Varjele! Niillä on oikeasti hölmöt nimet!

Kun aloin katsoa ranskalaisten tekemää vakoojasarjaa Le Bureau, joka muuten muuttuu varmaankin markkinoiden vaatimuksesta ja myymisen helpottamiseksi The Bureauksi kolmannella tuotantokaudellaan, en ollut uskoa silmiäni ja korviani. Sarjan agenteilla on tolkuttomat roolinimet. On Moukkaa, Muulia, Vohvelirautaa, Ilmiötä ja ketä kaikkia.
Ei voi olla totta, ajattelin, kunnes luin Ben Macintyren kirjoittaman teoksen tosielämän vakoojasta, neuvostoliittolaisesta Oleg Gordijevskistä, joka otti ja loikkasi länteen myyräiltyään vuosikaudet brittien hyväksi. Oikeassa elämässäkin käytetään koodinimiä, niin että pakko se on hupaisuudesta huolimatta uskoa.
-Menepäs Moukka, soluttaudu ISISin joukkoihin ja tapa siellä vaikuttava ranskalainen teloittaja!
Kuka sellaista pystyy vakavalta naamalta puhumaan?

 Oleg Gordijevski pääsi tapaamaan presidentti Ronald Reagania. Kuva: Mary Anne Fackelman.

                                                              ***
Oli miten oli, niin Le Bureau kuin Macintyren kirja Vakooja ja petturi ovat avanneet ainakin minulle vakoilun maailmaa aivan uudella tavalla. Olen jopa valmis ajattelemaan, että vakoojista on joskus ollut hyötyä ihan maailmanrauhan kannalta, niin kuin Macintyre kirjassaan osoittaa.
Kävi nimittäin niin, että Gordijevski sattui toimimaan juuri niinä vuosina, kun Neuvostoliiton korkein johto oli vainoharhaisimmillaan ja kun USAn silloinen presidentti Ronald Reagan aloitteli paitsi pyhää sotaansa pahan valtakuntaa vastaan, määräsi uuden ohjuspuolustusjärjestelmän, ns. Tähtien sota -hankkeen alulle.
KGB:n johdosta NKP:n pääsihteeriksi kohonnut Juri Andropov oli kehittänyt hulluutensa siihen pisteeseen, että hän odotti aivan tosissaan lännen aloittavan ydinsodan itää vastaan.
Toki merkit euro-ohjuksineen ja Reaganin ja pääministeri Margaret Thatcherin puheineen olivat vakavat, mutta että kokonainen vakoojien armeija kyttäsi, montako autoa on minkin lontoolaisen talon pihalla tai monessako ikkunassa paloivat valot läpi yön! Niiden piti nimittäin kertoa, että ensi-isku oli tuossa.
Gordijevski onnistui vakuuttamaan Thatcherin, millaisessa jamassa itäinen vastustaja oli. Thatcher puolestaan puhui Reaganille ja liennytys pääsi käyntiin. No, vaatihan se toki sen, että Andropov vaihtui Mihail Gorbatshoviin, joka halusi aidosti rakentaa Neuvostoliitosta demokraattisen valtion. Ja sen, että Gordijevski valmensi Thatcheria keskustelemaan Gorbatshovin kanssa.

Toki Le Bureaussakin naiset ja tunteet vaikeuttavat vakoojien työtä. Kuvassa Nadia (Zineb Triki) ja sarjan sankari Guilleaume Debailly alias Moukka (Mathieu Kassovitz). Kuva: Top the Oligarchs Productions / Canal +


                                                               ***
Ranskalaissarjassa luotetaan vahvasti tekniikkaan. Vakoileminen on sen antaman kuvan mukaan tietokoneen vieressä istumista ja koodien purkamista mitä nyt välillä seurataan matkapuhelimien lähettämien signaalien avulla, missä agentit tai kohta tapettavat vastustajat kulkevat.
Gordijevskin työtavat olivat aikoinaan paljon alkeellisemmat. Hän kuljetti papereita pois Neuvostoliiton Lontoon-suurlähetystöstä ja toi ne sitten takaisin ja pelkäsi koko ajan jäävänsä kiinni, niin kuin lopulta jäikin.

                                                                 ***
Jos Mies ja alaston ase -elokuvien sankari Frank Drebin olisi oikea vakooja ja häneltä kysyttäisiin, mihin touhu perustuu, hän sanoisi vain, että petos on toinen nimeni.
Gordijevskikään ei ole ainoa kaksoisagentti vakoilumaailman historiassa. Macintyren käsityksen mukaan Gordijevski toimi kuitenkin demokratian parhaaksi, kun hänet silloiselle KGB:lle paljastanut CIAn Aldrich Ames oli vain rahalle ahne petturi.
Le Bureaussa petosten kehä on tätäkin monimutkaisempi. Guillaume Debailly alias Moukka (Mathieu Kassovitz) hämmentää rutkasti monipuolisemmin kuin hänen tosielämän kollegansa Gordijevski.
Huippukiinnostavaa katsottavaa ja luettavaa molemmat.