Hurme jatkaa Suomessa siitä, mihin Niemessä jäi

Alussa oli paukku, ja siitä asti maailmankaikkeus on laajenemistaan laajentunut, ja jossakin sen määrättömissä syvyyksissä pääsi kehittymään elämän ihme, eikä tässä vielä kaikki, tuosta elämästä eriytyi omaksi tarkasteltavakseen Suomeksi nimitetty maankolkka ja sen ihmiset.

Se on Juha Hurmeen uusimman teoksen lähtökohta.  

Suomi jatkaa siitä, mihin Finlandia-palkinnonkin voittanut Niemi (2017) jäi. Sen verran Hurme toki kertaa entistä, että saattelee meidät jälleen matkaan sotkan munasta, mutta päätyy melko suoraan Venäjän-vallan alle ja kohti itsenäisyyttä ja sen ajan saavutuksia.

Hurme on kahlannut läpi valtavan määrän materiaalia. Suomen henkilöhakemistossa on hyvinkin reilut 700 nimeä - tarkkaa lukua en voi antaa, kun en jaksa laskea -, joista toisia hän käsittelee pitkään ja hartaasti ja toisia siksi, että heihin liittyvät tarinat nyt vain ovat niin herkullisia, ettei niitä kerta kaikkiaan voi jättää käsittelemättä.

Juha Hurme on täydentänyt Niemensä Suomella. Kuva: Stefan Bremer.

                                                          ***

Koska Suomen painopiste on 1800-luvun loppupuolella, jolloin niin ajatus maasta nimeltä Suomi kuin suomen kielikin syntyivät, erityisen tarkkaan Hurme penkoo Kalevalaa ja erityisesti sitä, miten väärin sitä on tulkittu ja miten kouhoihin rientoihin sitä on milloinkin valjastettu.

Viivähtäkäämme siis hetki kansalliseepoksessamme, joka ei ole sen kummemmin, näin Hurme sen meille todistaa, myyttisen suomalaisen sankariajan historiaa. 

Itse asiassa Hurme ei ole edes ensimmäinen, joka yrittää riisua eepoksen riesaksi kasvatetun sankarkuoren, eikä varmaan itsekään ajattele, että olisi viimeinen. Yhdeksi ensimmäisistä Hurme nimeää professori Väinö Kaukosen, Kalevalan säe säkeeltä tutkineen miehen, jonka tuomio oli jo kymmeniä vuosia sitten tyly: "Kalevalaisesta muinaisuudesta ei voida puhua."

Tästä Hurmekin lähtee ja osoittaa Kalevalan Elias Lönnrotin kirjailijantyön tulokseksi. 

Melkeinpä toivon, että Hurme olisi saattanut myytinmurtamisurakkansa loppuun asti vaikkapa tarinalla, jonka Emma Taulo radiosarjassaan Luuserisankarit - suomalaisen epäonnistumisen kaava (löytyy Areenasta) kertoo, kun purkaa runoa Kullervosta. Lönnrotille ei kelvannut Kullervon alkuperäinen loppuhuipennus, jossa mies läksi äitinsä kehotuksesta maailmalle, vaan pani onnettoman syöksymään miekkaansa.

Siinäpä riesaa ja mallia meille jälkeentuleville sukupolville.

 

                                                            ***

Hurme on tyylin mestari. Hän saa raskaatkin aiheensa tuntumaan kevyiltä kirjoittamalla niin kuin vieressä juttelisi.

Jos jotakuta hänen mielestään vituttaa, niin sitten vituttaa. Yhteiskunnan tukipilareita olemme tottuneet kunnioittamaan, mutta entäpä jos he ovatkin vain tukipönkkiä? Prinsessan af Cypern -nimisen satunäytelmän musat sävelsi tietysti sakemanni Fredric Pacius.

Sivulauseessa Hurme täydentää kuvaamme Aleksis Kivestä, joka eli neljän häntä tukemaan pyrkineen homoystävänsä taikapiirissä.

Ehkäpä yhden maamme kuuluisimman filosofin, Georg Henrik von Wrightin juurista Hurme kaivaa kuopiolaiset lintumaalariveljekset, mutta suurin kuopiolainen, josta Hurme puhuu, on hänen mielestään ehdottomasti kirjailija Minna Canth, niin kuin tietysti kaiken järjen ja tunteen mukaan onkin.

Sitä en tiedä, kuinka moni meistä osaa sijoittaa maailman kartalle Kustavin pienen saaristolaispitäjän, mutta Hurme osaa, sillä siellä Volter Kilpi eli ja vaikutti ja kirjoitti sen reilut 900-sivuisen pääteoksensa Alastalon salissa, jota Yle alkaa nyt purkaa jatkoluentana.

                                                              ***

On tietysti niin, että kun Hurme ottaa tehtäväkseen kirjata kahdessa teoksessaan ylös paitsi Suomen koko kulttuurihistorian ja sen tärkeimmät urheilusaavutukset, hän joutuu oikomaan ja hyppimään tämänkertaisen kirjansa yli 700 henkilöstä toiseen huimaavaa vauhtia.

Joku voisi väittää, että sen takia Hurmeen analyysi jää puolivillaiseksi tai muuten vaillinaiseksi, mutta eipä jääkään. On suurenmoista lukea tämänkaltainen kokonaisesitys meille niin tärkestä maankolkasta. Emme me olisi meitä, jos meillä ei olisi Hurmeen mainitsemia ihmisiä, vaikka moni heistä on kyllä Hurmeen todistuksen perusteella melkoinen mätämuna.

Siksikin: Finlandia-kamaa kannesta kanteen.