Kun Maila Talvio Maksim Gorkia halaili

Vihollisteni viholliset ovat ystäviäni. Näin on joku sanonut, mutta suomalaiset itsenäisyysmiehet ja -naiset ovat myös väitteen todeksi eläneet.
Viime vuoden puolella ilmestyi Erkki Vettenniemen kirja Suomi terrorin tukikohtana (SKS). Kirja on monella tavalla mielenkiintoinen retki 1900-luvun alun aatteisiin ja politiikkaan, mutta kääntää myös päälaelleen joitakin ajatuksia, jotka ostamme tuosta vain, koska Suomi ja itsenäisyys.
Jos Vettenniemen kirjan tiivistää oikein tiukaksi paketiksi, kirjoittaja haluaa kertoa, että Suomi todellakin oli toistasataa vuotta sitten varsinainen käärmeiden pesä, etenkin Laatokan Karjala Terijokineen, josta pistäytyi pamauttamassa pommin Pietarissa yhtä helposti kuin nyt kajaanilaisperheet matkaavat Kuopion Ikeaan ostamaan kertakäyttöhuonekaluja.

                                                                    ***
Ja niin venäläiset anarkistit, sosiaalivallankumoukselliset ja bolshevikit myös tekivät. Terijoelta saattoi vuokrata kauniin pitsihuvilan, jonka kätköissä pystyi rakentelemaan helvetinkoneita kenenkään häiritsemättä, sillä myös suomalainen virkavalta suhtautui Venäjää horjuttaviin ammattivallankumouksellisiin mitä suojelevimmin.
Jopa tuleva presidentti Juho Kusti Paasikivi oli Vettenniemen mielestä mies, joka veti turhan tiukkaa linjaa suhteessa venäläisiin yleensä ja pääministeri Pjotr Stolypiniin erityisesti.

                                                                    ***
Vettenniemi tuntuu ymmärtävän venäläisiä virka- ja turvallisuusmiehiä varsin hyvin. Venäläiset eivät käsittäneet, miksi Suomen suuriruhtinaskunta salli vaaralliset vehkeilyt muutaman kymmenen kilometrin päässä pääkaupunki Pietarista, mutta kun autonomian puolustaminen sitä vaati, niin sen mukaan elettiin.
Tässä valossa ei oikeastaan ole mikään ihme, että pommeja lomaparatiisissa rakennelleet bolshevikit huomasivat 1930-luvulla, että Suomen kaakkoisraja on aivan väärässä paikassa, liian lähellä Leningradia. Kun kerran he itse olivat osanneet hyödyntää rajan läheisyyttä terroriteoissaan, mikseivät he vainoharhaisuudessaan olisi uskoneet valkobandiittien pystyvän samaan.

                                                                   ***
1900-luvun Suomen henkinen ilmapiiri oli muutenkin merkillinen. Esimerkiksi sittemmin maailman parhaaksi suomalaiseksi natsien häntyriksi mielensä kirkastanut kirjailija Maila Talvio oli yksi innokkaimmista ihmisistä halailemaan kirjailija Maksim Gorkia ja keräämään tämän kanssa rahaa venäläisille vallankumouksellisille.
Myös Axel Gallén majoitti Gorkia, kunnes ymmärsi, ettei ehkä sittenkään ajatellut kaikesta samalla tavalla kuin kirjailijavieraansa. Vettenniemen sanoin Gallén sai lopulta tarpeekseen vallankumouksellisten vaatimuksista, ja "sieppasi suksensa ja suoriutui Suolahteen ilvesjahtiin".
Vettenniemi kertaa myös aikalaishuhun, jonka mukaan taiteilija matkasi Afrikkaan asti päästäkseen eroon kiusallisesta tilanteesta.

                                                                     ***
Suomessa venäläistä virkavaltaa pakoilleet Vladimir Lenin ja Josif Stalin saivat aulista apua niin perusporvareilta, tulevilta sosialisteilta kuin nimismiehiltäkin.
Turun saariston kalastajat auttoivat Leninin kertaalleen Ruotsiin heikkoja jäitä pitkin niin jännittävällä matkalla, että presidentti Mauno Koivistokin on pohtinut, miten Suomen olisi käynyt, jos jää olisi pettänyt vallankumousjohtajan alla ja tämä olisi hukkunut.
Vaikka Vettenniemi tuntuu kummastelevan suomalaisen herrasväen hinkua auttaa peruukkiin ja lippalakkiin naamioitunutta Leniniä, hänenkin on pakko Koiviston tavoin ajatella. että bolshevikeiltahan Suomi itsenäisyytensä sai, vaikkakin ilmeisen väliaikaiseksi tarkoitetun.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna-Liisa lavalle vimmalla ja voimalla

Nälkämaan Jussit ovat tositelkkariakin todempia

Routa rikkoo tanssin rajoja