Riippumaton tuumailija

Rillaa ja Tyrmiinaa nukettavat Teija Töyry (vas.) ja Venla Toivanen. Kuva: Minna Hyvönen. Kun Teija Töyry  esitteli vuosi sitten teatterin pikkukatsojille ja miksei meille varttuneemmillekin mesiäisen nimeltä Rilla ja hirmuisen peikon nimeltä Tyrmiina, oli melkeinpä selvää, että tarina kaipaa jatkoa. Ja jatko-osan me saimme, ihan niin kuin aikuisille tarkoitetuissa tv-sarjoissa. Syy on tietysti paitsi lapsille tarkoitettujen teatteriesitysten tarve, myös se, että Töyry ja kumppanit onnistuivat luomaan  Tanttarellan taruteltasta  sellaisen kokonaisuuden, että tuota puolituntista varten luotujen nukkien uudelleen käyttäminen oli kerrassaan järkevää. Ja kun  Tyrmiinan tyrmäys  pystyttiin nyt tekemään kokonaan ja alusta asti  Sissilinnan näyttämölle  kaikkea sen tarjoamaa tarpeellista teatteritekniikkaa hyväksi käyttäen, niin mikä ettei! Esitys voitti katsojat puolelleen heti, kun lavan somat auringonkukat ( Vera Veiskola  ja Mika Silvennoinen ) pääsi...

Monan katseen kirjoittaja Thomas Schlesser on ammatiltaan taidehistorioitsija. Kuva: Pascal Ito.   21 vuotta sitten ihastuin ikihyviksi norjalaisen  Jostein Gaarderin  filosofian historiaa kertaavaan romaaniin  Sofian maailma . Tuossa tarinassa 14-vuotias Sofia alkoi saada salaperäisiä kirjeitä, jotka johdattivat tytön ihmiskunnan ihmeellisimpiin ajatuksiin. Luulen, että ranskalaisella  Thomas Schlesserillä  on ollut Gaarderin suurenmoinen romaani mielessään, kun hän on alkanut kirjoittaa kirjaa pariisilaismuseoiden taideaarteista.  Monan katseessa  taidehistorioitsija Schlesser uppoaa 52 merkittävään taideteokseen 11-vuotiaan Monan ja tämän ukin viikottaisilla retkillä. Taideteokset ja niiden tekijät Schlesser käsitteleekin juuri niin hyvin kuin ammattilainen osaa, mutta kun romaanin kehyskertomus on, sanoisinko, täyttä soopaa.  Meillä on Mona, joka uhkaa sokeutua jostakin ihmeen syystä. Meillä on Monan isä, juoppo divarinpitäjä, ja varsin t...

Toimittaja Noora Vaarala on kirjoittanut mainion kirjan Reidar Särestöniemestä. Kuva: Liisa Valonen. Taidemaalari  Reidar Särestöniemi  (1925-1981) ehti aivan liian lyhyeksi jääneen elämänsä aikaan herättää valtavasti tunteita. Hänen taiteensa liikutti taiteenkatsojia aivan poikkeuksellisen syvästi. Hän möi maalauksiaan hinnoilla, joista muut taiteilijat olivat syystäkin katteellisia. Hän ei saanut haluamaansa virallista tunnustusta. Esimerkiksi hänelle ei koskaan myönnetty yhtään apurahaa, kun hän hankki maalauksillaan muutenkin niin hyvin. Se, että presidentti  Urho Kekkonen  myönsi hänelle professorin arvonimen, jurppi virallista taide-eliittiä tavattomasti. Kansallisgalleria omistaa vain viisi Särestöniemen maalausta, kun vaikkapa Didrichsenin taidemuseossa niitä on parikymmentä. Ei siis ihme, että yksi tämänvuotisista Särestöniemen 100-vuotisjuhlanäyttelyistä järjestettiin juuri Didrichsenillä eikä esimerkiksi  Kiasmassa  tai jossakin muussa Kansalli...

Ville Ropponen (vas.) ja Ville-Juhani Sutinen lähtevät uusimmassa kirjassaan venäläisten emigranttikirjailijoiden jäljille. Kuva: Toni Härkönen. Olen viime aikoina törmännyt jatkuvasti  Ville-Juhani Sutisen  kirjallisiin kirjoihin, siis kirjoihin, joissa mies pohtii kirjoja ja niiden edustamaa todellisuutta. Uskomattoman tuottelias Sutinen on kirjoittanut kaikelaista mahdollista, myös yhdessä toisen bibiofiilin,  Ville Ropposen  kanssa.  Luiden tie  muutaman vuoden takaa lienee tuttu monille. Nyt Villet ovat jälleen venäläisten ja Venäjän historian, nykypäivän ja kirjallisuuden kimpussa. He ovat julkaisseet teoksen  Emigrantit, Venäläisten maanpakolaiskirjailijoiden jäljillä , ja noita emigrantteja totisesti riittää, niin kuin tietysti muidenkin taiteen- ja tieteenalojen karkotettuja ihan tavallisista poliittisista ja taloudellisista lähtijöistä puhumattakaan. Hyvä esimerkki emigranttikirjailijoiden merkityksestä on vaikkapa se, että kuinka moni venälä...

Mikael Niemen uusin romaani vie lukijansa jo tuttuihin Pajalan maisemiin. Kuva: Like. Tasan neljännesvuosisata sitten kirjalliseen elämääni astui kirjailija Pajalasta, Pohjoisesta Ruotsista. Hänen nimensä oli  Mikael Niemi  ja hänen esikoisteoksensa ilmestyi suomeksi nimellä  Populaarimusiikkia Vittulanjänkältä . Tuon jälkeen olen aina silloin tällöin lukenut mainiota uraansa jatkaneen kirjailijan teoksia, joissa kaikissa luodataan pohjoista maisemaa ja siellä asuvien ihmisten mieliä.  Kaikissa kirjoissa Niemi kaivaa esiin ihmisten välisiä konflikteja, joista vähäisimmät eivät suinkaan koske jumalaa ja taivasasioita. Kirjoitin jumalan pienellä kirjaimella, sillä sellaiseksi Niemi tuon maankolkan asujien olemisenehtoihin vaikuttavan olennon kuvaa. "Pahinta on uskovainen ilman jumalaa", Niemi taisi Vittulan pahista kuvata, eikä varmasti syyttä. Miehen uusin romaani  Silkkiin kääritty kivi  liikkuu ajallisesti lähes sadan vuoden ajalla. Kaikki alkaa purkautua,...

Tohvelisankarin rouva on toinen peräkkäinen Maria Jotunin näytelmä, jonka Paltaniemen teatteri esittää. Kuva: Paltaniemen teatterin FB-sivut Taisin viimevuotisessa Paltaniemen kesäteatteriesityksen arviossani ehdottaa, että suomalainen kesäteatteri pitäisi ehdottomasti nostaa Unescon aineettoman maailmanperinnön luetteloon, niin omalaatuinen ja omapäinen se kulttuurin muotona on. Taisin ehdottaa turhaan, mutta jos ehdotan, että kesäteatterien näyttelijät sentään palkittaisiin jollakin prenikalla tai kunniakirjalla, niin se kai onnistuisi? On nimittäin ja aivan aikuisten oikeasti niin, että sellainen ihminen, joka sitoutuu kokonaiseksi kesäkuukaudeksi esittämään keväisten viikkojen ajan harjoiteltua esitystä, on ehdottomasti prenikkansa ansainnut. Mutta itse asiaan eli  Paltaniemen teatterin  tämänkesäiseen vetoon, jonka on viimekesäiseen menoon ilmeisen tyytyväinen ohjaaja  Anna Arola  myös näyttämölle sovittanut.  En tiedä, miten tyytyväinen Arola on  Mari...