Romaani ja sen vastaanotto, samoissa kansissa
Pakko myöntää, että Finlandia-palkinnon taannoin voittanut Jukka Viikilä on kekseliäs kirjailija.
Joku tavallisemmin ajatteleva kirjoittaja olisi varmaankin saattanut kirjoittaa romaanin omasta avosydänleikkauksestaan, mutta Viikilä pani paremmaksi. Hän kehitti kirjailija Jan Holmin, joka kirjoitti romaanin omasta avosydänleikkauksestaan, mutta ei siinä vielä kaikki.
Taivaallisessa vastaanotossa on paitsi katkelmia Holmin romaanista, myös kokonaisen lukevan yleisön ajatuksia romaanista ja sen kirjoittajasta. Viikilä on siis kirjoittanut samoihin kansiin niin romaaninsa kuin sen vastaanoton.
Jos pitää luokitella Taivaallinen vastaanotto jotenkin, niin se on ehdottomasti loistava esimerkki postmodernista romaanista. Meillähän sellaisia ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Jaakko Yli-Juonikas ja Miki Liukkonen, mutta Viikilän suoritukseen asti he eivät ole yltäneet. Fragmentaarinen Taivaallinen vastaanotto on nimittäin mitä hilpeintä ja vakavinta luettavaa.
***
Viikilän voitokas romaani Kirjeitä Engelin kaupungista koostui myös tekstin pätkistä, mutta siinä, missä tuossa romaanissa aika eteni ja sitoi kirjeet yhteen, uutuudessa aikakin on pirstottu.
Jan Holmin lisäksi tutustumme joukkoon mitä erilaisimpia ihmisiä, joista esimerkiksi taksikuski Rauno tekee autoa ajaessaan tiliä elämästään vertailemalla sitä Holmin kirjaan. Kirjailijaksi aikova Minttu puolestaan halkeaa kateudesta, kun hänen bestiksensä Linnea lyö itsensä kirjallisesti läpi. Yksi asia Raunoa ja Minttua ja muutamaa muuta kirjan henkilöä yhdistää, nimittäin kosmisen yksinäisyyden pakaduttava paino.
Kun Taivaalliseen vastaanottoon tarttuu, se kannattaa ottaa juuri sellaisena kuin se on, tekstinpätkinä ja välähdyksinä.
Viikilä saattaa pysähtyä pohtimaan merkkikelloja pitkäksikin aikaa tai hän saattaa kertoa jonkun kertojansa näkemistä väkivaltaisista Youtube-videoista, tai valokuvamallien rakkauselämästä, mutta älkää huolehtiko, tyypit tai tavarat, joista Viikilä kirjoittaa, ovat oikeastikin olemassa. Tiedän, koska minun oli aivan pakko tarkistaa.
***
Siellä jossakin romaanin pinnan alla on kuitenkin vakava tosi ja ihmisen elämä.
Viikilä pystyy Jan Holmiksi muuntautuneena käsittelemään paitsi sen, miten häneltä itseltään sahattiin rintalasta auki ja miten hänen sydämensä halkaistiin niin, että läppävika päästiin korjaamaan, myös purkamaan tunteitaan ja tuntemuksiaan siitä, miltä Finlandian voittaminen tuntui ja miltä sen jälkeen ilmestyneen teoksen huomattavasti mitättömämpi huomio maistui.
Varmaan Viikilä on kirjannut romaaniinsa pätkiä oikeista tapaamisistaan ihmisten kanssa, samoin kuin ajatuksia, joita hän ajattelee hänet tunnistaneiden ihmisten ajatelleen. Presidentti Sauli Niinistön ja jo edesmenneen Lennu-koiran mietteitä hän ei sentään sen syvemmin pohdi.
***
Taivaallinen vastaanotto on juoniromaaneihin tai vauhdikkaisiin trillereihin tottuneelle lukijalle varsin hankala luettava, mutta toisaalta sen fragmentaarisuus, tai niin kuin Viikilä itse sanoo, himmelirakenne, auttaa.
Kirjaa voi lukea pätkän kerrallaan ja jatkaa sitten vaikka päivän tai kahden päästä siitä, mihin jäi. Kirjaan tarttuvalle voi tosin käydä niin kuin minulle kävi: se oli pakko lukea pikavauhtia kannesta kanteen.
Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto. Otava, 2021. 377 s.
Kommentit
Lähetä kommentti