Tekstit

Syksyn mukavin keikka

Kuva
Äkkiä-bändissä soittavat ja laulavat Sara Saxholm (vas.), Aaro Toivari, Saara Karjalainen, Matias Nieminen, Masi Rajaniemi ja Valo Heikkinen. Kuva:  Alex Chebotaev. Mukava. Se on juuri se laatusana, joka tulee ensimmäiseksi mieleeni, kun istun Taidekampuksen katsomossa seuraamassa Vaara-kollektiivin  lauluiltaa nimeltä  Äkkiä olen viidelle henkilölle rekisteröidyssä autossa. Siis mukava. Ei eeppinen, ei mahtava, ei ylivoimainen eikä ihmeellinen, vaan mukava.  Tässä tapauksessa mukava tarkoittaa juuri sitä, mitä se tarkoittaa. Minun on hyvä olla ja seurata kuusikon esiintymistä, missä ei ole tietoakaan pakosta tai yliyrittämisestä. Onpahan vain keikka, jolla on mainion yksinkertainen käsikirjoitus ja bändi, joka soittaa ja laulaa biisejä, joista suurinta osaa en ole koskaan kuullut. Reilun puolentoista tunnin keikalla kuullaan neljätoista mainiota laulua. Tutuimmasta päästä ja ehkäpä juuri matka-teemaan sopivimmin sen aloittaa  Juice Leskisen  Juankoski Here...

Maailman viimeisellä rannalla

Kuva
Ahman tapahtumat sijoittuvat Ahman torppaan, jossa Ahman (Heikki Petteri Nousiainen, edessä) lisäksi asustavat myös Kapu (Mika Silvennoinen) ja Linnea (Milla Kuikka). Lynx (Satu Turunen), Polle (Jukka Peltola) ja Sika (Janne Kinnunen) seuraavat tapahtumia taustalla. Kuva: Minna Hyvönen. Ja taas meidät viedään Kainuun korpeen! Siellä me seikkailimme tasan vuosi   sitten  Elli Salon kirjoitamassa  Keräilijöissä , ja sinne meidät johdattaa nyt  Laura Gustafssonin  romaaniin perustuva  Ahma - korpisoturi  sillä erolla vain, että jos  Keräilijöissä  maailma oli vielä vankasti olemassa,  Emma Mattilan  sovittamassa ja ohjaamassa  Ahmassa  se murentuu pala palalta. Lyhyesti sanoen  Ahma  kertoo miehestä nimeltä Ahma ( Heikki Petteri Nousiainen ), joka on kehittänyt itselleen eräänlaisen survivalistisen maailmankatsomuksen, joka muutattaa hänet korpeen, eroon muista ihmisistä. Meidät katsojat Ahman reviirille kuljettaa m...

Kerrassaan loistava elämäkertaromaani

Kuva
Suvi Ratinen on kirjoittanut loistavan elämäkertaromaanin kirjailija Aino Kallaksesta. Kuva: Jonne Räsänen / Otava. Suvi Ratinen  on onnistunut siinä, missä niin monet epäonnistuvat: hän on kirjoittanut loistavan elämäkertaromaanin kirjailija  Aino Kallaksesta . Onnistumiseen on monta syytä. Ensinnäkin Ratinen keskittyy kirjassaan  Pakolainen  sellaisiin vuosiin Kallaksen elämässä, joista emme tätä ennen ole paljonkaan tienneet.  Toiseksi hänen  Pakolaisensa ei jää vain yksittäisen ihmisen elämän tapahtumia kirjaavaksi teokseksi, vaan panee lukijansa miettimään vaikkapa sitä, miksi me täällä Suomessa olemme niin tiiviisti vaienneet virolaisten jatkosodan jälkeisistä palautuksista Neuvostoliittoon, vaikka esimerkiksi täältä kuolemanleireille Saksaan lähetetyistä juutalaisista on kirjoitettu paljon. Kolmas onnistumisen syy on se, että Ratinen kirjoittaa todellakin kaunokirjallisuutta ja käyttää sen sallimia keinoja ilmaisussaan niin, että Ratisen tekstiä luk...

Ja silti olemme elossa!

Kuva
Vanhoja lastenkasvatusoppaita ruotivat Anna-Liisa Heikkinen (vas.), Anna-Kaisa Korpinen, Jouko Nissinen, Anja Tiainen ja Sari Korkkonen. Kuva: Jari Korkkonen. Onhan tuo otsikko sitä kuuluisaa klikki- tai mysteerityyppiä, mutta on se myös aivan aito huokaus.  Kajaanin Harrastajateatterin Svengaavat dosetit  ovat nimittäin uppoutuneet vajaan sadan vuoden ikäisiin lastenhoito- ja -kasvatusoppaisiin, joiden ohjeet ovat kyllä aivan mahdottomia!  En edes ymmärrä, miten meilläkin on saatu kasvatetuksi melkoinen lapsilauma ilman tippaakaan tärpättiä. Toisaalta on kyllä melkoinen ihme, että minua edeltäneiden sukupolvien ihmiset ovat edes elossa, jos ja kun ovat noudattaneet näitä sangen tiukkoja kasvatus- ja hoito-ohjeita. Ja kun kerran saivat minunkin sukupolveni pysymään elossa, epäilen, etteivät ole. Vitsaa ja villahousuja  -nimen saaneen esityksen ohjaaja ja käsikirjoittaja  Arja Tiainen  on uppoutunut syvälle vajaan sadan vuoden takaisiin lastenkasvatusohjeisi...

50 vuotta elämää ja 25 vuotta taiteilijuutta kerryttää melkoisesti muistoja

Kuva
Naisen juhlassa näyttämöllä nähdään ja kuullaan Heidi Syrjäkaria ja Valtteri Veiskola-Pääkköstä. Kuva: Minna Hyvönen. Mitenpä muuten näyttelijä, ja etenkään laulava näyttelijä, juhlisi viisikymppisiään ja neljännesvuosisadan mittaista taiteellista uraansa kuin omalla lauluillallaan. Mitäpä muuta tuo näyttelijä esittäisi kuin itselleen tärkeitä lauluja vuosien varrelta, mutta niin, että kävisi välispiikeissään läpi uraansa ja sen kokokohtia ja vaikeita paikkoja. Näin tekee  Kajaanin kaupunginteatterin  näyttelijä  Heidi Syrjäkari , ja mukavastipa tekeekin, rakentaa työkavereidensa kanssa  Sissilinnan  parketille klubin, jossa kaikki saavat osallistua yhteiseen juhlaan. Kaiken lisäksi  Naisen juhla   muodostaa luonnollisen jatkumon vähän aikaa sitten nähtyyn  Mummoni kuningatar Elisabeth  -esitykseen, jossa Syrjäkari tarjosi kurkistuksia siihen, millaisena hän näkee paikkansa sukupolvien ketjussa. Nyt ollaan suoraan Syrjäkarin omassa henki...

Routa Company yllättää jälleen

Kuva
Kielletyissä liikkeissä lavalla nähdään Kaisa Ristiluoma (vas.), Helmi Järvensivu ja Laura Kallas. Kuva: Antti Kurola. Istun nykytanssiesityksen katsomossa ja nauran ääneen. Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu? Tapahtuu tämä: koreografi  Sari Palmgrenin  uusin ohjaus nimeltään  Kielletyt liikkeet , joka ei tottavie ole mitään - ja tämä on kyllä hassusti ajateltu - perinteistä nykytanssia. Tämä on näyttämöllinen kokonaistaideteos, jossa on mukana niin tanssia, laulua, musiikkia kuin aivan suoraa puhettakin. Puhetta? Kyllä. Ja sehän tässä naurattaa. Olen tottunut odottamaan, että aina kun Palmgren tekee jotakin uutta, hän rikkoo rajoja minkä ehtii. Joskus me katsojat ohjailemme pelilaudalla liikkuvia taistelevia nappuloita huudoillamme, joskus halailemme Pöllyvaaran puita. Tällä kertaa meidän ei kuitenkaan tarvitse tehdä mitään muuta kuin upota muistoihimme, niihin hetkiin, kun meistä kasvatettiin tottelevaisia ja kilttejä pieniä poikia ja tyttöjä. Me muistamme ne kiellot j...

Ilmari Käihköltä tärkeä muistutus: sotaa ei voi voittaa

Kuva
Sotatieteilijä Ilmari Käihkö osoittaa uudessa kirjassaan, miten monimutkainen yhteiskunnallinen asia sota on. Kuva: Veikko Somerpuro. Viimeksi tänä aamuna, perjantaina 7.11., ennen kun aloin kirjoittaa tätä arviota, löysin Ukrainan sodan loputtomasta uutisvirrasta tiedon, joka tuntui heti mukavalta: Venäjän roistopresidentin  Vladimir Putinin  ja hänen kaikissa Venäjän valheissa tähän asti uskollisen ulkoministerin  Sergei Lavrovin  väleissä on havaittavissa selvää kitkaa.  Putin ei ole tyytyväinen Lavrovin toimiin tämän pohjustaessa mynkään mennyttä Putinin ja  Donald Trumpin  Unkariin suunniteltua tapaamista, eikä Lavrov pääse myöskään johtamaan Venäjän valtuuskuntaa seuraavaan G20-kokoukseen. Tämä on yksi niistä kymmenistä uutisista, jotka olen lukenut innoissani sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, ja jälleen kerran se tuntuu pohjustavan suurta toivoani siitä, että Venäjä hajoaisi sisältä ja että Ukraina sen ansiosta voittaisi Venäjän tämän ...