Historia ei lopu tuntemaamme länsimaiseen demokratiaan
FT Jukka Korpela pohtii uusimmassa kirjassaan länsimaisen oikeusvaltiomme historiaa, kehitystä ja sen eroja muiden maiden kehitykseen. Kuva: Suvi Korpela.
On tietysti hyvin inhimillistä, että ajattelemme maailmaa ja sen kehitystä ja historiaa omasta näkökulmastamme. Kukapa ei haluaisi elää demokratiassa ja oikeusvaltiossa ja nauttia niiden suomaa vapaan yksilön asemaa? Varsin moni, filosofian tohtori ja Itä-Suomen yliopiston täysinpalvellut historian professori Jukka Korpela ajattelee.
Me olemme niin tottuneita ajattelemaan ihmiskunnan kehitystä koko ajan parempaan. Meitä suomalaisia siihen houkuttelee vielä erikseen J.V. Snellmanin G.W.F. Hegeliltä lainaama historianfilosofian perusajatus, jonka mukaan kehitys kehittyy kohti historian loppua, joka Snellmanilla oli kansallisvaltio.
Samasta kehityssokeudesta kärsii myös marxilainen historiankirjoitus, joka ajattelee ihmiskunnan kehittyvän asteittain alkukommunismista orjayhteiskunnan, feodalismin ja kapitalismin kautta sosialismiin ja lopulta kommunismiin. No. Se kortti on katsottu, mutta osataan sitä täällä markkinataloudessakin, ja nyt puhun Francis Fukuyamasta.
Fukuyamahan on se amerikkalainen historioitsija ja filosofi, joka Berliinin muurin kaatumisesta ja sosialismin romahduksesta innostuneena julkaisi vuonna 1992 suomeksikin ilmestyneen kirjan Historian loppu ja viimeinen ihminen. Tuossa juhlitussa teoksessaan Fukuyama julisti, kuinka maailmanhistoria on tavannut täyttymyksensä markkinataloudesta ja oikeusvaltiosta, joiden voittokulkua mikään tai kukaan ei voi ohittaa.
Väärässäpä oli, niin kuin niin monet monet muutkin historian loppupisteestä haaveilleet.
***
Korpelan tuore kirja Länsimaisuuden historia - Lännen noususta maailmanjärjestyksen muutokseen on terveellistä luettavaa jokaiselle, joka ihmettelee, mihin tämä maailma on oikein menossa.
Mistä noita autoritaarisia johtajia oikein tulee? Kuka heitä oikesti kannattaa, kun he ilmiselvästi vievät maidensa kehitystä kohti totalitarismia? Miten autoritaariset johtajat eri puolilta maailmaa tuntuvat löytävän toisensa? Miksei meidän lintukotoelämämme tunnu enää kelpaavan kenellekään?
Korpela ajattelee kuitenkin historismin periaatteiden mukaan yksinkertaisesti niin, että kaikki ihmiskunnan luoma on historiallista. Se on alkanut kehittyä jostakin ja se kehitys on täynnä merkillisiä mutkia ja sattumuksia, jotka ovat johtaneet sellaiseen maailmaan, jossa nyt elämme.
Ja se maailma on maailma, jota me täällä lännessä olemme kahden-kolmensadan vuoden ajan muokanneet ja käyttäneet häpeämättömästi hyväksemme. Olemme pukeneet kehitysmaiden johtajat tummiin pukuihin, valkoisiin paitoihin ja kravatteihin ymmärtämättä, ettei puku tee demokratiaa. Olemme syyllistyneet pelkästään ja vain kulttuuri-imperialismiin saadaksemme entistä enemmän rahaa ja banaaneja.
***
Korpelan mielestä meidän länsimainen demokratiamme on oikeastaan poikkeus ihmiskunnan historiassa, mutta sen sijaan, että tyytyisi vain toteamaan asioiden tilan, Korpela pohtii valtavaan lähdeaineistoon ja kymmenien ja taas kymmenien historiantutkijoiden teorioihin pohjautuen sitä, miksi me olemme me ja miksi meidän systeemimme ei tunnu kelpaavan muille ja miksi tuntemamme läntinen demokratia ja oikeusvaltiokin saattaa aivan hyvin vajota historiaan yhtenä sen merkillisenä vaiheena.
Korpela aloittaa analyysinsä tuhansien vuosien takaa, mutta hänen keskeinen teesinsä löytyy jakautuneen Rooman kehityksestä. Kun lännessä alettiin ottaa askelia kohti jumalasta irrotettua hallitsijaa ja oikeusvaltiota, idässä mentiin toiseen suuntaan. Itä-Rooman valtiaat löysivätkin oikeutuksen vallalleen Persian suunnalta, jossa valta oli aina jumalan maallisille johtajille antamaa.
Korpelan analyysi pätee erinomaisesti vaikkapa, kun katsomme Venäjää, jonka nykyiset valtiaat kuvittelevat olevan kolmas Rooma, sen itäinen perillinen. Ei presidentti Vladimir Putin juurikaan kysele kansaltaan, voiko hän tapattaa heitä hyökkäyssodassaan Ukrainassa, jonka ajattelee jollakin ihmeellisellä tavalla kuuluvan ikuisesti venäläiseen maailmaan, russkaja miriin.
Euroopan ongelma on, ettei tuollaiseen historiankäsitykseen voi oikein vastata omalla, oikeusvaltion ideologialla.
***
Koska Korpela ajattelee, ettei länsimainen demokratia ole historian loppu ja näkee saman kuin me muutkin, miten pahassa kriisissä Eurooppa nyt on, kun ei osaa tehdä muuta kuin jäädä Yhdysvaltain ja Venäjän poljettavaksi, hän esittää viisi vaihtoehtoa tulevalle Euroopalle.
Ensimmäinen vaihtoehto on, että Eurooppa pelastuu, Brics-maiden kasvu lakkaa, Venäjä sulkeutuu itseensä ja järki voittaa Jenkeissä.
Toisessa mahdollisuudessa USA jatkaa nykyistä politiikkaansa ja yhtenäinen Eurooppa jauhautuu pirstaleiksi USAn ja Kiinan ja Venäjä välissä.
Kolmas mahdollisuus on rakentaa Euroopan linnake, Fortress Europe, jonka tiellä jo olemme.
Vaihtoehdoista neljäs on pahin: eskaloitunut suursota, joka johtaa poliittisen ja taloudellisen järjestelmän romahtamiseen.
Entäs se viides? Se on valtioton maailma, mutta siihen Korpela ei usko siitä yksinkertaisesta syystä, että maailmojen irrationaaliset massat osaavat dominoida kehitystä, ja heillä on johtajia, jotka osaavat käyttää massoja hyväkseen tavoitellakseen valtaa.
Joku voi ajatella, ettei Korpelan vaihtoehdoissa oikein ole yhtään nykyiselle Euroopalle hyvää vaihtoehtoa. Silloin pitää vain ajatella, ettei nykyinen tilanne suinkaan ole historiallisen kehityksen päätöspiste. Muutos tulee joka tapauksessa. Kysymys on vain siitä, riittääkö meillä eurooppalaisilla järkeä ja tahtoa edes yrittää hallita tuota väistämätöntä muutosta.
Tähän asti olemme olleet valtavan luovia ja tehneet upeita vallankumouksia. Ehkäpä se onnistuu jälleen kerran.
Jukka Korpela: Länsimaisuuden historia. Lännen noususta maailmanjärjestyksen muutokseen. Gaudeamus, 2025. 448 s.
Kommentit
Lähetä kommentti