Maailman viimeisellä rannalla
Ja taas meidät viedään Kainuun korpeen! Siellä me seikkailimme tasan vuosi sitten Elli Salon kirjoitamassa Keräilijöissä, ja sinne meidät johdattaa nyt Laura Gustafssonin romaaniin perustuva Ahma - korpisoturi sillä erolla vain, että jos Keräilijöissä maailma oli vielä vankasti olemassa, Emma Mattilan sovittamassa ja ohjaamassa Ahmassa se murentuu pala palalta.
Lyhyesti sanoen Ahma kertoo miehestä nimeltä Ahma (Heikki Petteri Nousiainen), joka on kehittänyt itselleen eräänlaisen survivalistisen maailmankatsomuksen, joka muutattaa hänet korpeen, eroon muista ihmisistä. Meidät katsojat Ahman reviirille kuljettaa miehen kuollut naisystävä Lynx (Satu Turunen).
Mutta niin vain käy, ettei Ahma suinkaan saa elellä rauhassa torpassaan spelttiä kasvatellen, sillä hänen ympärillään on sittenkin vielä myös muita ihmisiä. On rautakaupan myyjä Pamsu (Vera Veiskola), vauvaa odottava Linnea (Milla Kuikka) ja Kapu (Mika Silvennoinen), mutta ovat myös muunlajiset Polle (Jukka Peltola), Sika (Janne Kinnunen) ja Hirvi (Silvennoinen toisessa roolissaan).
On myös joukko kyläläisiä, jotka hyväksyvät vertaisikseen vain syntyperäiset paikalliset naapurinsa. Vieras on tässä porukassa aina vieras, ja se istuu varsin hyvin vaikka meille Kainuuseen.
Näytelmässä tämä sekalainen joukko odottaa siis maailmanloppua, kun kaikki ympärillä hiljenee pikkuhiljaa. Radio lakkaa kuulumasta, sähköverkot kaatuvat, tereyskeskusta ei enää ole eikä kauppoja, mistä ostaa ruokaa. On siis luotettava pelkästään omaan apuun, kuten Augustin Ehrensvärd jo niin kauniisti aikoinaan Suomenlinnan Kuninkaanportin kiveen hakkautti.
***
Ahman lähtökota ja tarina ovat siis läpikotaisin synkeät. Toivoa ei ole. Yhteiskuntasopimus on sanottu irti. "Helvetti. Se ovat toiset ihmiset", sanaili eksistentialistifilosofi Jean-Paul Sartre aikoinaan, ja tämä huomio ja tuomio istuvat varsin hyvin myös tämän näytelmän eetokseen, paitsi etteivät ehkä sittenkään. Ahma, niin omavarainen ja erakko kuin yrittääkin olla, on lopulta varsin helposti käännytettävissä yhteiseen elämään ja yhteisvastuuseen, kun elämänehdot vain kirstyvät tarpeeksi tiukalle.
Ahma huomaa tarvitsevansa muita ihmisiä sitä enemmän, mitä enemmän nämä tarvitsevat Ahmaa.
Gustafssonin romaanissa tapahtuu kauheita asioita, jotka Mattila on toteuttanut teatterin lavalle varsin viitteellisesti. Huumoria esitykseen tuovat muunlajiset, joista Peltolan Polle ja Kinnusen Sika ovat kerrassaan mainioita. Polle ei paljon puhu, mutta tapailee ilmiselvästi kouluratsastusaskeleita. Naapurin lakkautetusta sikalasta vapauteen pelastautunut Sika puolestaan venyy jos jonkinlaiseen hommaan.
Suorastaan herkkiä sävyjä tarina saa, kun vapaaehtoisesti lisääntymisestä kieltäytynyt Ahma saa syliinsä Linnean vauvan. Siinä, vauva sylissään, Ahma unohtaa koko pahan maailman. Ideologisesti lapseton hyväksyy sen, miten paljon lapset kuitenkin tuovat onnea ja tasapainoa pahaan maailmaan.
***
Gustafsson julkaisi romaaninsa vuonna 2016. Tuohon aikaan me toki tiesimme, miten ekokatastrofi lähestyy vääjäämättä, mutta sitä emme tienneet, miten Venäjä aloittaa silmittömän hyökkäyksensä Ukrainaan.
Nuo molemmat asiat luovat tässä ajassa Ahmalle entistä uskottavamman taustan. Ja onhan Gustafssonin tekstissä jotakin merkillisen tarkkaan tulevaa tuntevaa, kun hän ehdottaa, miten vankeja kannattaisi värvätä rintamalle taisteluihin. Tästä ei toki näytelmässä puhuta, mutta romaanin havainto on harvinaisen terävä.
Koska näytelmä perustuu kirjaan, huomaan jatkuvasti vertaavani tekstejä toisiinsa. Mattila on varsin uskollinen alkuperäistarinalle aina Lynxin esityksen aloittavasta monologista lähtien.
Kirjassa Ahma seikkailee kumppaneineen milloin kivilouhoksella uimassa, milloin Linnean talossa ruokaa etsimässä, mutta Mattila tyytyy Ahman torpan interiööriin ja sen läheiseen pihamaahan ja se on hyvä. Erityisen piirteensä tarinaan tuo Markku Hernetkosken lavastus, jossa muunlajiset ja muut, jotka eivät sillä hetkellä pyöri Ahman torpassa, seuraavat näytelmän tapahtumia lavan takareunalla istuksien.
Ahma on sovittajaltaan ja ohjaajaltaan Mattilalta erinomainen ensiohjaus, mutta yhtä asiaa jäin pohtimaan. Kun Gustafsson lopettaa kirjansa loistavan avoimesti ja mieltä pitkään kiusaavasti, Mattila valitsee varsin yksinkertaistetun lopun. Monimutkaisen siitä saa tietysti, jos alkaa miettiä sitä, onko Lynx lopulta oikeasti olemassa vai onko hän vain nälästä riutuvan Ahman toiveunta.
Joka tapauksessa tällaista on hyvä teatteri. Se ei tyydy vain kuvittamaan jonkun kirjoittamaa tarinaa, vaan tulkitsee sitä omin, ainutkertaisin keinoin.
Ahma - korpisoturi
Kantaesitys Kajaanin Kaupunginteatterissa 22.11.2025.
Sovitus ja ohjaus Emma Mattila Laura Gustafssonin romaanista.
Näyttämöllä Janne Kinnunen, Milla Kuikka, Heikki Petteri Nousiainen, Jukka Peltola, Mika Silvennoinen, Satu Turunen ja Vera Veiskola.
Lavastus Markku Hernetkoski
Pukusuunnittelu Annukka Mäntynen
Valosuunnittelu Jukka Laukkanen
Äänisuunnittelu Juho Lukinmaa
Kampaukset ja maskeeraus Heidi Kaartinen
Tarpeisto Soile Savela
Kommentit
Lähetä kommentti