Sydänverenpurolla

Kajaanissa on Jormuan kylä ja siellä virtaa Pohjajoki. Pohjajokeen laskee Sydänojanpuro ja siitä Panu Huotarin dokumenttiteatteriesitys Sydänojanpuro on napannut nimensä.

Minun mielestäni esitys voisi vallan hyvin olla nimeltään Sydänverenpuro, niin raskaasta ajasta kyläläisten elämässä se kertoo.

Lyhyesti kerrottuna tilanne on tämä: tasan 26 vuotta sitten silloinen Mondo Minerals tajusi, että Jormualta löytyisi talkkia sen Sotkamon tehtaan käyttöön. Niinpä se päätti avata alueelle kaivoksen, jonka vaikutukset yltävät Kajaanin lisäksi Paltamon ja Sotkamon kuntiin.              

Neljännesvuosisadan aikana firman nimi on muuttunut ja omistus karannut Englantiin, mutta kyläläisten riesa on pysynyt. 

Nyt yhtiö aikoo avata kaivoksen vuonna 2021. Se kuljettaa jo alueelta koelouhittua tavaraa tehtaalleen. Sillä oli alussa perusteilla yksi suuri satelliittikaivos, mutta kun se huomasi, että lupien saaminen sellaiselle on vaikeaa, se pilkkoi hakemuksensa neljään osaan.

Toisaalta tällä byrokraattisella koukerolla ei ole mitään tekoa sen kanssa, että sadat kyläläiset ovat roikkuneet löysässä hirressä ja tulevaisuudestaan tietämättöminä jo neljännesvuosisadan. Tuossa ajassa lapsuuttaan Jormualla asunut Huotari on varttunut nelikymppiseksi, perustanut perheen ja kierrettyään Suomea tullut isäksi ja asettunut takaisin Kainuuseen.

Huotari, jos kuka, on juuri oikea ihminen kertomaan, miltä kyläläisistä tuntuu.

                                               ***

Panu Huotari Sydänojanpurolla, jolta hän on lainannut nimen dokumenttiteatteriesitykseensä Jormuan kyläläisten neljännesvuosisadan kestäneestä elämästä kaivoshankkeen kyljessä. Kuva: Jani Liimatta

Huotari on haastatellut puoltakymmentä kyläläistä, miestä ja naista, ja kuulostellut näiden tuntoja. Joukossa on niin koko ikänsä kylällä asuneita kuin onnettomuudekseen vuosi-pari ennen kaivoshanketta alueelle talonsa rakentaneita.

Haastattelemansa tekstit Huotari on kasannut vajaan puolentoista tunnin monologinäytelmäksi, jossa hän pukee päällensä monen haastatellun takit ja silmälasit. Oman historiansa hän sitoo mukaan näytelmän loppun varsin intensiiviseen äänilooppiin.

Huotari esittelee esityksen alussa itsensä ja kertoo metodistaan. Hän pyrkii niin lähelle informanttiensa eleitä, ilmeitä ja puhuntaa kuin mahdollista. Ehkäpä tästä johtuu, että esitys on siinä mielessä jonkin verran keskeneräinen, että Huotari joutuu turvautumaan esityksessään papereihin.

Se on kuitenkin selvää, että jatkuvasti jauhava lupa- ja suunnitteluprosessi, joka vähät välittää pienistä ihmisistä, käy asukkaiden voimille. Kannattaako tänä vuonna haravoida lehtiä lainkaan, kun ei tiedä, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan? miettii yksi. Toinen joutuu jäämään sairauslomalle, kun ei kestä jatkuvaa stressiä.

                                              ***

Huotarin edellinenkin teatteriesitys oli dokumenttiteatteria. Siinä hän käsitteli sutta ja sen aiheuttamia tunteita, pelkoja, huolia ja ihastusta. Huotari haastatteli siihen
useita ihmisiä molemmin puolin susisodan susirajaa.

Tällä kertaa Huotari antaa puheenvuoron vain Jormuan kylän asukkaille, sillä kaivosyritys on saanut oman näkemyksensä julkisuuteen vallan helposti.

Aivan esityksen aluksi siirrymme Generaattorin pihalle, jossa Huotari esittelee projektinsa ja kaivospiirin lähimmän rajapaalun. Sitten keskitymme kuuntelemaan jormualaisia.

Oman tarinansa Huotari on varannut esityksen loppuun. Sen hän toteuttaa looppaamalla tuottamaansa livelaulua ja puhumalla sen päälle valtavan nopeasti oman historiansa.

On tietysti niin, että teatteriesitys on jotakin aivan muuta kuin pelkkää puhetta, ja etenkin yhdenmiehennäytelmä kaipaa dramaturgista nostetta muualtakin kuin Huotarin esittämistä hahmoista, mutta silti minua hieman surettaa: se, että kaivoshanke on elänyt yhden kokonaisen ihmisen elämän ajan tahtoo hukkua paljoon päällekkäiseen ääneen.

Vaan tämähän tässä on tärkeintä: selväksi tuli. 

Pieni ihminen ja hänen kotinsa ja maisemansa ovat edelleenkin täysin merkityksettömiä, kun suuri yhtiö päättää iskeä kyntensä heidän kontuihinsa. Eikä tämä ole pelkästään jormualaisten ongelma. Niin kuin Huotari näytelmän käsiohjelmassa muistuttaa, vastaavia konflikteja on menossa eri puolilla Suomea.

Sydänojanpuro.

Käsikirjoitus, taustatyö, ohjaus, äänisuunnittelu, valot, näyttelijäntyö ja visuaalinen ilme: Panu Huotari.

Tuotanto: Vaara-kollektiivi.

Loput esitykset: ke 19.5. klo 19, pe 21.5. klo 19 ja la 22.5. klo 13.

Kotiesityskauden jälkeen esitys ja siihen liittyvä työpaja siirtyvät Vaaran kiertueohjelmistoon. Tiedustelut: vaarakollektiivi@gmail.com