Riippumaton tuumailija

Vinski (Kuura Rossi) saa näkymättömyyspulveria erikoiselta apteekkarilta (Martti Suosalo) Juha Wuolijoen ohjaamassa elokuvassa Vinski ja näkymättömyyspulveri. Kuva: Snapper Films. Yksi lapsuuteni tärkeimmistä kirjahenkilötuttavuuksista oli Aapelin eli Simo Puupposen rakastavasti ja ymmärtäväisesti kuvaama Koko kaupungin Vinski .  Aapeli kirjoitti tasan kaksi Vinskiä, joista tuo äsken mainittu merkillisine apteekkareineen ja näkymättömyyspulvereineen vetosi minun lapsenmieleeni erityisen tehokkaasti. Aapelin toinen Vinski, jossa poika seikkaili Vinsentti-nimisen harakan kanssa, ei koskettanut niin syvältä. Vasta nyt aikuisena ja Juha Wuolijoen ohjaaman Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvan nähtyäni ymmärrän, miksi näin oli: kun Aapeli kertoi pienestä pojasta, joka omasta tahdostaan saattoi muuttua näkymättömäksi, oli se kuin vastakohta sille, miten aikuiset suhtautuivat ja taitavat vieläkin suhtautua lapsiin noin yleisesti ottaen. Heillehän monet lapset ovat aina näkymättömiä. S...

Ilja Leonard Pfeijffer. Kuva: Stephan van Fleteren. Harvoinpa olen lukenut niin pessimistisen kirjan kuin hollantilaisen Ilja Leonard Pfeijfferin romaanin Grand Hotel Europa . Romaanin on kirjoittanut mies, joka tuntee perinjuurin eurooppalaisen kulttuurin ja sen juuret ja on huolissaan maanosastaan. Tulevaisuudennäkynsä menettänyt maanosa vajoaa entistä syvemmälle aasialaisten ja amerikkalaisten huvipuistoksi, pistäytymispaikaksi, jossa kukaan ei enää ymmärrä sitä kulttuuria ja sitä historiaa, jonka menneet eurooppalaiset sukupolvet ovat saaneet aikaan. Itse asiassa Pfjeiffer on niin raivoissaan kaikki paikat täyttäville töllisteleville turisteille, että tämän kirjan jälkeen mietin pitkään, ennen kuin lähden minnekään matkalle, etenkään kulttuurisellaiselle. Pahinta tai parasta tässä on se, että Pfeijffer on kertakaikkiaan oikeassa. Ja hauskinta se, että kun hän äityy saarnaamaan vaikkapa Giethoornin turistien pilaamasta hollantilaisesta kanavakylästä, ja minä tarkistan, josko paikka...

Pirkko Saisio. Kuva: Laura Malmivaara.   Sanakirja määrittelee passion kahdella tavalla. Ensiksikin se on yksikertaisesti kärsimys ja toiseksi kärsimysnäytelmä . Kun Pirkko Saisio nimeää muhkean romaaninsa Passioksi , se on parasta kääntää kärsimykseksi, sillä mistään näytelmästä siinä ei ole kyse. Saision Passio kertoo meille laveasti ja liki kuudensadan vuoden esimerkkien avulla Euroopan naisten kärsimyshistorian. Toki polveilevassa tarinassa seikkailee myös miehiä, mutta naisille siinä käy aina kalpaten. Saisio ei ole ollut kovin omaperäinen romaaninsa rakennetta miettiessään, sillä sen hän on likipitäen lainannut Zachris Topeliuksen tarinasta yhdessä suvussa kiertävästä kuparisormuksesta, mutta kaikessa muussa hän onkin aivan omanlaisensa. Passio alkaa kaukaa 1400-luvun Firenzestä, kun dominikaanimunkki ja parannusta maailmaan saarnannut Girolamo Savonarola villitsi kaupungin niin, että niin vallasväki kuin kerjäläisetkin polttivat maallista omaisuuttaan valtavissa nuotioissa ...