Vinskistäkin tuli sitten supersankari
Yksi lapsuuteni tärkeimmistä kirjahenkilötuttavuuksista oli Aapelin eli Simo Puupposen rakastavasti ja ymmärtäväisesti kuvaama Koko kaupungin Vinski.
Aapeli kirjoitti tasan kaksi Vinskiä, joista tuo äsken mainittu merkillisine apteekkareineen ja näkymättömyyspulvereineen vetosi minun lapsenmieleeni erityisen tehokkaasti. Aapelin toinen Vinski, jossa poika seikkaili Vinsentti-nimisen harakan kanssa, ei koskettanut niin syvältä.
Vasta nyt aikuisena ja Juha Wuolijoen ohjaaman Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvan nähtyäni ymmärrän, miksi näin oli: kun Aapeli kertoi pienestä pojasta, joka omasta tahdostaan saattoi muuttua näkymättömäksi, oli se kuin vastakohta sille, miten aikuiset suhtautuivat ja taitavat vieläkin suhtautua lapsiin noin yleisesti ottaen. Heillehän monet lapset ovat aina näkymättömiä.
Siksipä Wuolijoen Vinski-viritys oli minulle melkoinen pettymys. Ei siksi, että elokuva olisi sinänsä huono tai hutaisten tehty, vaan siksi, että kun Wuolijoki tekee Vinskistä näkymättömän supersankarin, hän hävittää samalla kaiken sen hienon ja humaanin, jonka Aapeli hahmoonsa kirjoitti.
***
Elokuvan Vinski on yksinhuoltajan poika, jota koulukaverit kiusaavat. Äiti (Pirjo Heikkilä) repsahtaa hälytyslaitteita ihmisten koteihin ja liikkeisiin asentavaan Anteroon (Mikko Leppilampi) niin perusteellisesti, että oma poika jää väkisinkin syrjään.
Sitten kaupungissa alkaa tapahtua karmeita. Keltahanskaisen rikollispomon johtamat ryöstäjät tyhjentävät kaupan ja kodin toisensa perään ilman, että resurssipulasta kärsivä poliisi voi rötöksille mitään. Tässä vaiheessa kuvaan astuu apteekkari (Martti Suosalo), joka antaa näkymättömyyspulveria Vinskille (Kuura Rossi) ja alkaa kouluttaa tästä sankaria.
Vauhtia siis riittää, ja vaarallisia tilanteita, mutta niin kuin kirjoitin, Vinskin idea häviää siinä samalla yksinhuoltajuus-, koulukiusaamis- ja vanhustenhoitoon liittyvien ongelmien alle, kun Aapelin Vinskin Hömpstadin suurin ongelma taisivat olla Lutikkalinnan laiskat äijät, jotka Vinski sai kuin saikin patistetuksi mattopyykillä vaimojensa avuksi.
***
Juha Wuolijoki osaa epookin, kuten hänen ohjaamansa Hella W:n nähneet hyvin tietävät. Porvoon idylliset kujat ja pihat muuttuvat nyt kuin itsestään Hömpstadin kaupungiksi, ja hienot miljööt tekevät vaikkapa salaperäisen apteekin hyvinkin kiinnostaviksi. Oikeassa maailmassa apteekki tosin sijaitsee Liettuan apteekkimuseossa.
Elokuvan aikuisnäyttelijät ovat tämän maan huippua, eikä Vinskiä esittävää Kuura Rossiakaan parane moittia muusta kuin siitä, että hänen puhettaan pitää kyllä kuunnella varsin tarkkaan, että pysyy koko ajan kärryillä.
Mutta tämä lapsi yksin kokonaista rikollisten armeijaa vastaan -asetelma on oikeasti rasittava, kun Aapelin Vinskin merkittävin urotyö oli pelastaa kellotapuliin lukkojen taakse jäänyt pikkutyttö.
En tiedä.
Onko aika oikeasti muuttunut niin, että lapsille ei enää voi eikä pysty tekemään elokuvia, jotka eivät olisi täynnä sähellystä ja hurjia seikkailuja? Tai äidin mieshuolia tai koulukiusaamista tai järjestäytynyttä rikollisuutta?
Minä luulen, että voi. Siksipä tähtiäkään ei tällä kertaa irtoa kahta useampaa. Televisioon sovitetut Vinskit löytyvät muuten Ylen Areenasta.
Kommentit
Lähetä kommentti