Etätyöt ja kaikki muut ikivanhat keksinnöt

Tämän koronaviruskevään ajan suomalaiset ovat saaneet opetella tekemään etä- eli kotitöitä. Aamuisin virastoihin ja kuka minnekin vaeltaneet ihmiset ovatkin jääneet koteihinsa tekemään sitä, mitä ennen työpaikoillaan.

Onpa jännää ja erikoista! Uusi normaali, niin kuin nykyisin niin taajaan tavataan sanoa, mutta mitä uutta kotityössä muka on? Ei niin mitään.

Kotona tehtävä työ on yksi nykyaikaisen kapitalistisen tuotantomodon varhaisimpia innovaatioita. 1600-luvun Englannissa sitä nimitettiin putting out -systemiksi eli kustannusjärjestelmäksi. Siinä lampaanvillojen omistaja kierrätti tavaraansa etupäässä maalla asuneiden käsityöläisten kodeista toisiin kunnes pääsi myymään valmiin kankaan eteenpäin.

                                                                 ***

Homma toimi niin, että lampaankasvattajat hankkivat villan ja veivät sen kehrääjille, jotka kehräsivät siitä langat omilla rukeillaan. Sitten lankojen omistaja vei ne värjäreille, jotka värjäsivät ne omissa sammioissaan. Värjätyt langat vietiin sitten kutojille, jotka rynkyttivät niistä kangasta omissa kangaspuissaan.

Koko systeemin tärkein piirre oli se, ettei villojen omistajan tarvinnut omistaa muuta kuin villansa.

Kehruu-Jenny lopetti tekstiilien valmistamisen kotityön ja siirsi tuotannon lopullisesti tehtaisiin. Jennyllä pystyttiin kehräämään useita lankoja yhtä aikaa. Kuva: Wikimedia Commons.

Kun sitten James Havgrave keksi Kehruu-Jennyn 1770, ja kankaiden tekemisestä alkoi kehittyä teollisuutta, kehrääjät, värjärit ja kutojat keskitettiin yksittäisistä manufaktuureista tehtaiksi kehittyneisiin tuotantolaitoksiin työnjohdon valvonnan alle.

Ja tämähän kannatti. Adam Smith ihasteli Kansojen varallisuudessa (1776), miten vaikkapa naulantekijät saivat tehtaissa ja tiukan työnjaon vallitessa aikaan tuhansia nauloja enemmän kuin entisaikaiset kyläsepät pajoissaan.

                                                                   ***

Nykyaikana on paljon ammatteja, joiden harjoittamiseksi ei tarvitse kokoontua joka aamu samaan paikkaan ja samaan aikaan. Toki sairaalat toimivat lähes entiseen tapaan ja entistä harvempi paperihenkilö vahtii paperikoneita, mutta mihin ihmeeseen me tarvitsemme kaikki ne toimistokolossit, joita olemme rakentaneet?

Veikkaan, että korona helpottaa huomattavasti työn uudelleen järjestämistä. Riittää, kun työnantaja hankkii työntekijöilleen tarvittavat koneet. Kohta riittää, että työnantaja antaa työntekijän käyttöön vain tarpeelliset ohjelmat, ja katso, olemme palanneet kapitalismin alkuaikojen kustannusjärjestelmään!

Tällaisena vasemmistohegeliläisenä näen toki sen, että nykyajan kustannusjärjestelmä poikkeaa huomattavasti kapitalismin alkuaikojen systeemistä. Olemme jälleen kohonneet hegeliläisen spiraalin ylemmälle kierteelle.

                                                                 ***

Kotona tehtävä työ ei muuten ole läheskään ainoa asia, joka on tuttua varhemmilta ajoilta. En usko, että ihminen oppii historiasta mitään sellaista, jonka avulla hän voi itse välttyä tekemästä virheitä, mutta hauskoja vertauskohtia historia nykyihmiselle tarjoaa. Kerron niistä kaksi, joihin törmäsin, kun luin ruotsalaisen Herman Lindqvistin mainion teoksen Kun Suomi oli Ruotsi.

Kuin tästä päivästä on Lindqvistin kuvaus siitä, miten Ruotsin valtio ja suurin osa sen alamaisista köyhtyi, kun kuningatar Kristiina jakoi valtion omaisuuden aatelille.

Lopulta 63 prosenttia valtakunnan maista oli aatelin hallussa, vaan arvatkaapa, millä omaisuudensiirtoa perusteltiin? Maataloutta hoidetaan paremmin, kun se on aatelin omistuksessa. Kuulostaako tutulta? Vaihda vain aatelin tilalle yksityinen palveluntuottaja, niin olet tässä päivässä.

Entäpä tämä?

Kustaa Vaasa poisti kalenterista yhdellä kynänvedolla 23 kirkollista pyhäpäivää. Monet kirkolliset juhlapäivät siirrettiin sunnuntaiden yhteyteen. Vuoteen saatiin kerralla lähes kuukausi lisää työaikaa.

Niinpä. Kotityön lisääntyessä ihmiset taitavat lisätä omaa työaikaansa ihan itse.