Tekstit

Hyvää matkaa, Heikki Törmi!

Kuva
Näyttelijän kuolemassa lavalla nähdään Heikki Törmi ja Elina Hietala. Kuva: Vaara-kollektiivi. Istumme Kajaanin Generaattorin katsomossa ja seuraamme, miten näyttelijä Heikki Törmi kuoriutuu pikkuhiljaa, tai no, jos totta puhutaan, varsin räväkästi, näyttelijänkuorestaan. Törmi on nimittäin vaihtamassa ammattia. Vuosikymmenten näytteleminen saa jäädä, kun psykologin harjoittelupaikka Kainuun keskussairaalan aikuispuolen päihdeyksikössä odottaa. Mikäpä siis olisi mainiompi tapa jättää näytteleminen kuin näyttelemällä ja kertomalla, mikä siinä hommassa 17-vuotiasta nuortamiestä viehätti, mikä pelotti, mikä hävetti ja mistä hän pystyi matkan varrella ammentamaan voimaa jakaa itsestään ilta toisensa jälkeen. Jakaa itsestään? Niin. Siltä näytteleminen on minusta aina vaikuttanut ja siitä Törmikin Näyttelijän kuolemassa puhuu. Näemme lavalla Törmin ja Elina Hietalan , vuosia sitten Kajaanin kaupunginteatterissakin työskennelleen näyttelijän. Esityksen dramaturgia on kokonaisen työryhmän ja

Tämä nainen jallitti neljää maailman parasta tiedustelupalvelua

Kuva
  Ursula Beurton os. Kuczynski, alias Sonja, 1940-luvulla lähdössä Lontooseen tapaamaan venäläistä yhdyshenkilöään. Peter Beurtonin arkistot. Kirjan kuvitusta. Miten ihmeessä kuvan kolmen lapsen äiti ja mitä tavanomaisimman oloinen brittiläinen kotirouva, joka kuitenkin tiedettiin saksalaiseksi kommunistiksi, onnistui petkuttamaan itseään maailman parhaana pitämäänsä brittiläistä tiedustelua siinä missä kiinalaista, japanilaista tai Natsi-Saksankin vakoojia? Miten ihmeessä Ursula Beurton os. Kuczynski , jonka neuvostoliittolainen vakoojanimi oli Sonja , sai käsiinsä kaikki lännen tärkeimmät sotasalaisuudet ja pystyi välittämään ne suoraan Josif Stalinin työpöydälle? Ja kun kirjoitan "lännen tärkeimmät sotasalaisuudet" tarkoitan mm. atomipommisuunnitelmia, joiden ansiosta Neuvostoliitto onnistui rakentamaan oman pomminsa vuosia ennemmin kuin länsi osasi odottaa. Tästä kaikesta ja Sonjan huimasta agenttielämästä Kiinassa, Mantsuriassa, Sveitsissä ja lopulta Brittein saarilla

Vinskistäkin tuli sitten supersankari

Kuva
Vinski (Kuura Rossi) saa näkymättömyyspulveria erikoiselta apteekkarilta (Martti Suosalo) Juha Wuolijoen ohjaamassa elokuvassa Vinski ja näkymättömyyspulveri. Kuva: Snapper Films. Yksi lapsuuteni tärkeimmistä kirjahenkilötuttavuuksista oli Aapelin eli Simo Puupposen rakastavasti ja ymmärtäväisesti kuvaama Koko kaupungin Vinski .  Aapeli kirjoitti tasan kaksi Vinskiä, joista tuo äsken mainittu merkillisine apteekkareineen ja näkymättömyyspulvereineen vetosi minun lapsenmieleeni erityisen tehokkaasti. Aapelin toinen Vinski, jossa poika seikkaili Vinsentti-nimisen harakan kanssa, ei koskettanut niin syvältä. Vasta nyt aikuisena ja Juha Wuolijoen ohjaaman Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvan nähtyäni ymmärrän, miksi näin oli: kun Aapeli kertoi pienestä pojasta, joka omasta tahdostaan saattoi muuttua näkymättömäksi, oli se kuin vastakohta sille, miten aikuiset suhtautuivat ja taitavat vieläkin suhtautua lapsiin noin yleisesti ottaen. Heillehän monet lapset ovat aina näkymättömiä. Siksi

Katkeraa tilitystä huvipuistosta nimeltä Eurooppa

Kuva
Ilja Leonard Pfeijffer. Kuva: Stephan van Fleteren. Harvoinpa olen lukenut niin pessimistisen kirjan kuin hollantilaisen Ilja Leonard Pfeijfferin romaanin Grand Hotel Europa . Romaanin on kirjoittanut mies, joka tuntee perinjuurin eurooppalaisen kulttuurin ja sen juuret ja on huolissaan maanosastaan. Tulevaisuudennäkynsä menettänyt maanosa vajoaa entistä syvemmälle aasialaisten ja amerikkalaisten huvipuistoksi, pistäytymispaikaksi, jossa kukaan ei enää ymmärrä sitä kulttuuria ja sitä historiaa, jonka menneet eurooppalaiset sukupolvet ovat saaneet aikaan. Itse asiassa Pfjeiffer on niin raivoissaan kaikki paikat täyttäville töllisteleville turisteille, että tämän kirjan jälkeen mietin pitkään, ennen kuin lähden minnekään matkalle, etenkään kulttuurisellaiselle. Pahinta tai parasta tässä on se, että Pfeijffer on kertakaikkiaan oikeassa. Ja hauskinta se, että kun hän äityy saarnaamaan vaikkapa Giethoornin turistien pilaamasta hollantilaisesta kanavakylästä, ja minä tarkistan, josko paikka

Euroopan naisten kärsimyshistoria

Kuva
Pirkko Saisio. Kuva: Laura Malmivaara.   Sanakirja määrittelee passion kahdella tavalla. Ensiksikin se on yksikertaisesti kärsimys ja toiseksi kärsimysnäytelmä . Kun Pirkko Saisio nimeää muhkean romaaninsa Passioksi , se on parasta kääntää kärsimykseksi, sillä mistään näytelmästä siinä ei ole kyse. Saision Passio kertoo meille laveasti ja liki kuudensadan vuoden esimerkkien avulla Euroopan naisten kärsimyshistorian. Toki polveilevassa tarinassa seikkailee myös miehiä, mutta naisille siinä käy aina kalpaten. Saisio ei ole ollut kovin omaperäinen romaaninsa rakennetta miettiessään, sillä sen hän on likipitäen lainannut Zachris Topeliuksen tarinasta yhdessä suvussa kiertävästä kuparisormuksesta, mutta kaikessa muussa hän onkin aivan omanlaisensa. Passio alkaa kaukaa 1400-luvun Firenzestä, kun dominikaanimunkki ja parannusta maailmaan saarnannut Girolamo Savonarola villitsi kaupungin niin, että niin vallasväki kuin kerjäläisetkin polttivat maallista omaisuuttaan valtavissa nuotioissa kaht

Putinin rahat murtavat länttä ja demokratiaa

Kuva
Catherine Belton. Ehkäpä yksi viime vuosien tärkeimmistä kirjoista on tässä: tutkivan toimittajan ja vuosikausia Venäjää seuranneen ja Moskovassa asuneen Catherine Beltonin tietoteos Putinin sisäpiirissä - Kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan (Docendo, 2021). Beltonin teos on yksi viime vuosien tärkeimmistä kirjoista, sillä Belton onnistuu selvittämään sen, mitä  Euroopassa ja Euroopalle paraikaa tapahtuu, eikä se kuva ole kaunis.  Yksinkertaistettuna kuva on tämä: Venäjän presidentti Vladimir Putin ja hänen KGB-aikaiset kaverinsa sementoivat valtansa Venäjällä. Samalla he alkoivat varastaa Venäjän rikkauksia ja viedä tähtitieteellisiä summia länteen niin, että noilla rahoilla pystytään horjuttamaan läntisiä demokratioita. Tässä pelissä Putinin miljardipalatsi ja sen kultavartiset vessaharjat ovat pientä. Nämä miehet, niin Belton osoittaa, eivät varasta vain siksi, että voisivat elää kuin tarujen upporikkaat prinssit. He varastavat, sillä he tietävät, miten raha korru

Elämä tekee parodiaa itsestään Medusan huoneessa

Kuva
Medusan huoneen arki paljaimmillaan, nainen (Salla Loper) jumppaa itsestään entistä timmimpää, kun kana (Tom Salminen) siivoaa talon sotkut. Kuva: Ia Samoil   Muutama kuukausi sitten silmääni sattui Helsingin Sanomista kolumni, ja jos en aivan väärin muista, niin peräti kulttuuriosastolta, jossa nimekäs miestoimittaja - vain nimekkäät saavat kirjoittaa kolumneja Hesariin - kertoi kavereidensa kanssa huomanneensa yllättävän asian. Kukaan poikaporukasta ei koskaan lukenut naisten kirjoittamia kirjoja. Mikä siis neuvoksi? Päätimme yhdessä, toimittaja tunnusti, että nyt me sitten teemme sen ja tartumme joihinkin naisten kirjoittamiin romaaneihin. En muista suurenmoisen tasa-arvoprojektin lopputulemaa, mutta kun puolisoni kysäisi minulta, kun kotiuduimme Kajaanin kaupunginteatterin tuoreimmasta ensi-illasta, Saara Turusen kirjoittamasta ja Helka-Maria Kinnusen ohjaamasta Medusan huoneesta , miltä minusta, siis miehestä, tuntui katsoa näytelmää, muistin kolumnin ja saatoin kirkkain silmin ja