Kolmosrajasta läpi ja maisemaan!

r

Teija Töyry, Antti Hovilainen, Perttu Hallikainen ja Mika Silvennoinen vetävät toisen puoliajan aloittavalla sisävuorolla sellaisen keppijumpan, että Erika Vikmankin hengästyisi. Kuva: Minna Hyvönen.

Jos yritän vajavaisin pesissanastotietoineni kuvailla Kajaanin kaupunginteatterissa perjantaina kantaesitettyä Pesismusikaalia, niin tuosta otsikosta se löytyy: loistava lyönti ajolähtötilanteessa aivan kolmosrajan tuntumaan niin, että kolmosvahti haparoi ja kenttä rullaa tyhjäksi. Kolme normaalia ja yksi kunnari!

Sen kolmosvahdin rooli on tietysti minun, joka en oikein tiennyt, mitä tuleman piti, pakonomainen ja lepsu alkusarjan ottelu vaiko oikea finaali, jolla on oikeasti merkitystä. Toisaalta: pesis on yhtä aikaa niin ylevä ja juntti peli, että aivan varmasti se tarjoaa sydämentykytyksiä ihan jokaiselle katsojalle. Sanalla sanoen: Sanna Heikkisen ja Janne Kinnusen vuosikausia hautoma aihe toteutui paremmin kuin osasin odottaa.

Näytelmän lähtötilanne on kainuulaisittain niin kovin tuttu. Koskelan kunta, tuo joskus muinoin hyvinvoinut kyläyhteisö elää loppunsa alkua. Valtio painostaa ei vain kuntaliitokseen, vaan lopettamaan kunnan kokonaan. Tilalle valtio saisi rahakkaan ydinjätteen loppusijoituspaikan.

Jotenkin merkillisesti jo tuonilmaisiin siirtyneen Tahko Pihkalan (Jukka Peltola) välityksellä kunta onnistuu haastamaan valtion pesäpallo-otteluun, jonka panoksena on ei enempää eikä vähempää kuin viisi vuotta, jotka kunta saisi voittaessaan jatkaa elämäänsä. Monien mutkien ja myös ihmissuhdesotkujen kautta tarina etenee eeppiseen (urheilutoimittajien käyttämä sana, minulle 'eeppinen' tarkoittaa enemmänkin Iliasta ja Kalevalaa) finaaliin.

Kaikessa tässä Janne Kinnusen ohjaama musikaali rynnii enemmänkin pikajunan kuin oikean elämän jahkailevan pesäpallo-ottelun tavoin. Vauhtia riittää, ja vaarallisia tilanteita, ja huumoria ihan jokaiseen makuun.

Itse Tahko Pihkala (Jukka Peltola) laskeutuu taivaistaan tukemaan Koskelan kylän pesäpalloilijoita. Kuva: Minna Hyvönen.

                                                                 *** 

Pesiksestä olisi tietysti voinut kirjoittaa myös varsin hampaattoman tekstin, mutta sellaiseen Heikkinen ja Kinnunen eivät kompastu, päinvastoin. Mukana on oikeastaan kaikkea. Meno Koskelan kylän  tulevaisuustoimikunnan kokouksessa on täsmälleen sellaista, millaisena kuntapolitiikka ainakin minulle monesti näyttäytyy, sekavana, riitaisena ja lyhytjänteisenä touhuna, jossa ei kaikistellen järki päätä pakota.

Se, että Pesismusikaali nostaa mukaan myös pelin kehittäjän, Tahko Pihkalan, on itsestään selvää, mutta se, miten käsikirjoittajat muistuttavat katsojaa siitä, miten Pihkala kunnostautui sisällissodassa punaisia jahdatessaan tai miten hän kehitti koko pelin suojeluskuntia varten, että nuoret miehet - siis miehet, naiset saivat keittää huttunsa kotonaan - opettelisivat heittämään käsikranaatteja ja syöksymään suojaan, kertoo, etteivät Heikkinen ja Kinnunen ole nielleet legendaa sellaisena, kuin hänet on totuttu meille tarjoilemaan.

Myös pesäpallon musta torstai, koko lajin maineen ainakin hetkeksi vienyt sopupeliskandaali muistetaan.

Huippupesäpalloilijan ja miksei myös kenen tahansa kaikkein terävimpään kärkeen pyrkivän arkea näytelmä kuvaa kertoessaan, miten kuntaan loppuelämäkseen suojatyöhön palkattu entinen Suomen paras pesäpallon pelaaja Jami Jäntti (Mika Silvennoinen) ymmärtää vasta kuoleman kielissä, miten hän on pesiksen takia menettänyt kaiken sen, mikä ihmisen elämässä on oikeasti tärkeää.

Koskelan kylän pesisjoukkue saa kuin saakin hurmion päälle ja sen lukkariksi valikoitunut Jonna Sorsakoski, ent. Jäntti (Heidi Syrjäkari) ottaa homman haltuunsa. Kuva: Minna Hyvönen.

                                                                                 ***

Kun Koskelan väki lopulta alkaa nousta ahdingostaan, iskusana on yhdessä. Vain yhdessä, yksissä tuumin ja yhteen hiileen puhaltaen koskelalaiset voivat onnistua, ja sen tajuaa ilmiselvästi myös näyttämön väki. Kaikki vetävät niin täysillä kuin osaavat. Joel Mäkisen säveltämät rallit toimivat ja Sonja Pakalénin sopivan yksinkertaiset, mutta näyttävät koreografiat istuvat jokaisen näyttelijän jalkoihin, etenkin kun Kajaani Dancen apujoukot tukevat varmalla otteellaan.

Teatterin vakimuusikko, Valtteri Veiskola-Pääkkönen on saanut rinnalleen bändin, jossa soittavat vakivierailija Matias Nieminen ja KAOn konservatorion Vili Karvonen, Jussi Manninen ja Masi Rajaniemi, jotka tietävät kyllä, mitä tehdä pitää. 

Pesismusikaali on todellakin koko teatterin väen yhteisponnistus, niin ettei porukasta oikeastaan voi nostaa esiin ketään, ettei unohtaisi jotakin toista, mutta yksi veto on kyllä silti ylitse muiden. Seurakunnan kantava voima Irma Jäppilä (Teija Töyry) vetää toisen puoliajan aloittavalla sisävuorolla sellaisen biisin Kolmen Kepittäjänsä kanssa, että jos nyt sattuisi niin ikävästi, että Erika Vikman sairastuisi, eikä pääsisikään Euroviisuihin, tästä biisistä saisi oivan paikkaajan. Siitäkin siinä lauletaan.

Pesismusikaali

Kantaesitys Kajaanin kaupunginteatterin isolla näyttämöllä 14.2.2025

Käsikirjoitus Sanna Heikkinen ja Janne Kinnunen
Sävellys Joel Mäkinen
Ohjaus Janne Kinnunen
Koreografia Sonja Pakalén 
Kapellimestari Valtteri Veiskola-Pääkkönen 
Valosuunnittelu Jukka Laukkanen
Äänisuunnittelu Juho Lukinmaa ja Matias Nieminen
Lavastus Markku Hernetkoski
Pukusuunnittelu Tiina Siltala 
Videosuunnittelu Topi Lindh

Näyttämöllä
Perttu Hallikainen, Antti Hovilainen, Karoliina Niskanen, Sonja Pakalén, Jukka Peltola, Mika Silvennoinen, Heidi Syrjäkari ja Teija Töyry 

Avustajat
Venla Härkönen, Aino Härkönen, Anna Jääskeläinen, Enna Lappalainen, Pilvi Niiranen, Anni Piirainen, Selma Saari ja Riitta Sumiloff

Muusikot
Vili Karvonen – kitara (KAO), Jussi Manninen – kitara (KAO), Matias Nieminen (vier.) – kosketinsoittimet ja taustanauhat, Masi Rajaniemi – rummut (KAO), Valtteri Veiskola-Pääkkönen – basso

Yhteistyössä Kajaanin kaupunginteatteri, KAO Konservatorio ja Kajaani Dance.