Euroopan naisten kärsimyshistoria

Pirkko Saisio. Kuva: Laura Malmivaara.
 

Sanakirja määrittelee passion kahdella tavalla. Ensiksikin se on yksikertaisesti kärsimys ja toiseksi kärsimysnäytelmä. Kun Pirkko Saisio nimeää muhkean romaaninsa Passioksi, se on parasta kääntää kärsimykseksi, sillä mistään näytelmästä siinä ei ole kyse.

Saision Passio kertoo meille laveasti ja liki kuudensadan vuoden esimerkkien avulla Euroopan naisten kärsimyshistorian. Toki polveilevassa tarinassa seikkailee myös miehiä, mutta naisille siinä käy aina kalpaten.

Saisio ei ole ollut kovin omaperäinen romaaninsa rakennetta miettiessään, sillä sen hän on likipitäen lainannut Zachris Topeliuksen tarinasta yhdessä suvussa kiertävästä kuparisormuksesta, mutta kaikessa muussa hän onkin aivan omanlaisensa.

Passio alkaa kaukaa 1400-luvun Firenzestä, kun dominikaanimunkki ja parannusta maailmaan saarnannut Girolamo Savonarola villitsi kaupungin niin, että niin vallasväki kuin kerjäläisetkin polttivat maallista omaisuuttaan valtavissa nuotioissa kahteenkin kertaan.

Toki varakkaat ymmärsivät Savonarolan rajallisen ajan ja hautasivat rikkauksiaan puutarhoihinsa. Niin tekivät myös ruhtinas ja ruhtinatar Vasari, joista kaikki alkaa. Ruhtinatar teettää itselleen työmiehen kämmenen kokoisen kultakorun, jonka puuta ja sitä kiertävää käärmettä koristavat ihmeelliset jalokivet. 

Tuota korua tai siitä lohkottuja kappaleita seuraamalla Saisio vie lukijansa eri puolille Eurooppaa oikeiden ja keksittyjen ihmisten pariin kärsimyksen näkökulmaa kertaakaan hylkäämättä.

                                                                  ***

Saisio tuntee Topeliuksensa ja tämän tarinat tarkasti. Siksipä hän rikkoo satusedän kertomusten rakennetta niin, että esittelee aina jonkun ihmisen, useimmiten naisen, jostakin ajasta ja jostakin päin Eurooppaa, ja paljastaa vasta tarinan lopussa, miten koru tähän liittyy.

Tällä tavalla Saisio tarjoaa lukijalleen useamman kuin yhden romaanin. Liki 750:een helppolukuiseen sivuun mahtuu niitä vähintään puolenkymmentä. Sanoin helppolukuiseen, sillä Saisio ei todellakaan lavertele. Hänen lauseensa ovat tiiviitä ja kappaleensa lyhyitä. Saisio ei kertaakaan eksy lavertelemaan. Jopa hänen sankareidensa mielenmaisemat ja sisäiset puheensa hahmottuvat yhdellä lukemisella.

                                                                ***


Toki Passiossa esitellyille miehillekin tapahtuu kamalia, mutta ne kamalat ovat aivan erilaisia kuin naisille tapahtuvat. 

Kun Saisio kuvaa nunnan murhan niin murhaansa odottavan naisen kuin verenhimossaan siihen ryhtyvän sotilaan näkökulmista, on selvää, että nunna pääsee vähemmällä. Loputtomat verityöt heittävät sotilaan erakkomunkiksi tekojaan sovittamaan, tietysti turhaan.

Se, mikä aiheuttaa kaikki naisten kärsimykset, on tapahtumien tasolla lopultakin ja yksinkertaisesti kunkin ajan fanaattisuus sen lisäksi, että naisia nyt on aina totuttu kohtelemaan miehiä vähempiarvoisina olentoina.

Savonarolan kautta Saisio vie meidät matkalle eurooppalaisen antisemitismin maailmoihin, koukkaa oikean Grigori Potjemkinin ja häneen rakastuneen nuoren miehen suhteen kautta aina Solovetskin saarelle keskelle neuvostoliittolaista sadismia, jota uudelleenkoulutusleiriksi kutsutaan. Jokaisen ajan uhreja yhdistää se, miten epätoivoisesti he yrittävät opetella ymmärtämään, miten heihin kohdistuneet rangaistukset ja julmuudet ovat oikein.

Suomessakin seikkaillaan, ja mikä aikapa sopisi siihen paremmin kuin 1910-luku ja sisällissota. Tuossa ajassa patriarkaatti vasta naisia ja tyttöjä runnoikin. Isät kurittivat, näin Saisio sen meille kuvaa, vaimojaan ja tyttäriään ja panivat piikojaan, jotka joutuivat lopulta kantamaan kaiken vastuun miesten tekemisistä.

                                                                ***

Vaikka Saisio kertaa Euroopan naisten kärsimyshistoriaa, romaanin lukeminen ei, ihme kyllä, ahdista. Jokaiseen pieneenkin tarinaan liittyy aina toivo, aito ja oikea toivo paremmasta. 

Saisio muistuttaa meitä siitä, että me tiedämme kyllä, miten meidän pitäisi elää. Meidän pitää vain uskaltaa tehdä niin kuin sydän neuvoo, mutta sydäntäkään ei pidä uskoa sokeasti. Ukkojen syöttämät fanatismin siemenet kunkin on opittava tunnistamaan ihan itse. Eikä vastaan panemisessa ja mielettömyyksille nauramisessa ole koskaan mitään väärää.

Pirkko Saisio: Passio. Siltala 2021. 732 s.

 

 

                      

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaiken takana on nainen

Elämä tekee parodiaa itsestään Medusan huoneessa

Romaani ja sen vastaanotto, samoissa kansissa