Kuva maailmasta, jossa haju paljastaa

Oletteko koskaan kuulleet tarinaa suomalaismiehestä, joka voitti pikkujouluista vuohen. Kun hän kertoi ilosanomaa vaimolleen, tämä ei ollut ollenkaan innoissaan.
- Mihin me pannaan se? vaimo kysyi.
- No makuuhuoneeseen, voittaja vastasi.
- Entäs se haju? vaimo kirkastui.
- No se saa tottua siihen, mies rauhoitteli.
Tarina tuli väkisinkin mieleen, kun katsoin Joon-ho Bongin tänä vuonna parhaan elokuvan Oscarin voittanutta leffaa nimeltä Parasite.
Hajusta siinäkin on kysymys. Hajusta ja luokka-asemasta.

                                                                 ***


Ki-Woo (Wo-Shik Choi) etsii sisarensa Da-Hyen (Ji-So Jung) kanssa ilmaista wi-fi -verkkoa slummiasuntonsa vessasta.

Parasite on pohjimmiltaan mitä vakavin kapitalismikriittinen puheenvuoro, mutta sen lisäksi se on tehty vastaansanomattoman hauskasti. Jos joku meikäläisten Uuno Turhapuro -leffojen tekijä olisi ollut tarpeeksi älykäs ja ajatteleva, hän olisi saattanut pystyä melkein samaan, sillä asetelmahan on identtinen.
Parasite kertoo köyhästä, jossakin korealaisen kaupungin slummeissa viemärien ja nurkkiin kuseskelevien juoppojen ympäröimässä todellisuudessa elävästä perheestä, jota kohtaa onnenpotku.
Perheen poika Ki-Woo (Wo-Shik Choi) pääsee kotiopettajan sijaiseksi rikkaaseen kukkulan laella puutarhatontillaan asuvaan perheeseen, eikä aikaakaan, kun koko Ki-Woon perhe on soluttautunut Parkeille hommiin, kunhan ensin entiset työntekijät on saatu erotetuiksi.
Parasta kaikessa on, että kaikki on tietysti vaurautta tuovan maagisen kiven ansiota, näin köyhä perhe ainakin ajattelee aivan kuin suomalainen vastineensa viikonlopun lottoriviä jännittäessään.



Parkit elävät uskomattoman leveästi arkkitehdin suunnittelemassa nykyaikaisessa kodissaan puutarhatontin keskellä.
                                                                ***
Elokuvan ohjaja ja Jin Won Hanin kanssa sen käsikirjoituksen laatinut Jon-ho Boon pyörittää huijauskarusellinsa yhä vinhempaan vauhtiin. Kin perheen elämä on nyt yltäkylläistä, ja kun isäntäperhe lähtee telttaretkelle, hiiret hyppäävät pöydille ja ryhtyvät juomaan Parkin single malt -viskejä kuin vettä ennen.
Sitten tapahtuu jotakin, ja huijaus on vähällä paljastua. Ja kun kerran korealaista elokuvaa katsotaan, se päättyy lopulta melkoiseen väkivallan ryöpsähdykseen, mutta unelmat rikkauksista jäävät elämään.

                                                                 ***
Elokuvan ehdottomasti tärkein viesti on haju.
Haju on ominaisuus, jota slummissa asuvan perheen jäsenet eivät saa pestyksi itsestään, vaikka mitä tekisivät.
Ei auta, että he osaavat ajaa Mersua kaupungin ruuhkissa, opettaa englantia, tarjota taideterapiaa tai laatia korealaisia perinneruokia, kun Parkin perhe niitä yllättäen haluaa, sillä hajulleen he eivät voi mitään.
Hajun huomaa ensimmäisenä perheen pikkuinen poika. Kaikki heidän palvelijansa haisevat yhtäkkiä  samalta, juuri samalta kuin rahvas metrossa.
Kun poika ottaa asian puheeksi, vanhemmatkin älyävät huomanneensa saman hajun, mutta koska palvelijat ovat sopivan nöyriä eivätkä "ylitä rajaa" niin kuin perheen isä sanoo, kaikki saa jatkua kuten ennenkin.

                                                                  ***
Yksi elokuvan avainkohtauksista on, kun kamera seuraa Parkien talosta kaatosateessa kotiinsa ryntäävää köyhää perhettä.
Ennen kuin he pääsevät perille, he ovat joutuneet juoksemaan alaspäin vähintään yhtä monta porrasta kuin Danten helvettiin laskeutuvat syntisiä etsivät Jumalaisessa näytelmässä.
Perillä heitä odottaa täysi katastrofi, kun viemärivedet ovat täyttäneet ns. kodin. Tästä perhe ei selviä edes sillä, että jokaisen vaatteet pestäisiin ja huuhdeltaisiin eri aineilla.



Perheen isä (Kan-Ho Song) tutkii vaurautta tuovaa kiveä, jonka perhe onnistuu saamaan käsiinsä.

                                                                  ***
Parasite tekee historiaa. Se on ensimmäinen muun kuin englanninkielinen leffa, joka on palkittu parhaan elokuvan Oscarilla, mutta tärkeintä on se, että se on loistava elokuva, joka ei vanhene vuodessa.
Se on avoimen poliittinen elokuva. Sen kapitalismikritiikki on viiltävää. Se näyttää, miten epätasa-arvoisessa maailmassa me oikeasti elämme.
Sen lisäksi Parasite on järkyttävän viihdyttävää katsottavaa. Katsoja uppoaa Ki-Woon perheen loistohuijaukseen jokaisella solullaan, ja vaikka perheen menettelytavat ovat sanalla sanoen rikolliset, huijareille toivoo pelkkää hyvää. No. Senkin Jon-ho Boon näyttää, etteivät sadut lopultakaan ole totta.
Tähtiä? Kaikki viisi.