Tekstit

Kantele on pirun poliittinen peli, Jonne Putkonen todistaa

Kuva
  Sotkan munastahan maailma syntyi, Jonne Putkonen muistuttaa esityksessään Smashing kantele, mutta minkä värisestä? Kuva: Minna Hyvönen Niinhän se on, että mitä tavallisemmasta asiasta on kyse, sitä monimutkaisempi todellisuus sen takaa paljastuu. Tämän tietää myös  Jonne Putkonen , joka on laatinut Smashing kantele - nimeä   kantavan teatteriesityksen kanteleen historiasta, ja tarkemmin sanoen sen kansainvälispoliittisesta asemasta 1930-luvun lopulla, kun sekä Neuvosto-Karjalan suomalaiset että Saksan natsit tuntuivat tarvitsevan sitä omiin tarkoituksiinsa. Putkonen ei pelkästään kerro sitä, mitä kanteleelle tapahtui 1930-luvun lopulla, vaan hän tuo lavalle kunnioitettavan määrä kuva- ja filmimateriaalia, jotka kuskaavat katsojaa Euroopan pimeimpien diktatuurien tapahtumiin. Neuvosto-Karjalassa kanteleesta tuli kansallisen ja poliittisen elämän symboli, ja kansallisena varsin vaarallinen soitin näpelöitäväksi. Natsi-Saksan antropologiset kiihkoilijat puolestaan olivat l...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Olenko minä aina sama? Annie Ernaux kysyy vaikuttavassa pienoisromaanissaan

Kuva
Annie Ernaux voitti kirjallisuuden Nobelin vuonna 2022. Kuva: Francesca Mantovani. Hyvä taide ei koskaan ole yksinkertaista. Se ei temppuile, eikä se yritä olla enempää kuin pystyy oikeasti olemaan. Hyvä taide koskettaa lukijaansa tai kuuntelijaansa tai katsojaansa tavalla, jonka jälkeen kokija on muuttunut ainakin hieman. Tai jos ei nyt muuttunut, niin yllättänyt itsensä ajattelemasta ajatuksia, jotka eivät muuten olisi tulleet mieleen. Vuoden 2022 kirjallisuuden nobelisti, ranskalainen  Annie Ernaux  ei ole kirjoittanut yhtään kirjaa, joka ei olisi sysännyt mielessäni jotakin liikkeelle, ja niin minulle kävi myös Ernaux´n uusimman suomennoksen,  Tytön tarinan luettuani: Mikä tai kuka minä olen? Olenko aina ollut minä? Miten minusta on tullut tällainen kuin olen? Miksi katson vaikkapa 16- tai 18-vuotiaan itseni ongelmia hieman huvittuneena, vaikka silloin kaikki, mitä minulle tapahtui, tuntui vuorenkokoiselta.   Tytön tarinan kansi on Jussi Karjalaisen käsialaa. ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Krasznahorkai tutkii aikaa ja kauneutta sekä ajan kauneutta ja kauheutta

Kuva
László Krasznahorkai voitti kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 2025. Kuva: Czimbal Gyula. Vuoden 2025 kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittanut unkarilainen  László Krasznahorkai  ei totisesti päästä lukijaansa vähällä, mutta kun hänen pitkiin, sivutolkulla polveileviin virkkeisiinsä ja ajatuksiinsa uppoaa, lukija huomaa olevansa merkillisellä matkalla aikaan ja kauneuteen sekä ajan kauneuteen ja kauheuteen. Eikä riitä, että lukija ihmettelee Krasznahorkain lausetta, vaan hän on likipitäen ymmällään, miksi kolmannen luvun jälkeen tuleekin viides ja sen jälkeen kahdeksas, mutta siinä on kyse kirjailijan aloittamasta leikistä. Hän on numeroinut  Seiobo tuolla alhaalla  -romaaninsa 17 lukua  Fibonaccin lukujonon  mukaan niin, että viimeisen luvun numero on jo 2584. Fibonaccin jonoluvussahan numerot seuraavat toisiaan niin, että kolmas luku on aina kahden edeltävän summa.  Entä miksi Krasznahorkai sitten tekee näin? Varmaan siksi, ettei lukujen numeroinn...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Äitiyspakkaus on suomalaisen hyvinvoinnin tunnusmerkki

Kuva
Vuoden 2025 äitiyspakkaukseen kuului 38 tavaraa. Pakkauksen koko on pienentynyt takavuosista. Kuva: Kela. Jos minulta kysytään, äitiyspakkaus on ehdottomasti paras asia kuvaamaan suomalaista hyvinvointia, siitäkin huolimatta, että sen sisältö on vähentynyt reilusti viime vuosina ja että sen 38 tavarastakin enää vain kolme on suomalaista tekoa. Todellakin. Vuonna 2019 jokaiselle vauvalle lähetettävään pakkaukseen kuului 64 erilaista tavaraa, enkä jaksa edes muistaa, miten paljon me saimme, kun esikoisemme ilmoitti tulostaan vuonna 1982. Joka tapauksessa äitiyspakkaus on jotakin, jota myös maailmalla jaksetaan ihmetellä. Siitä ja paljosta muusta  Antti Karisto  ja  Jussi Simpura  kertovat maanmainiossa kirjassaan  Hyvinvoinnin historiaa. Ajankuvia Suomesta , jossa he käyvät läpi suomalaisen hyvinvoinnin rakentamisen 1910-luvun lopusta aina näihin kaikenlaisen hyvinvoinnin kimppuun käymisen aikoihin. Koska sekä Karisto että Simpura ovat yhteiskuntatieteilijöitä eiv...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Opettajien taivaasta tämänpuoleiseen

Kuva
Lukkari (Vera Veiskola) pudotetaan nykypäivän peruskouluun Opettajan (Mika Silvennoinen) luokkaan Pipsa Enqvistin kirjoittamassa ja Sanna Heikkisen ohjaamassa näytelmässä Väliintulo. Kuva: Minna Hyvönen. Ajatuskin opettajien taivaasta hirvittää, vaikka yhtä lailla rasittava paikka olisi varmasti myös toimittajien taivas, mutta nyt lähdetään liikkeelle tuosta opettajien ikionnesta.  Siellä pitää majaansa  Aleksis Kiven  Seitsemän veljeksen   Lukkari ( Vera Veiskola ), jota jostakin ihmeen syystä rangaistaan niin, että taivaallinen opettajainkokous lähettää hänet tämän päivän peruskoulun ysiluokan Opettajan ( Mika Silvennoinen ) kaveriksi  Pipsa Enqvistin  kirjoittamassa ja Sanna Heikkisen  ohjaamassa näytelmässä Väliintulo . Lukkari sopii oikein hyvin Opettajan kylkeen, sillä tämä on ottanut tehtäväkseen kerrassaan mahdottoman: hän haluaa opettaa ysiluokkalaiset innostumaan  Seitsemän veljeksen  Lukkarinkoulu-kohtauksesta niin kovasti, että o...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Sutinen jatkaa aikamatkaansa Ranskan vallankumouksen vuosiin

Kuva
Ville-Juhani Sutinen jatkaa matkaansa ajassa ja paikoissa. Uusi maailma -trilogian toinen osa Kiirastulesta vie lukijat Ranskan suuren vallankumouksen aikoihin ja pienelle Karibian saarelle. Kuva: Klaus Welp.   Ville-Juhani Sutinen  jatkaa kirjallista aikamatkaansa uusimmassa romaanissaan  Kiirastulesta . Se on keskimmäinen kolmiosaisesta  Uusi maailma  -kokonaisuudesta, jonka ensimmäisessä osassa, jonka nimi on Paratiisista,  seikkailtiin 1600-luvun puolivälissä niin Ruotsin metsäsuomalaisten parissa kuin Delaware-joen rannalle perustetussa siirtokunta Uudessa Ruotsissa. Nyt Sutinen hyppää runsaat kaksisataa vuotta eteenpäin ja kuljettaa lukijansa Keski-Suomesta aina Karibialle ja siellä Saint-Barthélemyn saarelle, jonka Ruotsi onnistui siirtomaakuumeessaan ostamaan Ranskalta joksikin aikaa. Mitään varsinaista iloa saaresta ei emämaalle koskaan ollut, mutta Tukholmassa pystyttiin kuitenkin tökkäämään sormella karttaan ja sanomaan, että siellä se siirtomaa ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Roudan Villejä kuvaavat vain hyperlatiivit

Kuva
Villit on vallannut koko vanhan seminaarin rakennuksen ja melkein sen jokaisen luokan. Yhdessä luokassa tanssii Katja Sallinen. Kuva: Minna Hyvönen. Suomen kieli tuntee kolme vertailumuotoa, positiivin, komparatiivin ja superlatiivin. Niistä mikään ei istu  Routa Companyn suurtuotantoon  Villeihin , vaan tarvitsemme vielä ihmeellisintäkin ihmeellisempää ja suurintakin suurempaa. Tarvitsemme hyperlatiivin.  No ajatelkaa itse: ensin tunti kävelyä Kajaanijoen rannassa, jossa erilaiset esiintyjäjoukot yllättävät jatkuvasti. Sitten  Kimmo Pohjonen haitareineen ottamassa kävelijät vastaan Seminaarin Taidekampuksen puistossa. Kampuksen pääportailla  KajjjÄäni  ja kun lopulta pääsemme sisään, huomaamme, että suuren talon kaikki kolme kerrosta ja melkein kaikki tilat ovat täynnä ääntä ja liikettä ja mitä merkillisintä tavaraa. Ohjaaja ja koreografi  Sari Palmgren  tuntuu vetävän viimeisimmässä Kajaanin produktiossaan yhteen kaiken sen, mitä on urallaan op...
Lähetä kommentti
Lue lisää