Tekstit

Venäjältä ei ole mitään hyvää odotettavaa, Ian Garner todistaa

Kuva
Ian Garner kertoo kirjassaan, miten Venäjä aivopesee lapsi- ja nuorisotilaitaan. Kuva: William Lauzon. Hyvä on. Lähden kaikkein karmeimmasta sitaatista, jonka historioitsija ja Venäjän kulttuurin ja sotapropagandan tutkija Ian Garner nostaa kirjaansa Z-sukupolvi. Venäjän nuoriso- ja lapsisotilaat. Kyseessä on nuoren Junarmijan jäsenen Alinan viimeisin Garnerin näkemä postaus. Alinan postauksessa, näin Garner kirjoittaa tuoreessa kirjassaan , on kuva ydinräjähdyksestä. Kuvateksti on yksinkertaisuudessaan kylmäävä: "Teidän lapsenne syntyivät venäläisten tapettaviksi. Eikä mitään muuta varten." Tähän asti olen elätellyt pienessä mielessäni edes jonkinlaista pientä toivoa siitä, että järki voittaisi Venäjällä, mutten enää. En etenkään sen jälkeen, kun jopa kolmasosa Suomessa asuvista venäläisistä äänesti viimeisissä presidentinvaaleissa Vladimir Putinia . Kirjan kansi on Jarkko Lemetyisen käsialaa.                                                                      *** Garne

Ei kahta ilman kolmatta?

Kuva
Kirjailija Jukka Viikilä kirjoittaa jälleen kirjailijasta, nyt nuoresta naisesta. Kuva: Ilkka Saastamoinen / Otava. Jukka Viikilä on niitä harvoja kirjailijoita, jotka ovat onnistuneet nappaamaan kirjallisuuden Finlandia -palkinnon kahdesti. Vuonna 2016 hän teki sen mainiolla fragmenttiromaanillaan Kirjeitä Engelin kaupungista ja vuonna 2021 vielä sitäkin koskettavammalla teoksellaan Taivaallinen vastaanotto . Viikilältä on juuri ilmestynyt uusi romaani, Hiekkalinnat , enkä varmaan erehdy, jos veikkaan, että sekin on korkealla syksyn palkintokahinoissa. Ei kahta ilman kolmatta? Se toki olisi jo melkoinen paukku. Monella tavalla kaikki kolme kirjaa ovat kovin erilaisia, mutta niissä on yksi yhdistävä piirre ylitse muiden. Ne kaikki käsittelevät jollakin tavalla luomisen ja taiteen tekemisen ihanuutta ja rankkuutta siinä sivussa, kun porautuvat syvälle ihmisenä olemisen ongelmiin. Hiekkalinnojen sankari on kirjailija, niin kuin edellisen romaaninkin päähenkilö oli. Ensimmäisessähän Vi

Kovanaamarunoilija Charles Bukowski kertoo nuoruudestaan

Kuva
Charles Bukowski Graziano Origan vuoden 2008 tekemän piirroksen mukaan. Wikimedia Commons. Aina silloin tällöin lukuhistoriani aikana olen törmännyt amerikkalaiseen undergroundin runoilijatähteen Charles Bukowskiin (1920-1994) ja aina olen ollut samalla tavalla innoissani. Tässäpä tyyppi, joka ei kaunistele elämäänsä eikä kokemaansa. Tässäpä tyyppi, joka kirjoitti paitsi runoja niin kuin langennut enkeli, rakensi elämästään eräänlaisen kokonaistaideteoksen, joka on yhtä rujo kuin juna-aseman vessa. Tässäpä tyyppi, jolla on aivan selvästi ongelmia elämänsä hallinnassa, jos sellainen poroporvarillinen tavoite asetetaan ihmisen mitaksi, mutta joka kirjoitti tavalla, johon moni kiikkustuolikirjailija ei koskaan pystynyt. Olen lukenut niin Bokowskin suurenmoisia runoja kuin hänen proosaansa. Nyt käsiini osui aivan sattumalta miehen lapsuuden- ja nuoruudenmuistoista kirjoittama omaelämäkerrallinen teos Siinä sivussa . Sammakko Kustannus julkaisi tämän jo aiemmin suomeksi vuonna 1991 ilmesty

Kirjailija Sally Salmisen elämä kahden maailman välissä

Kuva
Kirjailija Sally Salminen vuonna 1940 eli niihin aikoihin, mistä Aikani Tanskassa -muistelmateos kertoo. Osvald Hedenström / Lehtikuva / Wikimedia Commons. Juha Hurme esitteli unhoon painuneen kirjailija Sally Salmisen suomalaisille lukijoille vuonna 2018 suomentamalla uudelleen tämän esikois- ja samalla mestariteoksen Katrinan. . Tämä ahvenanmaalaisen  12-lapsisen pienviljelijäperheen tytär julkaisi esikoisensa kotiapulaisena Yhdysvalloissa työskennellessään vuonna 1936. Kun miettii, miten tärkeä romaani Ahvenanmaalle naimisiin narratun Katrinan tarina on, ei voi kuin ihmetellä sitä, miten sitä ei ole juhlittu sitten toisen maailmansodan. Kuitenkin Katrina oli romaani, jonka vasta Mika Waltarin Sinuhe ohitti kansainvälisessä suosiossa ja käännösten määrässä. Ehdittiinpä Salmiselle ehdottaa kirjallisuuden Nobel-palkintoakin, mutta sen nappasi sittemmin F.E. Sillanpää . Katrinan luojasta on viime vuosiin asti tiedetty yllättävän vähän. Nyt Teosto on lisännyt tietojamme julkaisemalla

Ei mitään uutta kuuteenkymmeneen vuoteen

Kuva
Kirjailija Graham Greene (1904-1991) kuvattuna vuonna 1975. Kuva: Wikimedia Commons. Luulimme, puolisoni ja minä, että olimme lukeneet kaikki Graham Greenen kirjoittamat ja suomennetut kirjat. Itse asiassa minä olen aina ajatellut, että ne löytyisivät kaikki omasta kirjahyllystämme, sillä Greene on ollut vuosikymmenten ajan yksi lempikirjailijoistani. Ostelimme niitä kirja-alennysmyynneistä, enkä pettynyt koskaan yhteenkään englantilaisen romaaniin. Mutta niin vain oli, että ainakin yksi suomennos oli jäänyt huomaamatta, vuonna 1966 ilmestynyt, juuri nyt mitä ajankohtaisin romaani Näyttelijät , jonka Greene sijoitti 1960-luvun alun Haitille, jossa Francois Duvalier , Papa-Dociksi kutsuttu, oli aloittanut oman diktatuurinsa rakentamisen.  Noista ajoista ja Tonton Macoute -nimellä tunnetun äärimmäisen väkivaltaisen poliisin terrorin alusta on kulunut nyt yli kuusikymmentä vuotta, mutta Haitin tilanne on edelleen yksi maailman pahimmista. Toki Duvalierista ja hänen pojastaan ja heidän sor

Neuvostoimperiumin ruumiinavaus

Kuva
  DDR:n 40-vuotispäivää juhlittiin 7.10.1989. Mukana juhlissa olivat niin Erich Honecker, Mihail Gorbatshov kuin Wojciech Jaruzelski. Berliinin muuri murtui tasan kuukauden kuluttua 9.11.1989. Kuva: Klaus Franke, Bundesarchiv / Wikimedia Commons. Helsingin yliopiston Suomen ja Venäjän historian dosentti Antti Kujala on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan, joka vastaa ainakin kahteen minua kauan askarruttaneeseen kysymykseen. Kirja on nimeltään Kuin veljet keskenään - Neuvostoliiton itäeurooppalainen imperiumi 1944-1991 ja kysymykset ovat oikeastaan aika yksinkertaisia. Ensimmäinen koskee sitä, millä tavoin Neuvostoliitto hallitsi aikansa sosialistisia naapureitaan, toinen sitä, että jos ja kun presidentti Urho Kekkonen ovelana miehenä ymmärsikin, millaisen mahdin kanssa hän pelasi, kun neuvostosuhteita rakensi, niin ymmärsivätkö perässähiihtäjät? Vastaus ensimmäiseen on paitsi taloudellinen, myös aivan yksinkertaisen hallinnollinen. Neuvostoliitto ja tietysti NKP:n johto kiristi n

MUR-metsässä tapahtuu hurjia juttuja

Kuva
MUR-metsän karhut (Maria Autio ja Johannes Purovaara) ihmettelevät kantoa, johon törmäävät Sari Palmgrenin tanssiteoksessa MUR. Kuva: Minna Hyvönen. Kajaanin Rouva Company teki sen taas: tarjolla on niin taiten tehty ja perusteellisesti mietitty nykytanssiteos, että metsässä ollaan ja metsästä nautitaan. Tällä kertaa esitys on tehty vartavasten perheen pienimmille, mutta voin vakuuttaa, ettei aikuinenkaan jää kylmäksi. MUR on kaikessa ihmisen, tai no, karhun mittaisuudessaan yksinkertaisesti valloittava. MURin koreografia ja ohjaus ovat Sari Palmgrenin vakaata käsialaa. Teos perustuu Kaisa Happosen ja Anne Vaskon Mur- kirjoihin, joissa ympäristöä ja luontoa käsitellään lapsen tasolta ja hänen kokemuspiirinsä kautta. MURin voi tiivistää oikeastaan kolmeen teemaan, joista ensimmäinen on metsä ja sen tutkiminen. Mitä kaikkea metsästä löytyy? tanssijat Maria Autio ja Johannes Purovaara kysyvät ja antavat lasten vastata kaikessa rauhassa. Teoksen toinen teema on luonnonsuojelullinen. Ku