Millaisen sukupolven korona kasvattaa?

Muistamme koronakevään maskeista ja tyhjistä kaduista vielä pitkään. Kuva: Wikimedia.


Kuuntelin pari viikkoa sitten pianisti Iiro Rantalan haastattelua. Siinä sivussa, kun aikuinen ja asemansa musiikkimaailman huipulla saavuttanut taiteilija voivotteli koronakevään hänelle ja hänen kollegoilleen aiheuttamia ongelmia, hän tuli puhuneeksi jostakin paljon tärkeämmästä, ainakin, jos ajattelemme tulevaisuutta.
Rantala kertoi 18-vuotiaasta pojastaan, joka oli tuskaillut koronan, etäkoulun ja eristyksen kynsissä ja päätynyt aivan oikeaan lopputulokseen siitä, miten kavala tauti pilasi hänen elämänsä tärkeimmän kesän.
No ajatelkaa nyt itse: sinne menivät ylioppilasjuhlat, oikeanmalliset yliopistopääsykokeet ja kaikkien aikojen festarikesä, josta juuri täysi-ikäistynyt olisi varmasti osannut nauttia täysin siemauksin.

                                                                  ***
Nuorenmiehen yksittäinen kokemus on itse asiassa paljon laajemman keskustelun väärti kuin ensikuulemalta tunnustaa. Korona on sukupolvikokemus, josta ei selvitä noin vain, ja vaikka se kuritti meitä kaikkia, se on sukupolvikokemus niille nuorille, joihin se iski silloin, kun he olivat kaikkein herkimmässä vaiheessa omassa kehityksessään.
Satuin lukemaan samaan aikaan koronauutisten virran kanssa sosiologi Matti Virtasen suurenmoista kirjaa vuodelta 2001.
Fennomanian perilliset - poliittiset traditiot ja sukupolvien dynamiikka -nimisessä kirjassaan Virtanen kehittelee edelleen sosiologian klassikon, Karl Mannheimin ajatusta sukupolvista ja niiden avainkokemuksista. Hän pohtii Marja Tuomisen Mannheimiin perustuvaa väitöskirjaa Me ollaan kaikki sotilaiden lapsia, ja rakentaa aivan uuden tavan käsitellä sukupolvia ja avainkokemuksia.
Esimerkkinsä Virtanen ottaa Suomen historiasta ja sen pitkästä fennomaanisesta perinteestä ja sitoo sukupolvikokemukset muutamiin ratkaiseviin vuosiin. 1809, 1918 ja 1944 esimerkiksi ovat sellaisia vuosia, jotka järisyttivät niin Suomea kuin suomalaisia.

                                                               ***
Kun oikein yksinkertaistan Virtasen ajatusmallin, lähden liikkeelle siitä, että sukupolvi sosiologiassa on jotakin muuta kuin suvun polvi. Sukupolven väli voi olla mitä tahansa vuodesta 25:een, mutta avainkokemus on se, joka ratkaiseen.
Virtanen ajattelee, että kun ihminen varttuu 17-vuotiaaksi silloin, kun maailmassa tapahtuu merkittäviä, hän elää läpi avainkokemuksen. Myöhemmin kokemus tiivistyy fraktioiksi ja herää toiminnaksi, jota jotkut heitä vanhemmat ja kokeneemmat vetävät. Esimerkiksi vuoden 1918 valkoisina nuorina kokeneet olivat 1930-luvulla oivassa iässä näkemään Neuvostoliiton ja siinä sivussa omat kommunistit maailman vaarallisimmiksi vastustajiksi.
Talvisodan aikana syntyneet lapset olivat aivan erilaisessa asemassa kuin vasta sodan jälkeen syntyneet, sillä jälkimmäisillä oli isät, mitä talvisodan sukupolvella ei välttämättä ollut.

                                                             ***
Virtasen ajatusmallin valossa korona aiheutti tänä vuonna aikuistuneille sellaisen sukupolvikokemuksen, joka varmasti jakaa näitä nuoria myöhemmin erilaisiin fraktioihin ja erilaiseen toimintaan. Kysymys on vain siitä, millaisiin ja millaiseen.
Leikitään vakavalla ajatuksella.
Joku nyt 17-vuotias ajattelee, että elämän kesän menetys oli Kiinan ja kiinalaisten vika. Voisi kuvitella, että tulevaisuudessa hän suhtautuu globalisaatioon tavattoman paljon kielteisemmin kuin joku toinen.
Tai sitten joku nyt 17-vuotias ajattelee, että elämän kesän menetys johtui siitä, että ihmiskunta ja poliittisen päättäjät ovat jo vuosikausia tehneet vääränlaisia ratkaisuja ja panneet rahaa turhaan kasvuun ja rakentaneet maailman talouden ehdoilla. Voisi kuvitella, että 10-15 vuoden kuluttua hän on entistä vankemmin globaalin yhteisvastuun puolella globaalia rahavaltaa vastaan.
Varmaa on vain, että molempien näkemykset tulevat olemaan vakavasti ristiriidassa keskenään.

                                                             ***
Onneksi emme ole vain joidenkin tapahtumaketjujen tai avainkokemusten vankeja. Suomenkin historian pahat ristiriidat saatiin kuriin, kun aloimme rakentaa hyvinvointiyhteiskuntaa, vaikkakaan emme kaikki aivan samalta pohjalta.
AKS:n toiminnassa aktiivisesti touhunnut ja oman avainkokemuksensa 1918 hankkinut Urho Kekkonen ymmärsi lopulta, ettei IKL:ksi järjestäytyneen äärioikeiston politiikalla ollut suomalaisten kannalta turvallisia tulevaisuuden näkymiä.
Olen koko koronakriisin ajan pelännyt, että maailma palaa entiseen hulluuteensa heti, kun rajat avataan ja lupa mellestää saadaan. Maailmassa on kuitenkin myös myönteisiä merkkejä. Esimerkiksi pariisilaiset ovat alkaneet pyöräillä, sillä metrossa matkustaminen on tuntunut vaaralliselta. Äänestäjät ovat monessa maassa tajunneet, etteivät populistipresidentit pysty viemään kansakuntaa vaarojen läpi.
Sitä paitsi Iiro Rantalan poikakin saa sen elämänsä kesän. Heti vuonna 2021.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna-Liisa lavalle vimmalla ja voimalla

Nälkämaan Jussit ovat tositelkkariakin todempia

Routa rikkoo tanssin rajoja