Tekstit

Suuri Koralliriutta kutsuu eläytymään

Kuva
Suuren Koralliriutan esiintyjissä on kaikenikäisiä ihmisiä. Kuva: Johanna Huuskonen / arkisto. Olen osa Australian länsirannikon Suuren Korallisriutan kalkkikivistä runkoa. Sitten pölähdän liikkeelle pienenä, parhaiten kai Nemona tunnettuna kalana. Tekeydyn merikilpikonnista suurimmaksi, liemikilpikonnaksi ja pyöräytän merihevospyrstöni toisen merihevosen pyrstön ympäri. Sitä ennen olen jo antanut maininkien heilutella meriheinäminääni. Siinä muutama rooli, jotka ehdin kokea Toisissa tiloissa -kollektiivin Suuren Koralliriutan Kajaanin esityksessä. Edellisenä kesänä kiersin samaisen ryhmän järjestämässä Porosafarissa Kajaania ihan muina poroina. Jotakin näissä elämyksellisissä luontoretkissä eläinten mieliin on, jotakin sellaista, joka saa jopa minunikäiseni ukin pyörimään ympäri Sissilinnan lavaa jos minäkin eliönä. Suuren Koralliriutan tarkoitus on perin yksinkertainen: kuuntelemme ensin tietoiskun korallien elämästä, opimme toistamaan muutamien koralleissa elävien eläinten ja kas...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Miten sionistikristityt eroavat Isis-vaimoista?

Kuva
Terhi Törmälehto on koulutukseltaan äidinkielen opettaja. Kuva: Marko Taina / Otavamedia. Olen pienen ajan sisään lukenut kaksi kirjaa suomalaisten Israel-intoilijoiden ajatuksista. Toinen niistä, Timo R. Stewartin kirjoittama Luvatun maan lumo on varsin perusteellinen tietokirja suomalaissionistien merkillisestä, vuosisataisesta rakkaussuhteesta heidän mielestään pyhään maahan. Ilman Terhi Törmälehdon romaania He ovat suolaa ja valoa en olisi kuitenkaan koskaan täysin ymmärtänyt sitä maailmaa, jota Stewart kuvaa. Romaani vei minut tietokirjaakin syvemmälle matkalle kiihkoilijoiden ajatteluun, ja sen se teki tunteen voimalla. Kun Stewart esittelee reilut sata vuotta kestänyttä suomalaista luvattu maa -ajattelua ja sen historiaa, Törmälehto paiskaa lukijansa keskelle kahden uskonkilvoittelijan elämää, epäilyksiä ja vuorenvarmuuksia. Törmälehto lennättää Israeliin samassa lentokoneessa kolme naista, kieltenopettaja Anun, lääkäri Susannan ja nimettömäksi ja pikkuhiljaa yhä syrjemmälle ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kuolleiden kirjailijoiden viimeiset romaanit

Kuva
Garbiel García Márquezilta on ilmestynyt postuumisti pienoisromaani Elokuussa nähdään. Kuva: Luis Miguel Palomares. Luin aivan sattumalta peräkkäin kahden kuolleen kirjailijan viimeiset romaanit.    Gabriel García Márquezin postuumin teoksen Elokuussa nähdään etsin käsiini aivan tarkoituksella, sillä Gabo, niin kuin läheiset häntä kutsuvat, on kulkenut mukanani siitä asti, kun syöksyin suin päin Sadan vuoden yksinäisyyteen ja Macondon ikuiseen sateeseen. Paul Austerin nappasin kirjaston uutuuksien hyllystä, sillä olen lukenut Austeria aina silloin tällöin, ja kun Baumgartner kaiken lisäksi on mammutteja kirjoittaneen amerikkalaisen tuotannossa harvinainen parisataasivuinen kirja, se tarttui mukaani kuin itsestään. Tuossa vaiheessa en edes ajatellut, että teoksia voisi jotenkin rinnastaa, mutta niin vain voi. Gabon teos tosin on kirja, jota Gabo kirjoitteli viimeisillä voimillaan ja omaksi ilokseen, eikä koskaan halunnut, että se julkaistaisiin, mutta perinnönjakajat tulivat ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Mikä ihme sampo oikein onkaan?

Kuva
Juha Hurme on uusimmassa kirjassaan koonnut yhteen teoriat sammosta ja sen olemuksesta. Kuva: Wikimedia Commons. Ei liene sellaista suomalaista, ainakaan Kalevalasta kuullutta, joka ei olisi koskaan törmännyt sampoon. Sehän oli se ihmevekotin, jonka Ilmarinen takoi Pohjolaan naisen saadakseen, mutta jonka Väinämöinen kavereineen kävi varastamassa, kun ymmärsi, millaisen laitteen Ilmarinen oikeasti oli saanut aikaan. Eikä liene sellaista suomalaista, joka ei osaisi jollakin tavalla kuvitella sitä, miten se taottiin ja miltä se mahtoi näyttää, mutta syy siihen on oikeastaan ja pelkästään Akseli Gallen-Kallelan , jonka Kalevala-maalaukset jotenkin auktorisoivat hänen kansallisromanttisen näkemyksensä sammosta.  Kun tähän vielä taotaan päälle Kalle Holmbergin kohdakkoin puolen vuosisadan takainen tv-sarja Rauta-aika , joka asteli visuaalisesti vankasti Gallen-Kallelan siveltimen jäljissä, ei ihme, että niin harva on lopultakin alkanut mietiskellä, mistä puhutaan, kun sammosta puhutaan...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Sinuhen matkassa arkeologin tiedoin

Kuva
Mika Waltari työpöytänsä ääressä vuonna 1939. Kuva: Viljo Pietinen / Wikimedia Commons. Dosentti Minna Silver on kirjoittanut kirjan nimeltä Sinuhe egyptiläisen maailma arkeologin silmin , josta moni Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen ystävä varmasti nauttii.  Silver seuraa Sinuhen elämää Niilin varren kaislaveneeltä Punaisenmeren rannan karkotuspaikkaan ja kertoo, mikä kaikki Waltarin kuvaamalla matkalla on arkeologisen tiedon perusteella kohdallaan, ja tarkkaa työtähän Waltari on tehnyt, vaikkei koskaan Egyptissä käynytkään. Niin. Kun ei käynyt, niin miten ihmeessä hän osasi kirjoittaa niin tarkasti reilun 4300 vuoden takaisesta Egyptistä, sen kulttuurista, politiikasta ja tavoista? Silverillä on vastaus: lukemalla Egyptiä ja tuota aikaa käsittelevää kirjallisuutta. Toimittamalla teoksia menneestä Egyptistä. Perehtymällä. Tutkimalla. Ja kuvittelemalla. Hannu Raittilalta kysyttiin aikoinaan, kun hänen kirjoittamansa Canal Grande voitti kirjallisuuden Finlandia -palkinnon, josko ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Maailma luisuu itsevaltaisten johtajien käsiin

Kuva
Anne Applebaum pohtii uusimmassa kirjassaan demokratian pahimpia vihollisia. Kuva: James Kegley. Anne Applebaum on huolissaan maailman tilasta, eikä totisesti turhaan. Uusimmassa kirjassaan Autokratia Oy - diktaattorit, jotka haluavat hallita maailmaa , hän kuvaa kipeän tarkasti sitä, millaisessa vaarassa vapaa ja demokraattinen maailma on. Ja jos Applebaum olisi kirjoittanut kirjansa Donald Trumpin noustua uudelleen valtaan Yhdysvalloissa, kuvaus olisi vieläkin kipeämpi. Applebaumin viesti on lyhyesti tämä: nykyisen Autokratia Oy:n osakkaita ei yhdistä mikään ideologia, sen kummemmin fasismi kuin kommunismikaan, vaan yhteinen pyrkimys saada valtaa, rahaa ja koskemattomuutta. Ai ei vai? Katsotpa itään, länteen tai etelään, esimerkkejä kyllä löytyy. Kirjoitin vähän aikaa sitten Timo Miettisen kirjasta, jossa hän pohti demokratian olemusta aatehistorian valossa. Selväksi kävi vaikkapa se, ettei demokratia ole mikään ihmiskunnan kehityksen välttämätön huipennus, vaan että demokratiaan o...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Haista taulu! Hilda Kozárin moniaistilliset teokset yllättävät

Kuva
  Kuunsirppi ja musta kuu. Kupari, huopa ja tuoksu. 2024. Kuva: Seppo Turunen. Me olemme niin tottuneita niihin kuviin ja teoksiin, joita meille aina tarjotaan. Kun renessanssin nerot kuvittivat Raamatun tapahtumia, he sijoittivat kyllä henkilönsä aina toscanalaisiin maisemiin, jotka kurkistivat sieltä jostakin, mutta he eivät koskaan maalanneet pelkkiä maisemia. Vasta 1800-luvulla taiteilijat uskaltautuivat kuvaamaan luontoa, ja sitä kuvattiinkin niin tarkasti kuin vain osattiin. Ei ihme, että kun sitten vaikkapa Ellen Thesleffin (1869-1954) kaltaiset taiteilijat purkivat näkemänsä maisemat värien ja muotojen leikeiksi, katsojat ensin ällistyivät ja sitten ihastuivat. Koko ajan taiteilijat kuitenkin luottivat yleisönsä näköaistiin, vaikka me haistamme, tunnemme, kuulemme ja maistamme. Itse asiassa emme saa näyttelyissä missään tapauksessa edes käyttää muita aistejamme, etteivät taideartefaktit vain menisi pilalle. Unkarilainen ja Suomessa työskentelevä Hilda Kozari (s. 1964) ajat...
Lähetä kommentti
Lue lisää