Taidekampuksen kesäveto Tulitikkuja lainaamassa on varsinainen ilopilleri
Lienettekö koskaan lukeneet Maiju Lassilan klassikkotarinaa Tulitikkuja lainaamassa? Minä olen, ihan äskettäin jälleen kerran, ja kovastipa tykkäsin.
Lassilan tarina kahdesta kosiomiehestä ja heidän remumatkanstaan Join kaupunkiin kihloja ostamaan on varsinaista hullunmyllyä, mutta kirjan tärkein piirre minun mielestäni on se, millä tavalla Lassila lukijaansa hemmottelee.
Putkareissut ja possun säkitykset eivät ole kirjan perimmäisin idea, vaan Lassilan myhäilevä ja viipyilevän herkullinen kieli, joka sallii lukijansa hykerrellä teos lause lauseelta ja vieläpä niin, että moniaita Lassilan virkkeitä haluaa lukea yhä uudestaan ja uudestaan. Lassilassa yhteinen kansa sai aikoinaan vertaisensa kuvaajan.
Kun teksti sitten sovitetaan vaikkapa, niin kuin nyt Tulitikkuja lainaamassa, peräti kahdesti elokuvaksi, joista uudempi vielä suomalais-neuvostoliittolaisena yhteistyönä, ja lukemattomia kertoja etenkin kesäteatterien lavoille, vaarana on, että itse kukin sovitus menettää sen, mikä ainakin minun mielestäni on Lassilan tekstissä kaikkein tärkeintä.
Niinpä kannattaa tehdä juuri niin kuin Elias Keränen Kajaanin taidekampuksen kesäteatteriin sovittamassaan ja ohjaamassaan versiossa tekee: ottaa ja vääntää esityksen sellaiseen vauhtiin, etteivät vuoden 1938 elokuvaversion mainiot Aku Korhonen ja Uuno Laakso taitaisi pysyä perässä, vaikka lupsakkuuteenhan he pyrkivätkin.
***
Keränen on siirtänyt tulitikkunsa vuoteen 1998 ja Kajaaniin. Näin hän on saanut versioonsa mukaan kaikkea sellaista, minkä kesäteatterin yleisö tuntee ja tietää.
Kajaani, Kuluntalahti, Paltamo ja Kauppakatu puolestaan ovat paikkoja, joissa kaikki täkäläiset ihmiset ovat varmasti käyneet.
Kaikkea kannattelee kuitenkin Lassilan alkuperäisen tarinan selkäranka kosioretkineen ja vanhoine ja uusine kullanmuruineen. Sen sianpossun kohtalon Keränen on kirjoittanut mainioksi feissaritarinaksi.
Kun ohjaus ei turhia kumartele, vaan painaa eteenpäin turbovauhtia, Kajaanin tulitikuista tulee erinomaista kesäteatteria, jota katsoessa ei voi kuin ihastella sitä intoa ja sykettä, jolla nuoret ja yksi varttuneempi näyttelijä työnsä tekevät.
Ja kun sekaan on ujutettu kaikille tuttuja biisejä, jotka Kaon konservatorion opiskelijoista koottu, mainio Matchbox 30 -orkesteri esittää, yleisö alkaa takoa käsiään yhteen ihan vain rytmissä taputtamisen riemusta, paitsi ensi-illassa käsien paukuttaminen oli kyllä tarpeen myös verenkierron virkistämiseksi.
***
Mehän olemme aina ajatelleet, että Vatanen ja Ihalainen ovat jo varsin vatsakkaiksi varttuneita maalaismiehiä. Tarja Lipposen hersyvästi tarpeen vaatiessa vaikka poliisille haistatteleva Vatanen istuu tuohon kuvaan luontevasti, mutta nuoren Xavier Heikkisen valinta Ihalaiseksi on varsinainen keksintö. Tällä roolituksella Lipposelle jää runsaasti tilaa veäntää kaenuuta niin, että hänen melkein jokainen repliikkinsä pakkaa naurattamaan. Yksi Lipponen lavalle tietysti tarvitaankin, eihän tämä muuten kesäteatteria olisi.
Toki jokainen näyttämölle ja sen taakse nouseva näyttelijä panee parastaan, mutta Ilona Oikarinen räätäli Tahvo Kenosena on kyllä pakko nostaa esille railakkaan touhuilunsa ansiosta.
Erityisen hienosti Keränen on saanut joukkonsa ymmärtämään, ettei kukaan sorru tällä kertaa kesäteatterinäyttelijöiden helmasyntiin eli omien vuorosanojen lausumiseen yleisöön katsellen. Kun kaikki keskittyvät kokonaisuuteen ja toisiinsa ja tarinaan, katsojan ei tarvitse yhtään kertaa ajatella, etteikö hän seuraisi yhtenäisen ryhmän meininkiä. Anna Stenbergin koreografioimat yhteiset tanssinumrot vahvistavat ajatusta.
Ilona Oikarinen ehtii monen roolinsa lisäksi myös laulaa. Kuva: Minna Hyvönen.
***
Yksi osa onnistunutta kesäteatteriesitystä on tietysti paikka, mihin esitys rakennetaan. Se, joka on joskus kävellyt Kajaaninjoen rantaa kaupunginkirjaston takana, on varmasti huomannut sinne joskus rakennetun betonisen katsomon. Se tehtiin aikoinaan kesäteatterin tarpeeseen ajattelematta yhtään sitä, miten joen äänet peittävät näyttämön tapahtumat.
Taidekampus olisi tietysti voinut rakentaa kesäteatterinsa vaikka parkkipaikalle, mikä varmasti olisi ollut helpointa, mutta eivätköhän esityksen suunnittelijat olekin löytäneet kampuksen pihasta näyttämölle luotevan paikan kivisine muureineen ja paksuine petäjineen, joita lavastaja Marko Heikura ja näyttämölavan rakentanut Pekka Moilanen hyödyntävät erinomaisesti.
Paksuun petäjään liittyy muuten yksi Ihalaisen tärkeimmistä tulevaisuudensuunnitelmista. Sen kun vain kovertaisi ontoksi, niin siitäpä saisi hulppean arkun niin miehelle kuin vaimollekin. Hevoskärryjen pitäisi kuitenkin olla niin suuret, ettei kummankaan vainajan pää kolisisi vasten maantietä.
Tulitikkuja lainaamassa
Ensi-ilta Kajaanin taidekampuksen kesäteatterissa 19.6.2025
Dramatisointi ja ohjaus Maiju Lassilan romaanista: Elias Keränen
Kapellimestari: Juho Hannikainen
Koreografia: Anna Stenberg
Pukusuunnittelu: Nina Suokko
Lavastus: Marko Heikura
Näyttämöllä: Vilja Blomberg, Xavier Heikkinen, Mervi Hilli, Anni Huotari, Stefan Kalberg, Maia Karppinen, Matleena Lanko, Ella Lehtola, Pinja Leinonen, Tarja Lipponen, Ilona Oikarinen, Saga Pyykkönen ja Aaro Toivari.
Bändi: Xavier Heikkinen, Juho Luomi, Veeti Saarenpää ja Aaro Toivari.
Tuotanto:
Seminaarin Taidekampus
Kulttuuriosuuskunta G-voima
Kajaanin Harrastajateatteri
Routa Company
Vaara-kollektiivi
KAO konservatorio
Esityksen kesto on 2 h 15 min. sis. väliajan.
Loput esitysajat: su 22.6. klo 13 & klo 18, ke 25.6. klo 13, to 26.6. klo 18, pe 27.6. klo 18, su 29.6. klo 13 & 18, ti 1.7. klo 18, to 3.7. klo 15, su 6.7. klo 13 & 18, ke 9.7. klo 13, to 10.7. klo 18, la 12.7. klo 13 & 18 ja su 13.7. klo 18
Esityspaikka: Seminaarin Taidekampus, Satamakatu 3
Kommentit
Lähetä kommentti