Hylje ei päästä katsojaansa vähällä

Kajaanin kaupunginteatterin mainio syksy täydentyi hienosti ja raskaasti. Marie Kajavan kirjoittama ja Riikka Oksasen ohjaama ja Kajaanissa kantaesityksensä saanut Hylje on esimerkkitapaus uudesta suomalaisesta draamasta, joka ei suostu missään vaiheessa antamaan periksi.

Ei. Hylje vie katsojansa sellaiselle matkalle ihmismielen syvyyksiin, että tekosyyt pois ja turvakuplat säpäleiksi.

Merenrantahuvilassa asuu nelihenkinen perhe, Sampsa Timoskainen (vas.), Mika Silvennoinen, Helka-Maria Kinnunen ja Salla Loper. Kuva: Ia Samoil.

Tarinan tasolla pääsemme kurkistamaan onnellisen ja rannikon komeimmassa huvilassa asuvan nelihenkisen perheen elämään. On isukki (Mika Silvennoinen), äitiliini (Helka-Maria Kinnunen) ja ovat heidän lapsensa (Salla Loper ja Sampsa Timoskainen).

Kaikki on hyvin, sillä sokeria riittää, kunnes eräänä syksyisenä yönä tapahtuu kamalia. Huvilan rannasta löytyy olento, jonka perhe veikkaa olevan uppotukki, tappajahauki tai hylje. 

Ihmiseksi olentoa ei kukaan uskalla nimittää, sillä jos se olisikin ollut ihminen, perheen perusturvallisuus olisi mennyttä. Heidän omalle rannalleen olisi ilmestynyt tunkeilija, ensin yksi, sitten varmasti useita.

Marie Kajava on kirjoittanut tarinaan kolme kohtausta, joiden välissä hypätään aina kymmenen vuotta eteenpäin. Aikuisista tulee vanhuksia ja lapsista aikuisia, mutta yksi on ja pysyy, pelko, jonka hylkeen ilmestyminen aiheuttaa, itse luotu pelko, joka tuhoaa pelkääjät.

Katsomme siis tyylipuhdasta dystopiaa.

                                                 ***

Jukka Laukkasen valot ja Topi Lindhin videot ovat tärkeä osa Hylkeen lavastusta. Kuvassa Salla Loper. Kuva: Ia Samoil

Hylje on toteutettu teknisesti varsin vaativasti. 

Kaupunginteatterin pieni suuri lava on täynnä tavaraa. Videot ja valot rakentavat huvilaa ja merenrantaa.

Ääntä kuulemme silloinkin, kun kukaan ei puhu. Puhetta taas tulee niin taustanauhalta kuin näyttelijöiden suista. 

Kuin osoitellen taustalla soi melkein koko ajan alkujaan ranskalainen iskelmä Comme d´habitude, jonka tunnemme myös nimillä My Way tai Minun tieni.

Lavan ilmeestä vastaavat Markku Hernetkoski , Topi Lindh ja Jukka Laukkanen  onnistuvat todellakin luomaan illuusion kalliorannalla kekottavasta huvilasta. Siksipä onkin mielenkiintoista, että Juho Lukinmaan tekemä äänimaailma on niin vahva, että kun katsoja sulkee silmänsä, on kuin radiokuunnelmaa kuuntelisi, mutta eihän se ole mikään ihme, sillä Oksanen ja Kajava ovat ehtineet tehdä teatteria myös radioon.

En osaa sanoa, käyttääkö Kajava toistoa myös muissa teksteissään, mutta Hylkeessä se toimii loistavasti. Kun näytelmän alkupuolella kuulemme perheen isän pitkänpitkän sitku-selittelyn, perheen tytär pääsee vastaamaan siihen näytelmän lopussa omalla nytkullaan.

Toistolla Kajava tehostaa myös järkytystä, jonka perheen tytär kokee joutuessaan seuraamaan kalapuikkovarkaan kokemuksia keskellä suurta kaupunkia. Ensin tulee lyhyt lause, sitten sama vähän pitempänä ja edelleen pitempänä, kunnes koko tarina paljastuu joksikin aivan muuksi kuin miksi kertojakin sitä aluksi luulee.

                                                ***

Hylje on tiivis, väliajan kanssa vain tunnin ja kolmen vartin pyrähdys, mutta sellaisena juuri sopivan mittainen. 

Tietysti meidän katsojien pitää saada väliaikatorttumme, mutta yhtenä kokonaisuutena Hylje olisi vielä intensiivisempi. Ne, jotka aikoinaan kokivat Kristian Smedsin väliajattoman Huutavan äänen korvesta ymmärtävät varmasti, mitä tarkoitan.

Villasukkia maailman lapsille. Siinä yksi äidin (Helka-Maria Kinnunen) keinoista pelastaa maailma. Isä (Mika Silvennoinen) tukee. Kuva: Ia Samoil

Näyttelijänelikko suoriutuu varmasti vaikeasta tehtävästään erinomaisesti. Kinnunen ja Silvennoinen ripustautuvat vanhetessaan entistä tiukemmin toisiinsa ja viimeisiin kekseihinsä, vaikka perhe ympäriltä murenee. Onneksi yksi tarinan ihmisistä onnistuu lentämään yli käenpesän.

"Meissä kaikissa ihmisissä on kuitenkin potentiaali myös hyvyyteen, jos vain emme anna pelon sumentaa sydämiämme ja aivojamme", käsikirjoittaja ja ohjaaja pohtivat näytelmän käsiohjelmassa.

Juuri näin. Olihan Pandoran lippaassakin pohjimmaisena toivo.

Hylje. Kantaesitys Kajaanin kaupunginteatterissa 7.11.2020

Käsikirjoitus: Marie Kajava. Ohjaus: Riikka Oksanen. Rooleissa: Helka-Maria Kinnunen, Salla Loper, Mika Silvennoinen ja Sampsa Timoskainen. Lavastus: Markku Hernetkoski. Puvut: Riitta Raunio. Valot: Jukka Laukkanen. Äänet: Juho Lukinmaa. Videot: Topi Lindh.