Johtaako Auschwitz holokaustin symbolina harhaan?
Muutama viikko sitten näimme uutiskuvissa, kuinka muutamat maailmanhistorian pahimpia kauheuksia kestäneet ja Auschwitzin keskitysleiristä selvinneet marssivat rintarinnan Arbeit Macht Frei -kyltin alitse tasan 75 vuotta sitten vapautettuun leiriin.
Maailmassa ei liene yhtään ajattelemaan pystyvää ihmistä, joka ei olisi ollut sydämestään näiden vanhusten matkassa, sillä Auschwitz on symboli kaikelle sille joukkotuholle, jonka natsi-ideologia sai aikaan.
Vuonna 2015 ilmestyneessä kirjassaan yksi tärkeimmistä holokaustin tutkijoista, Timothy Snyder esittää kuitenkin provosoivan kysymyksen, jota meidän on syytä pysähtyä miettimään. Tutkimuksessaan nimeltä Musta maa (Siltala, 2015) hän väittää, että samalla, kun nostamme Auschwitzin holokaustin symboliksi, unohdamme ja ohitamme koko kuvan karmeuden.
Auschwitzin keskitysleirin portti. Kuva: Marcin Bialek / Wikimedia
***
Aivan niin kuin Hannah Arendt osoittaa 1960-luvulla ensimmäisen kerran ilmestyneessä raporttikirjassaan Eichmann Jerusalemissa (Docendo, 2016) tai Christopher Browning omassa teoksessaan Aivan tavallisia rivimiehiä (Art House, 1999), holokausti ei ollut vain kiiluvasilmäisten natsien unelma, vaan banaali osoitus pahuuden arkipäiväisyydestä, johon aivan tavalliset perheenisät osallistuivat.
Synder jatkaa omia pohdintojaan uusimmassa teoksessaan Tie epävapauteen (Siltala, 2019). Siinä hän todistaa, miten väärät historian tulkinnat johtavat vaaroihin nykyajassa.
***
Snyderin lähtökohta on tämä: jo ennen kuin Auschwitz oli rakennettu, itäisessä Euroopassa oli murhattu miljoona juutalaista, joista suurin osa maakuoppiin ja joukkohautoihin ampumalla.
Juutalaisia tuhosivat saksalaiset, mutta omalta osaltaan itäistä Eurooppaa tyhjensi joutoväestä myös Neuvostoliitto, joka oli aloittanut Josef Stalinin puhdistuksissa Neuvostoliiton länsiosissa asuneiden epäluotettavien kansalaistensa murhat ja kyyditykset.
Suurin osa Stalinin uhreista oli juutalaisia, mutta Katynin metsässä NKVD tappoi myös 21857 puolalaista upseeria ja virkamiestä vuonna 1940.
***
Kun Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Puolan syyskuussa 1939, molemmat hävittivät entisen Puolan valtion ja sen rakenteet niin perusteellisesti, että kun Saksa vuonna 1941 hyökkäsi Neuvostoliittoon, sen ei tarvinnut kuin viimeistellä Puolan tuho.
Ja kaikki tämä perustui natsien johtavan lakiteoreetikon Carl Schmittin (ei tuomittu sotarikoksista) ajatukseen siitä, ettei politiikka noussut käsitteiden historiasta vaan vihollisuuden kokemuksistamme.
Kun juutalaisilla vihollisilla ei ollut enää valtiota eikä kansalaisuutta, heidät voitiin tappaa. Vastaesimerkin Snyder ottaa Tanskasta, jonka valtiorakenne säilyi miehityksestä huolimatta, eikä Tanskassa asuneita juutalaisia saatu tappotehtaisiin. Kiinnostava yksityiskohta on muuten sekin, miten Italia kieltäytyi luovuttamasta omia juutalaisiaan liittolaiselleen.
***
Kaikki alussa mainitsemani kirjoittajat korostavat sitä, etteivät tappajat olleet kiiluvasilmäisiä natseja, vaan esimerkiksi Baltian maiden puhdistaminen juutalaisista annettiin saksalaisen poliisipataljoonan käsiin. Aivan tavalliset rivimiehet murhasivat Baltiassa 100000 juutalaista niskalaukauksin, eikä ketään pakotettu ampumaan, jos joku ei halunnut. Kieltäytyjiä, Browning kirjoittaa, oli hämmästyttävän vähän.
Arendt kehitti termin pahuuden arkipäiväisyys kuvaamaan sitä virkamiesmäisyyttä ja ylempien tottelemista, jolla Adolf Eichmann pyöritti Puolan tuhoamisleireille suuntautuvaa junaliikennettä.
***
Ei ole sattumaa, että NKP:n muinainen pääsihteeri Leonid Brezhnev lanseerasi aikoinaan Suuren isänmaallisen sodan käsitteen ja ajatuksen Stalinista nerokkaana sotapäällikkönä,
Kenellekään ei varmaan tule mieleenkään kiistää sitä kärsimystä ja niitä menetyksiä, joita Neuvostoliitto toisen maailmansodan aikana kärsi, mutta nyky-Venäjän tapa määritellä toinen maailmansota alkaneeksi vasta, kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941, vie jälleen harhaan. Meidän pitäisi tämän tulkinnan mukaan unohtaa Puolan jakaminen, Baltian maiden valloittaminen ja talvisodan aloittanut Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen.
Snyder väittää, että nyky-Venäjällä on voimassa laki, joka kieltää kokonaan toisen maailmansodan alun toisenlaisen ajoituksen sellaisena, kuin se lännessä nähdään.
***
Ja tästä pääsemme Snyderin uusimpaan kirjaan, joka jatkaa suoraan tuosta, mihin Musta maa jäi. Nyky-Venäjä tekee kaikkensa hajottaakseen Euroopan unionin ja kylvääkseen eripuraa läntisten valtioiden joukkoon.
Presidentti Vladimir Putin, joka on nykypolitiikan arkkitehti, ei tee sitä mitenkään pahuuttaan, vaan ihan käytännöllisistä syistä: koska kansan vaurastumisen, demokratisoitumisen ja vallansiirtoperiaatteen hylännyt ja kleptokraattien hallitsema Venäjä on nyt heikoilla, se tekee kaikkensa, että myös lännellä alkaisi mennä huonosti. Kun lännellä alkaisi mennä huonosti, se rauhoittelisi parempaan uskoneita Venäjän pettyneitä kansalaisia.
***
Kaikkein mielettömintä on, että Putin on kaivanut esiin Ivan Iljinin tapaisia äärinationalaistisia ja juutalaisvastaisia ajattelijoita jopa niin konkreettisesti, että on tuotattanut miehen maalliset jäännökset äiti-Venäjän multiin.
Itsestään Vladimir Putin on tehnyt Venäjän vapahtajaa pystyttämällä Moskovaan patsaan, joka kuvaa Rusin viikinkiklaanin Kiovassa vaikuttanutta johtajaa Volodymyriä tai Valdamarria, kuten miehen skandinaaviset sukulaiset häntä kutsuivat.
Hupaisinta Volodymyrin palvonnassa on se, ettei Venäjästä ollut hänen aikanaan vielä minkäänlaista tietoa, mutta toisaalta patsas korostaa Venäjän ja Ukrainan yhteisiä juuria, eikä se ole itsenäiselle Ukrainalle mitenkään hyvä asia.
***
Ei ole mitenkään sattumaa, että virallinen Venäjä kammoksuu homoväkeä. Homous on valtion ideologien mielestä paras osoitus kuvaamaan lännen rappeutuneisuutta.
Hirveintä on kuitenkin se, että samaiset ideologit ovat alkaneet aivan vakavissaan puhua juutalaisten ja homojen maailmanlaajuisesta salaliitosta Venäjää ja sen pyhiä arvoja vastaan.
Meistä ajatus on yhtä järjetön kuin olivat vuosisata sitten juutalaisvihaa tarkoituksella nostattaneet Siionin viisaiden pöytäkirjat, joilla ei oikeasti ollut mitään tekemistä sen paremmin juutalaisten kuin juutalaisuudenkaan kanssa.
Niinpä vain sekin valhe upposi kansaan kuin luoti joukkohaudassa makaavaan viattomaan uhriin.
Maailmassa ei liene yhtään ajattelemaan pystyvää ihmistä, joka ei olisi ollut sydämestään näiden vanhusten matkassa, sillä Auschwitz on symboli kaikelle sille joukkotuholle, jonka natsi-ideologia sai aikaan.
Vuonna 2015 ilmestyneessä kirjassaan yksi tärkeimmistä holokaustin tutkijoista, Timothy Snyder esittää kuitenkin provosoivan kysymyksen, jota meidän on syytä pysähtyä miettimään. Tutkimuksessaan nimeltä Musta maa (Siltala, 2015) hän väittää, että samalla, kun nostamme Auschwitzin holokaustin symboliksi, unohdamme ja ohitamme koko kuvan karmeuden.
***
Aivan niin kuin Hannah Arendt osoittaa 1960-luvulla ensimmäisen kerran ilmestyneessä raporttikirjassaan Eichmann Jerusalemissa (Docendo, 2016) tai Christopher Browning omassa teoksessaan Aivan tavallisia rivimiehiä (Art House, 1999), holokausti ei ollut vain kiiluvasilmäisten natsien unelma, vaan banaali osoitus pahuuden arkipäiväisyydestä, johon aivan tavalliset perheenisät osallistuivat.
Synder jatkaa omia pohdintojaan uusimmassa teoksessaan Tie epävapauteen (Siltala, 2019). Siinä hän todistaa, miten väärät historian tulkinnat johtavat vaaroihin nykyajassa.
***
Snyderin lähtökohta on tämä: jo ennen kuin Auschwitz oli rakennettu, itäisessä Euroopassa oli murhattu miljoona juutalaista, joista suurin osa maakuoppiin ja joukkohautoihin ampumalla.
Juutalaisia tuhosivat saksalaiset, mutta omalta osaltaan itäistä Eurooppaa tyhjensi joutoväestä myös Neuvostoliitto, joka oli aloittanut Josef Stalinin puhdistuksissa Neuvostoliiton länsiosissa asuneiden epäluotettavien kansalaistensa murhat ja kyyditykset.
Suurin osa Stalinin uhreista oli juutalaisia, mutta Katynin metsässä NKVD tappoi myös 21857 puolalaista upseeria ja virkamiestä vuonna 1940.
***
Kun Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Puolan syyskuussa 1939, molemmat hävittivät entisen Puolan valtion ja sen rakenteet niin perusteellisesti, että kun Saksa vuonna 1941 hyökkäsi Neuvostoliittoon, sen ei tarvinnut kuin viimeistellä Puolan tuho.
Ja kaikki tämä perustui natsien johtavan lakiteoreetikon Carl Schmittin (ei tuomittu sotarikoksista) ajatukseen siitä, ettei politiikka noussut käsitteiden historiasta vaan vihollisuuden kokemuksistamme.
Kun juutalaisilla vihollisilla ei ollut enää valtiota eikä kansalaisuutta, heidät voitiin tappaa. Vastaesimerkin Snyder ottaa Tanskasta, jonka valtiorakenne säilyi miehityksestä huolimatta, eikä Tanskassa asuneita juutalaisia saatu tappotehtaisiin. Kiinnostava yksityiskohta on muuten sekin, miten Italia kieltäytyi luovuttamasta omia juutalaisiaan liittolaiselleen.
***
Kaikki alussa mainitsemani kirjoittajat korostavat sitä, etteivät tappajat olleet kiiluvasilmäisiä natseja, vaan esimerkiksi Baltian maiden puhdistaminen juutalaisista annettiin saksalaisen poliisipataljoonan käsiin. Aivan tavalliset rivimiehet murhasivat Baltiassa 100000 juutalaista niskalaukauksin, eikä ketään pakotettu ampumaan, jos joku ei halunnut. Kieltäytyjiä, Browning kirjoittaa, oli hämmästyttävän vähän.
Arendt kehitti termin pahuuden arkipäiväisyys kuvaamaan sitä virkamiesmäisyyttä ja ylempien tottelemista, jolla Adolf Eichmann pyöritti Puolan tuhoamisleireille suuntautuvaa junaliikennettä.
***
Ei ole sattumaa, että NKP:n muinainen pääsihteeri Leonid Brezhnev lanseerasi aikoinaan Suuren isänmaallisen sodan käsitteen ja ajatuksen Stalinista nerokkaana sotapäällikkönä,
Kenellekään ei varmaan tule mieleenkään kiistää sitä kärsimystä ja niitä menetyksiä, joita Neuvostoliitto toisen maailmansodan aikana kärsi, mutta nyky-Venäjän tapa määritellä toinen maailmansota alkaneeksi vasta, kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941, vie jälleen harhaan. Meidän pitäisi tämän tulkinnan mukaan unohtaa Puolan jakaminen, Baltian maiden valloittaminen ja talvisodan aloittanut Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen.
Snyder väittää, että nyky-Venäjällä on voimassa laki, joka kieltää kokonaan toisen maailmansodan alun toisenlaisen ajoituksen sellaisena, kuin se lännessä nähdään.
***
Ja tästä pääsemme Snyderin uusimpaan kirjaan, joka jatkaa suoraan tuosta, mihin Musta maa jäi. Nyky-Venäjä tekee kaikkensa hajottaakseen Euroopan unionin ja kylvääkseen eripuraa läntisten valtioiden joukkoon.
Presidentti Vladimir Putin, joka on nykypolitiikan arkkitehti, ei tee sitä mitenkään pahuuttaan, vaan ihan käytännöllisistä syistä: koska kansan vaurastumisen, demokratisoitumisen ja vallansiirtoperiaatteen hylännyt ja kleptokraattien hallitsema Venäjä on nyt heikoilla, se tekee kaikkensa, että myös lännellä alkaisi mennä huonosti. Kun lännellä alkaisi mennä huonosti, se rauhoittelisi parempaan uskoneita Venäjän pettyneitä kansalaisia.
***
Kaikkein mielettömintä on, että Putin on kaivanut esiin Ivan Iljinin tapaisia äärinationalaistisia ja juutalaisvastaisia ajattelijoita jopa niin konkreettisesti, että on tuotattanut miehen maalliset jäännökset äiti-Venäjän multiin.
Itsestään Vladimir Putin on tehnyt Venäjän vapahtajaa pystyttämällä Moskovaan patsaan, joka kuvaa Rusin viikinkiklaanin Kiovassa vaikuttanutta johtajaa Volodymyriä tai Valdamarria, kuten miehen skandinaaviset sukulaiset häntä kutsuivat.
Hupaisinta Volodymyrin palvonnassa on se, ettei Venäjästä ollut hänen aikanaan vielä minkäänlaista tietoa, mutta toisaalta patsas korostaa Venäjän ja Ukrainan yhteisiä juuria, eikä se ole itsenäiselle Ukrainalle mitenkään hyvä asia.
***
Ei ole mitenkään sattumaa, että virallinen Venäjä kammoksuu homoväkeä. Homous on valtion ideologien mielestä paras osoitus kuvaamaan lännen rappeutuneisuutta.
Hirveintä on kuitenkin se, että samaiset ideologit ovat alkaneet aivan vakavissaan puhua juutalaisten ja homojen maailmanlaajuisesta salaliitosta Venäjää ja sen pyhiä arvoja vastaan.
Meistä ajatus on yhtä järjetön kuin olivat vuosisata sitten juutalaisvihaa tarkoituksella nostattaneet Siionin viisaiden pöytäkirjat, joilla ei oikeasti ollut mitään tekemistä sen paremmin juutalaisten kuin juutalaisuudenkaan kanssa.
Niinpä vain sekin valhe upposi kansaan kuin luoti joukkohaudassa makaavaan viattomaan uhriin.
Kommentit
Lähetä kommentti