirinsä kautta. MURin voi tiivistää oikeastaan kolmeen teemaan, joista ensimmäinen on metsä ja sen tutkiminen. Mitä kaikkea metsästä löytyy? tanssijat Maria Autio ja Johannes Purovaara kysyvät ja antavat lasten vastata kaikessa rauhassa. Teoksen toinen teema on luonnonsuojelullinen. Ku

Isotätini Hilma Orava teloitettiin 10.5.1918

Kuva
Valkoisten voitonparaati Terijoella huhtikuussa 1918. Kuva: G.M. Nikitin / Wikimedia Commons. Sotasurmat -sivuston tiedot ovat varsin vähäiset. Niiden mukaan Hilma Lydia Samulintr. Orava teloitettiin Kuolemajärvellä 10.5.1918. Hän oli syntynyt 15.8.1898. Rekisteritiedot kertovat, että hän oli ammatiltaan työläinen ja kotoisin Johanneksesta. Hän oli naimaton, ja sekin on kirjattu, että hän oli nainen.  Teloituspäivä on kerrottu, mutta syytä ei. Sotilaaksi hänet mainitaan, mutta esimerkiksi sitä, kantoiko hän asetta, ei tiedetä. Hautaustapakin on jäänyt selvittämättä. Hilma Orava oli minun isäni äidin sisko. Hänestä ei suvussani koskaan puhuttu mitään. Ilmeisesti kaksi hänen veljeään pääsi pakenemaan itärajan yli, mutta sen koommin heistä ei ole kuulunut mitään. Isäni tosin kertoi joskus talvisodan aikana kuulleensa vanhempiensa puhuvan siitä, mitä tapahtuisi, jos Neuvostoliitto onnistuisi valtaamaan Suomen. "Sinun veljesihän ovat sillä puolella", ukki kuuluu sanoneen

Anna-Liisa avasi uuden teatteritalon, ja voimallapa avasikin!

Kuva
Tämä kuva Anna-Liisasta on Seminaarin näyttämöltä, josta näytelmä siirtyi peruskorjattuun teatteritaloon. Kuvassa Satu Turunen (edessä vas.), Milla Kuikka ja Jukka Peltola. Takana Teija Töyry (vas.), Mika Silvennoinen ja Jose Viitala. Kuva: Veera Konsti. Ehdin tykästyä Kajaanin kaupunginteatterin Seminaarin näyttämöön oikein kunnolla niiden vuosien aikana, kun vanha teatteritalo oli perusteellisessa remontissa. Pidin Seminaarin miljööstä ja sen mustan laatikon tunnelmasta eniten siksi, että se oli niin pieni, kompakti ja intiimi verrattuna entiseen suureen näyttämöön, jossa teatteria tehtiin vanhan tekniikan varassa lavalle nostettuna. Kun istahdin lauantaina ensin peruskorjatun teatteritalon avajaisiin ja illalla Anni Mikkelssonin ohjaaman Anna-Liisan juhlanäytökseen, mietin, josko ja jos, niin miten paljon uudet tilat ja tekniikka vaikuttavat teatterikokemukseeni, jolle teksti ja sen tulkinta ovat kuitenkin aina ne tärkeimmät asiat. Tekniikan, uuden ja vanhan, tehtävä on ollut tuke