Riippumaton tuumailija

Reetta Aalto on ohjannut Anna Ruohosen käsikirjoituksesta stand upin maailmaan sijoittuvan romanttisen komedian nimeltä Naurun varjolla. Molemmat tekijät ovat ensimmäistä kertaa pitkän draaman kimpussa, mutta molemmat ovat jo ehtineet ansioitua lyhytelokuvien parissa, ja Aalto oli ehdolla parhaan Jussin saajaksi yhtenä seksuaalista häirintää käsitelleen episodielokuvan Tottumiskysymys ohjaajana. Tottumiskysymys oli sen verran mainio tarinakokoelma, että odotin, että Naurun varjolla olisi jotenkin jatkanut samalla linjalla, kyseenalaistanut, kaatanut (miesoletettu)patsaita ja ollut, no, kipeän hersyvän hauska. Ei valitettavasti ollut, ja syykin on yksinkertainen. Tuntuu, etteivät sen paremmin käsikirjoittaja Ruohonen kuin ohjaaja Aaltokaan ole oikein osanneet päättää, tehdäänkö leffaa stand upin maailmasta vaiko perinteinen romanttinen komedia.   Lavakoomikkonelikko (Joonas Saartamo (vas.), Elena Leeve, Aino Sirje ja Ernest Lawson) lähtevät kiertueelle Rreetta Aallon elokuvassa Naurun

En oikein ymmärrä, miten olen onnistunut väistämään Anni Kytömäen romaanit aina tähän syksyyn asti. Vähän aikaa sitten lopettelin Kytömäen toisen romaanin, Kivitaskun ja heti perään hotkaisin kirjailijan uusimman, Finlandia -ehdokkaaksi nousseen Margaritan .  Niin vakuuttunut olen lukemisestani, että yöpöydällä on jonossa jo Kytömäen esikoisteos Kultarinta , enkä pelkää yhtään pettyväni, kun sen joskus reilun kuudensadan sivun jälkeen kiinni painan. Jo noiden kahden lukemani romaanin pohjalta uskallan sanoa, että Kytömäellä on persoonallinen, aivan oma tapansa ajatella ja kirjoittaa, ja vieläpä tässä järjestyksessä, sillä tekstiä ei synny, jos ei ole ajatusta.   Anni Kytömäki. Kuva: Liisa Valonen                                               *** Edeltäjiensä tapaan Margarita rönsyilee. Se esittelee ihmisiä ja heidän kohtaloitaan, jotka kuin maailman pienuutta korostaen lopulta kiertyvät aina yhteen. Vain yksi jää: ihmisen kokema kosminen yksinäisyys, jota yhteys luontoon ja joskus jo

Kajaanin kaupunginteatterin mainio syksy täydentyi hienosti ja raskaasti. Marie Kajavan kirjoittama ja Riikka Oksasen ohjaama ja Kajaanissa kantaesityksensä saanut Hylje on esimerkkitapaus uudesta suomalaisesta draamasta, joka ei suostu missään vaiheessa antamaan periksi. Ei. Hylje vie katsojansa sellaiselle matkalle ihmismielen syvyyksiin, että tekosyyt pois ja turvakuplat säpäleiksi. Merenrantahuvilassa asuu nelihenkinen perhe, Sampsa Timoskainen (vas.), Mika Silvennoinen, Helka-Maria Kinnunen ja Salla Loper. Kuva: Ia Samoil. Tarinan tasolla pääsemme kurkistamaan onnellisen ja rannikon komeimmassa huvilassa asuvan nelihenkisen perheen elämään. On isukki ( Mika Silvennoinen ), äitiliini ( Helka-Maria Kinnunen ) ja ovat heidän lapsensa ( Salla Loper ja Sampsa Timoskainen ). Kaikki on hyvin, sillä sokeria riittää, kunnes eräänä syksyisenä yönä tapahtuu kamalia. Huvilan rannasta löytyy olento, jonka perhe veikkaa olevan uppotukki, tappajahauki tai hylje.  Ihmiseksi olentoa ei kukaan us