Riippumaton tuumailija

  Haluan kuulla kaiken sitoo yhteen kolme Elizabeth Stroutin romaanien henkilöä, Lucy Bartonin, Olive Kitteridgen ja Bob Burgessin. Kuva: Jonne Räsänen. Olen miettinyt monesti, mikä ihme  Elizabeth Stroutin  romaaneissa minua oikein kiinnostaa. Olen lukenut varmaan kaiken, mitä häneltä on suomennettu, mutta vasta nyt, uusimman  Haluan kuulla kaiken  -romaanin parissa asia selkisi. Minä pidän siitä, miten Strout etsii elämän merkitystä tuttujen, kirjasta toiseen toistuvien ja vanhenevien sankariensa kanssa. Niin. Strout etsii elämän merkitystä, ei sen tarkoitusta, sillä siihen hän on liian viisas ja ymmärtää vanhojen eksistentialistien tavoin, ettei elämällä ole tarkoitusta. Merkitys tai useita elämällä on kuitenkin oltava, jotta jaksaisimme pakertaa tämän aikamme täällä maan päällä. Haluan kuulla kaiken  -romaanin luettuani ymmärrän myös miksi  Tammen  oli pakko vastikään julkaista  Burgessin pojat , kirja Stroutin uran alkuvaiheilta, sillä l...

Minna Maijala on vuonna 1975 syntynyt tietokirjailija, kirjallisuushistorioitsija ja terapeutti. Kuva: Sampo Korhonen. Verrataanpa. Kun  Martti Kurjensaari  julkaisi vuonna 1975 kirjan ystävästään  Olavi Paavolaisesta , hän nimesi tämän  Loistavaksi Olavi Paavolaiseksi. Kun  Panu Rajala  julkaisi kirjan samasta miehestä vuonna   2014, hän määritteli Paavolaisen  Valosoihduksi pimeään . Paavolainen on laajasti esillä myös  Minna Maijalan  uunituoreessa elämäkerrassa kirjailija  Helvi Hämäläisestä , mutta Maijala ei pidä Hämäläisen elämään, ajatteluun ja tuotantoon vaikuttanutta Paavolaista sen kummemmin loistavana kuin valosoihtunakaan, vaan miehenä, joka ajatteli oikeastaan aina ja vain itseään. Hämäläisestä Maijala sen sijaan piirtää monipuolisen ja Hämäläisen persoonan ristiriitaisuudet ja kovuudenkin esiin tuovan kuvan. Toki Hämäläinenkin saa kirjan kannessa lisämääreen, mutta Maijalan todistuksen mukaisesti ajateltuna  kaun...

Svetlana Aleksijevitš sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 2015. Kuva: Margarita Kabakova. Vuoden 2015 kirjallisuuden nobelisti, valkovenäläinen  Svetlana Aleksijevitš  on kehittänyt täysin oman ja todistusvoimaisen tavan kirjoittaa kirjoja. Hän tekee jokaista teostaan varten kymmeniä haastatteluja, joissa asioita kokeneet ihmiset kertovat kokemastaan omin sanoin. Niin ovat syntyneet kirjat, joissa Aleksijevitšin haastattelemat ihmiset ovat kertoneet esimerkiksi naisten osasta toisessa maailmansodassa, Afganistanin sodan veteraanien kokemuksista tai Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden silminnäkijöistä puhumattakaan kirjasta, joka kertoi, miten unelma neuvostoihmisen jalostamisesta kaatui omaan mahdottomuuteensa. Sodan naisista Aleksijevitš julkaisi teoksen vuonna 1985 ja samana vuonna ilmestyi lasten sotakokemuksista kertonut, mutta vasta nyt suomennettu  Viimeiset todistajat. Sata lapsille sopimatonta tarinaa.  Eivätkä nuo tarinat todellakaan ol...

Kukahan tässä katsoo ketä? Sika itseään, me ihmiset peilaavaa sikaa vaiko sittenkin itseämme? Sitä kysyy Pekka Jylhän teos Mitä se elämä on? Kuva: Seppo Turunen. Harvoinpa olen nähnyt niin hykerryttävän hauskaa ja rentoa taidenäyttelyä kuin kesäksi  Kajaanin taidemuseoon  parkkeeranneen uutuuden.  Biologisia ilmiöitä  on täynnä toinen toistaan hienompia teoksia, jotka, paitsi että ovat ehdottomasti suomalaisen nykytaiteen huippuja, kertovat niin paljon ihmisen leikkisyydestä. Näyttely on koottu  Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmista ja se on toteutettu neljän museon, Kajaanin, Kokkolan, Riihimäen ja Rovaniemen museoiden yhteistyönä. Niinpä se tarjoaa kävijälleen 25 taiteilijan teoksia, jotka puhuvat toisilleen kuin paraskin papupata. Sen lisäksi näyttely tuo täkäläisten taiteen ystävien ulottuville taiteilijoita, joiden töitä on muulloin pitänyt matkustaa katsomaan esimerkiksi Helsinkiin tai Tampereelle. Sellainen taiteilija on toki myös  Anna Retulai...

Gorfon Corera on BBC:n toimittaja, joka on perehtynyt vakoilun maailmaan. Kuva: Gary Doak-Alamy. Jos on totta, että KGB:ssä elämänsä ajan arkistonhoitajana työskennellyt Vasili   Mitrohin  oli niin hankala ihminen, kuin mitä läntisten tierustelupalveluiden agentit häntä kuvaavat, on varma, että yhdessä elämänsä vaiheessa Mitrohin on läpeensä ällistynyt: kukaan ei ensin uskonut, että hän oli se, kuka hän väitti olevansa. Mitrohin pestautui KGB:hen nuorena idealistina ja odotti kuumeisesti päästäkseen ulkomaankomennuksille länteen. Se tietäisi hänelle ja hänen vaimolleen aineellisia etuja, joista talonpojan poika ei osannut edes uneksia. Kävi kuitenkin niin, että hän mokasi ensimmäiset ulkomaan tehtävänsä ja hänet haudattiin syvälle Ljubljankan kellareihin hoitamaan KGB:n arkistoja. Hän turhautui ja alkoi inhota palkkansa maksajaa, jonka ihmisyydenvastaisista teoista hän pääsi arkistossa lukemaan. Hän päätti tuhota kolmipäiseksi hyrdaksi kuvaamansa neuvostosysteemin ja alkoi sal...

Dosentti Antti Kujalan kirja Sotarosvojen paratiisi kertoo paikoitellen todella vastenmielisistä rikoksista. Kuva: Uzi Varon. Helsingin yliopiston Suomen ja Venäjän historian dosentti  Antti Kujalan  uusin kirja  Sotarosvojen paratiisi. Neuvostosotilaat ja -poliisit Saksassa 1945-1949  kertoo paitsi menneestä, myös nykyhetkessä. Venäläissotilaat ovat aina olleet sotarosvoja, oli sitten kyse meidän ikiomasta Isostavihastamme, toisen maailmansodan päättäneistä Saksan ja Berliinin taisteluista tai Ukrainan nykytapahtumista. "Kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni", muistutti presidentti  Sauli Niinistö  reilut kymmenen vuotta sitten, ja oikeassahan hän oli, paitsi että Ukrainasta mukaan on lähtenyt paljon jopa hyvin kiinnitettyä tavaraa kuten vessanpyttyjä. Kujala keskittyy tuoreessa kirjassaan kuitenkin toisen maailmansodan loppuhetkiin ja sotaa seuranneisiin vuosiin, jolloin puna-armeijan urhot  Josif Stalinin  nimenomaisella luvalla vähän huvi...