Euripideen Medeia kohtaa Gogolin Reviisorin

Tiedättekö mitä? 

Jos kirjoittaisin englanniksi, otsikko kuuluisi, kuinka Medeia of Euripides meets Inspector of Gogol, mutta en tarkoittaisi jotakin sellaista, jossa Godzilla meets King Kong, mutta ymmärtäisitte silti, mitä yritän sanoa. 

Heta Haanperä on ohjannut Kajaanin kaupunginteatteriin Friedrich Dürrenmattin näytelmän Vanhan naisen vierailu, jossa muinaiskreikkalainen tragedia aikuisten oikeasti törmää venäläisklassikkoon. Dürrenmatt on sijoittanut hulppean kostotarinansa pieneen ja kituvaan kaupunkiin, joka odottaa mijardöörin vierailua kuin pikkuyritys korona-avustuksia. 

Siitä on yksinkertaisimmillaan kyse Kajaanissa lauantaina ensi-iltansa saaneessa klassikossa vailla vertaa, ikuisesti oikea-ajallisesta teatterikappaleesta, joka on niin vanha ja siksi aina niin uusi.

 

Pikkukaupunki toivottaa rikkaan vieraansa (Tarja Heinula, 2. vas.) tervetulleeksi kuorolaululla. Kuoroa johtaa rehtori (Satu Turunen). Kuva: Ia Samoil

                                                        ***

Dürrenmattin suurin piirtein syntymävuotenani kirjoittama näytelmä on aito ja aina ajankohtainen moraliteetti. Vanha nainen, no vanha ja vanha, saapuu synnyinkaupunkiinsa, ja vetää sen väen luokalle. Saatte miljardin, jos korjaatte yli neljänkymmenen vuoden takaisen vääryyden. 

Mitäpä luulette? 

Tarttuuko kukaan tarjoukseen, joka pelastaisi kuolevan kaupungin ja sen asukkaiden elämän? 

Kuka pystyy vastustamaan moista tarjousta? Humanismin arvoihin sitoutunut lukion rehtori? Jeesuksesta saarnaava pappi? Pormestari, jolla ei ole keinoja korjata tilannetta? Kauppiaan vaimo? Lapset, joille luvataan urheiluautoja ja ranskan ja englannin opintoja?

Niinpä. Pankaapa itsenne siihen asemaan.

Myös kauppias (Janne Kinnunen) ja poliisi (Mika Silvennoinen) joutuvat miettimään, mitä ovat valmiita tekemään kaupunkinsa hyväksi. Kuva: Ia Samoil

                                                    ***

Haanperä on kertonut, kuinka hän Kajaaniin tullessaan sanoi, että haluaa tehdä juuri tämän näytelmän. Onneksi taiteellista teatteria tekevä Kajaani myöntyi. Nyt nähdään jotakin sellaista, mitä reilun puolen vuoden teatterisulun vahingoittaman mielen kannatti odottaa.

Näemme varsin perinteisen näytelmänäytelmän, jossa kaikki on kohdallaan ja mitassaan, ikuisen tarinan, joka panee katsojansa tiukille. Mihin Sinä olisit valmis? Mitä Sinä tekisit saadaksesi mittaamattoman läjän rahaa? Mitä yhteisösi vuoksi? Olisitko valmis vaikka sitten tappamaan?

                                                  ***

Dürrenmattin teksti on nerokas, ja aivan oikeasti niin Euripideen kuin Gogolin tarinoista ammentava. Itse asiassa koko näytelmä yhdistää todellakin kaksi tai oikeastaan kolme klassikkoteosta tavalla, joka tekee siitä itsestään kuolemattoman.

Haanperän versio klassikosta on juuri sopivan kokoinen ja oloinen Kajaaniin. Jari Rättyän ja Juho Lukinmaan musiikki tuo sen sopivan lähelle Kajaania ja Kainuuta, mutta sen kummemmin musiikki kuin asetelmakaan eivät metelöi Kajaanilla tai Kainuulla. Tämä kaikki tapahtuu vain ja ainoastaan  mielissämme. Mihin olemme valmiita? Pyhittääkö tarkoitus lopultakin keinot?

                                                 ***

Vanhan naisen vierailu on kokonaisen ensemblen yhteisen työn tulos. Kun Dürrenmatt kirjoittaa esitysohjeissaan, ettei ilkeää näytelmää saa esittää ilkeästi, vaan inhimillisesti, surullisesti ja huumoria viljellen, Haanperä tekee juuri niin.

Näytelmä on todellakin hilpeä ja samaan aikaan niin surullinen. Se ei ole liian vakava, mutta jättää katsojan mieleen paljon kysymyksiä. Miksi pappi on valmis surmaamaan? Miksei edes perhe tee mitään puolustaakseen miljardiin vaihdettavaa isäukkoa? 

Miksi ehdottomasti väärin nuoruudessaan toiminut mies (Janne Kinnunen) on valmis uhrautumaan yhteisönsä onnen puolesta? Mitä järkeä siinä muka on? No, saman verran kuin Sillanpään marssilaulussa, jossa mullasta maan isät katsovat kuolemaan marssivia poikiaan.

                                                 ***

Koston vaatiminen vetää vakavaksi myös koston vaatijan (Tarja Heinula). Kuva: Ia Samoil

Vanhan naisen vierailu on erinomaisten näyttelijöiden juhlaa.  

Tarja Heinulan kostoa himoava Claire Zachanassian joutuu itsekin miettimään, mitä tekee. Lukion rehtorin (Satu Turunen) on pakko mitata humanisminsa syvyyttä. Lääkärikin (Kimmo Penttilä) joutuu pohtimaan, kenen elämät ovat tärkeitä ja kenen eivät. 

Kirkkoherran (Sampsa Timoskainen) vastauksenhan me tiedämme, sillä hänen maailmassaan itsensä uhraaminen on paras uhri kaikista. Ja siinä on se kolmas klassikko, jonka Dürrenmatt tarinaansa kietoo.

Sitä en tiedä, kuka keksi näyttämöllä nähtävät junat, mutta juuri tällaista leikkivää otetta teatteriin kaipaan. Topi Lindhin videot ovat upeita ja Markku Hernetkosken lavastus elokuvista ja tv-sarjoista tutuista autoista tai junista ulosastuvine jalkoineen maailmanmittaisen kliseen loistava toisto-oivallus. Ja kun sankaritar pitää pukea, Riitta Raunion kulpamuovihääpuku on keksintö vailla vertaa!

                                                   ***

Olen aina ihastellut Haanperän kykyä miettiä ja visualisoida näyttämökuvansa, mutta tässä viimeisessä Kajaanin-ohjauksessaan hän osoittaa tuntevansa välineensä paremmin kuin kukaan.

Kiitos Heta ja kiitos koko porukka! Tällaista teatterin pitää olla. Haastavaa. Hauskaa. Traagista. Vaikeitakin asioita kepeällä otteella käsittelevää. Kepeys on lopultakin raskasta ja vaativaa, niin kuin elämä vain voi olla.

Tähteytys on tarpeetonta. Tämä on täydellistä teatteria.