Riippumaton tuumailija

Mustavalkoinen kuvaus lisää Andrei Kontšalovskin elokuvan Rakkaat toverit tehoa. Kuvassa työläiset matkalla osoittamaan mieltään Novot šerkasskin puoluetalolle. Viime aikoina olen törmännyt yhteen elokuvaan ja kahteen kirjaan, jotka kaikki käsittelevät omalla tavallaan sosialismin raunioita.  Elokuva on venäläisen alan legendan Andrei Kontšalovskin viime vuonna valmistunut ohjaus Rakkaat toverit . Kirjoista toinen on suomalaisen sosiologin Risto Alapuron päiväkirjamerkinnöistä koostuva Vallankumouksessa, Moskovan päiväkirjat 1990-1991 ja toinen Meri Valkaman tuore romaani Sinun, Margot. Kaikkia niitä yhdistää oikeastaan parhaiten yksi ainoa termi ja se on moraalikato. Kun moraalia ei enää ole, jäljelle jäävät vain valheet ja varkaudet.                                                            *** Kontšalovskin elokuva kertoo ulkomaailmalta visusti salassa pidetyn tapahtuman Kajaanin ystävyyskaupungin Donin Rostovin naapurista Novotšerkasskissa vuonna 1962. Tuolloin kävi nimittäin nii

  Jukka Viikilä. Kuva: Jonne Räsänen / Otava 2020. Pakko myöntää, että Finlandia-palkinnon taannoin voittanut Jukka Viikilä on kekseliäs kirjailija.  Joku tavallisemmin ajatteleva kirjoittaja olisi varmaankin saattanut kirjoittaa romaanin omasta avosydänleikkauksestaan, mutta Viikilä pani paremmaksi. Hän kehitti kirjailija Jan Holmin, joka kirjoitti romaanin omasta avosydänleikkauksestaan, mutta ei siinä vielä kaikki. Taivaallisessa vastaanotossa on paitsi katkelmia Holmin romaanista, myös kokonaisen lukevan yleisön ajatuksia romaanista ja sen kirjoittajasta. Viikilä on siis kirjoittanut samoihin kansiin niin romaaninsa kuin sen vastaanoton. Jos pitää luokitella Taivaallinen vastaanotto jotenkin, niin se on ehdottomasti loistava esimerkki postmodernista romaanista. Meillähän sellaisia ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Jaakko Yli-Juonikas ja Miki Liukkonen , mutta Viikilän suoritukseen asti he eivät ole yltäneet. Fragmentaarinen Taivaallinen vastaanotto on nimittäin mitä hilp

  Kaikki alkaa siitä, kun kolmen pienen porsaan on aika lähteä maailmalle. Kuvassa Antti Hovilainen (vas.), Teija Töyry ja Mika Silvennoinen. Kuva: Minna Hyvönen Ensiksikin: täällä Kajaanin kaupunginteatterin Seminaarin näyttämöllä on ihka oikea esirippu, eikä sen merkitystä sovi vähätellä! Kun meidän lapsemme pelasivat teatteria, aivan ensimmäiseksi kehitettiin tietysti jostakin esirippu, sillä sen aukeamisen odottaminen on yhtä suurta juhlaa kankaan molemmilla puolilla. Toiseksi: esiripun takana kuorsaa joku niin hartaasti, ettei tahdo herätä edes kovaääniseen herätyskelloon, mutta kun me katsojat neuvomme, johan alkaa tapahtua. Esiripun edessä olevan kiikkutuolin viereinen lukulamppu syttyy ja tuoli alkaa keinua. Sitten alkaa kuulua Esko Vatulan ääni, vaikkei miestä näy missään. Kolmen pienen porsaan on aika lähteä maailmalle.                                                           *** Viri-viri tik tak on koko työryhmän yhteisen pohdinnan tulos. Paitsi, että se sekoitta

Seidi Haarla on Juho Kuosmasen roadmovien valloittava tähti. Kuva: Sami Kuokkanen. Tiedän tiedän. Road movie on yksi maailman tutuimmista ja kuluneimmista elokuvagenreistä, mutta miksipä se ei olisi? Yhteen ajoneuvoon saa mahtumaan mukavasti pari ihmistä, jolloin he tulevat väkisinkin kuorimaan itsensä ja toisensa vereslihalle ihan huomaamattaan. Yleensä matkaa tehdään autolla, mutta poikkeuksiakin on, ja yksi parhaimmista koskaan näkemistäni poikkeuksista on Juho Kuosmasen Cannes´ssa palkittu, Rosa Liksomin romaanin innoittama junaleffa Hytti nro 6. Tarina on jokseenkin tuttu. Laura (ihastuttava Seidi Haarla ) lähtee Moskovasta matkaan kohti Murmanskia, jonne hänen piti alunperin matkustaa rakastettunsa Irinan ( Dinara Drukarova ) kanssa, mutta muinaisten kalliopiirrosten, petroglyfien etsintämatkalle lähteekin lopulta Laura yksin. Se, miksi näin käy, selviää muutaman junassa vietetyn pitkän vuorokauden aikana. Venäläiseen tapaan Laura saa hyttikaverikseen ihan kenet tahansa, tällä ke

Jukka Peltola on Kajaanin kaupunginteatterin musikaalin Zorro. Kuva: Ia Samoil Maalimassa ei liene ikäistäni eikä edes minua nuorempaa ihmistä, joka ei tietäisi mitään kalifornialaissankari Zorrosta, mutta kuinka moni tietää, että Zorro onkin oikeasti kahden naisen rakentama miekkasankari. Sellaisena hänet nyt joka tapauksessa Kajaanin kaupunginteatterin kantaesitysmusikaalissa meille tarjotaan, ja perustellustipa tarjotaankin. Siinä missä Zorro (suomeksi kettu) on poikkeuksellinen tapaus, erikoinen ja työläs on myös prosessi, jonka jälkeen Sonja Pakalénin vauhdikas ohjaus sai ensi-iltansa. Kaikki sai alkunsa siitä, kun näytelmien välittäjä otti yhteyttä teatterinjohtaja Helka-Maria Kinnuseen . Muitakin tekstejä oli tarjolla, mutta Kinnunen viehättyi Zorroon . Teksti annettiin nuoren polven kääntäjän Sinna Virtasen työstettäväksi samalla, kun musikaalin alkuperäisten tekijöiden kanssa alettiin neuvotella sen musiikista. Alkuperäisessä konseptissa The Gipsy Kingsien rumbista huole