Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2021.

Sydänverenpurolla

Kuva
Kajaanissa on Jormuan kylä ja siellä virtaa Pohjajoki. Pohjajokeen laskee Sydänojanpuro ja siitä Panu Huotarin dokumenttiteatteriesitys Sydänojanpuro on napannut nimensä. Minun mielestäni esitys voisi vallan hyvin olla nimeltään Sydänverenpuro , niin raskaasta ajasta kyläläisten elämässä se kertoo. Lyhyesti kerrottuna tilanne on tämä: tasan 26 vuotta sitten silloinen Mondo Minerals tajusi, että Jormualta löytyisi talkkia sen Sotkamon tehtaan käyttöön. Niinpä se päätti avata alueelle kaivoksen, jonka vaikutukset yltävät Kajaanin lisäksi Paltamon ja Sotkamon kuntiin.               Neljännesvuosisadan aikana firman nimi on muuttunut ja omistus karannut Englantiin, mutta kyläläisten riesa on pysynyt.  Nyt yhtiö aikoo avata kaivoksen vuonna 2021. Se kuljettaa jo alueelta koelouhittua tavaraa tehtaalleen. Sillä oli alussa perusteilla yksi suuri satelliittikaivos, mutta kun se huomasi, että lupien saaminen sellaiselle on vaikeaa, se pilkkoi hakemuksensa neljään osaan. Toisaalta tällä byrokra