Riippumaton tuumailija

Vietin viime lauantai-illan katsomalla Hesarin tarjoamaa oopperaa Kansallisoopperasta. Teos oli yksi suurista suosikeistani, Giacomo Puccinin La Bohème, kaunis, sopivan pateettinen ja niin yltiöromanttinen. Yksi ongelma tuossa sinänsä mainiossa ja edelleenkin Hesarin sivuilta löytyvässä tallenteessa on. Se, niin kuin niin moni muukin rakkaudesta riutuvien nuorten ihmisten elämästä kertovat oopperat on pakko naisittaa ja miehittää erinomaisilla laulajilla, jotka eivät kyllä lavalla nähtyinä vastaa lainkaan sitä kuvaa, minkä minä luon mielessäni vaikkapa tässä tapauksessa keuhkotautiin kuolevasta Mimistä.                                                                           *** Levyhyllyssäni on samainen teos versiona, jossa Mimin roolin laulaa Monserret Caballé ja Rodolfona kuullaan Plácido Domingoa. Musiikki on taivaallista ja Mimin aaria ehkäpä kauneinta, mitä tiedän, mutta onneksi minulla on tämä ooppera äänilevynä eikä vaikkapa DVD:nä. Uskottavuus karisisi ennen aikojaan. J

Kun ensimmäinen Tähtien sota -elokuva rävähti valkokankaille vuonna 1977, elin omassa elokuvakehityksessäni sitä vaihetta, jossa kaupallista roskaa ei katsottu. Elokuva-arkisto tarjosi Oulussa tuohon aikaan onneksi Tarkovskia, Bergmania, Goddardia, Truffaut'ta ja Miklós Jancsón elokuvia, joista viimeksi mainuttuja muistaakseni vain saksankielisin tekstein, niin että Punainen psalmi oli melko vaikeasti haltuun otettava, mutta ehdottomasti taidetta. No, Akira Kurosawan samuraileffat olivat onneksi sallittujen katsottavien listalla. Sitten astuin ulos kaapista ja tavoitin Imperiumin vastaiskun (1980) jo tuoreeltaan elokuvateatterissa. Jedin paluu (1983) vei lopulta mieleni ja sydämeni.                                                                              *** Sitten Tähtien sotien luojiin iski ilmeinen ahneus. Vuosituhannen vaihteessa saimme nähtäväksemme uuden trilogian, joka enimmäkseen tympäisi. Nyt on käsissä sarjan päättävän elokuvatrilogian viimeisen kolmikon viimeinen

Jos Sinun on pakko lukea talvisodasta, niin oikeastaan yksi kirja riittää. Se on Kai Häggmanin, Teemu Keskisarjan ja Markku Kuisman kirjoittama ja Jukka Kukkosen uskomattoman hienosti kuvittama 1939 (WSOY, 2019). Kirjoittajat käyvät siinä tiiviisti läpi niin talvisodan taistelut (Keskisarja), maan talouden ja politiikan jaman ja yhteenkietoutumisen (Kuisma) kuin Suomen henkisen ilmastonkin (Häggman). Päälle tulee todellakin kymmenittäin ainutlaatuisia valokuvia niin rintamalta kuin siviilistä.                                                                         *** Kirjan avaa Keskisarja tuttuun, ehkä vähän turhankin rempseään tyyliinsä. Vihollisesta käytetty r-sanakin pilkahtelee siellä ja täällä. Kuisma on mielenkiintoisimmillaan kuvatessaan sitä, miten eri tavalla kansallismielinen (KOP) ja pohjoismaisittain suuntautunut (Yhdyspankki) finanssikeskittymä maahan ja sen talouteen suhtautuivat. Siinä, missä KOP pysytteli koko talvisodan ajan pääkaupungissa, Yhdyspankki pinkoi p

Minulla on sellainen tapa, että luen maailmankirjallisuuden klassikoita aina silloin tällöin uudelleen. Syitä on montakin, mutta hämmästyn joka kerta siitä, miten erilaiselta vaikkapa Rikos ja rangaistus näyttää uudelleen luettuna tai miten eri asioihin kiinnitän huomiota Karamazovin perheen tragediaa pohtiessani. Ei minua kiinnosta synnintunnossaan rypevä Rodion Romanovits Raskolnikov, vaan itseään perheensä elättämiseksi myyvä Sofia Semjonovna Marmeladova. Dmitri Karamazov on hurja tyyppi, muttei lopulta pärjää Pavel Smerdjakoville.                                                                     *** Uusin uusintani, Thomas Mannin vuonna 1924 julkaisema Taikavuori todisti oikeaksi sen, että tunnun tietävän, miten klassikoita luen. Lähdin nimittäin kertaamaan keuhkotautisen Hans Castorpin seitsemää parantolassa viettämää vuotta muistaen asioita sieltä ja täältä, hyvän venäläispöydän Clavdia Chauschat´n ja Castorpin keuhkokuvien vaihdoksi syvenevän rakkaustarinan, italialaisen S

Tervetuloa lukemaan blogiani ja keskustelemaan kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Todennäköisimmin kirjaan tänne kulttuurikokemuksiani, mutten varmaan malta olla ottamatta kantaa myös muihin aiheisiin. Ajattelen, että tämä teksti ja tulevat ovat eräänlainen kollaasi tuumailuistani, ja kollaasista ja sen rakentamisesta on myös kyse Kajaanin kaupunginteatterin uudessa näytelmässä, amerikkalaisen John Carianin kirjoittamassa ja Heta Haanperän ohjaamassa Jossain pohjoisessa.                                                                           *** Näytelmä rakentuu kymmenen kohtauksen varaan. Niitä kaikkia yhdistää pieni, yhden kapakan kylä jossakin pohjoisessa. Kaikki tapahtuu täsmälleen samaan aikaan. Kohtaukset alkavat noin klo 20.50 ja tasan yhdeksältä tapahtuu pieni maaginen hetki, joka vaikuttaa ratkaisevasti kylän asukkaiden elämään. Kellon ja kylän lisäksi tarinoita yhdistää yhteinen teema, rakkaus tai joissakin tapauksissa sen puute. Periaatteessa kaikki t