Elämä tekee parodiaa itsestään Medusan huoneessa
Muutama kuukausi sitten silmääni sattui Helsingin Sanomista kolumni, ja jos en aivan väärin muista, niin peräti kulttuuriosastolta, jossa nimekäs miestoimittaja - vain nimekkäät saavat kirjoittaa kolumneja Hesariin - kertoi kavereidensa kanssa huomanneensa yllättävän asian. Kukaan poikaporukasta ei koskaan lukenut naisten kirjoittamia kirjoja.
Mikä siis neuvoksi? Päätimme yhdessä, toimittaja tunnusti, että nyt me sitten teemme sen ja tartumme joihinkin naisten kirjoittamiin romaaneihin.
En muista suurenmoisen tasa-arvoprojektin lopputulemaa, mutta kun puolisoni kysäisi minulta, kun kotiuduimme Kajaanin kaupunginteatterin tuoreimmasta ensi-illasta, Saara Turusen kirjoittamasta ja Helka-Maria Kinnusen ohjaamasta Medusan huoneesta, miltä minusta, siis miehestä, tuntui katsoa näytelmää, muistin kolumnin ja saatoin kirkkain silmin ja puhtain miessydämin vastata, ettei mitenkään erikoiselta. Ei näytelmä minua tai miehisyyttäni pilkannut. Elämä siellä lavalla teki parodiaa itsestään.
***
Saara Turusen palkittu ja tähän asti vasta Q-teatterin lavalle toteuttama näytelmä on perin erikoinen. Siinä ei ole sen kummempaa juonta tai muutamaa fragmenttia pidempää jatkumoa, eikä siinä puhuta juuri lainkaan.
Vain 12 liuskan mittainen käsikirjoitus on todellakin tiivis. Siitä syntyy näyttämölle tunnin ja seitsemän minuuttia kestävä pyörremyrsky, joka itsestäänselvyyksiensä ja tuttuakin tutumpien syytösten ja puolustusten kautta avaa maailmaa enemmän kuin joku taajaan puhuva kolmituntinen.
Käy nimittäin niin, että kun repliikkejä on oikeasti vähän, ne ovat sitten sitäkin painavampia.
***
Voisi ajatella, että kun mies kuvataan lavalla sikanaamarisena olentona, joka ripustelee naisten peruukkeja pyykkinarulle kuin metsästystrofeita ikään, tai kun uuras kana siivoaa hänet huomaamatta jättävien ihmisten sotkut, Turunen pelkistää, tiivistää ja yksinkertaistaa jopa liikaa, muttei todellakaan tee niin. Tuollaistahan elämä oikeasti on, mutta näyttämölle nostettuna sitä katsoo välillä henkeään haukkoen.
Näytelmän tunnelmat vaihtelevat uhkaavista epätoivoisiin ja iloisista suorastaan riehakkaisiin. Eniten repliikkejä Turunen uhraa kertoakseen meille, miten miehistä vaikkapa kirjallisuus tai ns. klassikon asemaan nousseet teokset oikeastikin ovat. Kyllä vain. William Shakespearen Hamlet on varmasti ansainnut klassikon arvon ja aseman, mutta miksi Charlotte Brontën Syrjästäkatsojan tarinaa ei edes löydy yhdestäkään kainuulaisesta kirjastosta? Ei löydy. Tarkistin asian.
Riehakkaimmillaan Medusan huone on kirjallisissa orgioissa, joissa kaksi miestä etsii miesten kirjoittamista klassikon aseman saaneista teoksista ne kaikkein pahimmin naisten kehollisilla piirteillä hekumoivat pätkät. Ihan näin vain tiedoksi: on siellä niin sivistynyt Pentti Saarikoskikin.
***
Siinä, missä sukupuolittunut kirjallisuus saa Turuselta ansaitsemansa riehakkaan rienaavan käsittelyn, koulukiusaamispätkä on tuskallista ja vaikeaa katsottavaa. Kun kolme kollia kiusaa yhtä tyttöä, opettaja puuttuu toki asiaan, mutta niin kuin Kiva koulu -projekti sen varmaan opettaa, niin, että kaikki pyytävät toisiltaan anteeksi. Siis myös kiusattu kiusaajiltaan!
Ja tässä alamme jo lähestyä näytelmän nimeä, Medusan huonetta. Medusahan on antiikin Kreikan jumaltarustoissa kuvankaunis nainen, jonka merenjumala Poseidon raiskaa. Pallas Athene puuttuu totta kai asiaan, mutta sen sijaan, että vetäisi Poseidonin kuivalle maalle ja tunkisi tämän atraimen kerronko minne, rankaiseekin raiskauksen uhria muuttamalla tämän käärmepäiseksi hirviöksi.
Syyttäköön vain Medusa itseään. Mitäpä oli niin kaunis ja pukeutui niin provosoivasti. Tästä ajastahan tämäkin on ja ihan suoraan, vai mitä.
***
Näytelmän ohjaaja Helka-Maria Kinnunen kertoi taannoin, että vaikka näytelmässä on tekstiä vain 12 sivua, se pitää sisällään tavattoman tarkat ohjeet ovista ja ikkunoista ja kaikesta siitä, mitä näyttelijät pääsevät tekemään, ja hehän pääsevät.
Tässä tapauksessa on täysin tarpeetonta nostaa esiin ketään näyttelijää ja jättää joku toinen esittelemättä, sillä Medusan huoneessa jos missä koko joukko tekee niin yhtenäistä työtä, että sitä voi vain ihailla. Janne Kinnunen, Salla Loper, Maija Pihlajaoja, Tom Salminen, Satu Turunen ja Jose Viitala hyppäävät roolinsäpäleestä toiseen sellaisella vauhdilla, että kulisseissa on pukijoillakin varmasti melkoinen kiire.
Roolinsäpäleistä? Niinpä ja toisaalta ei sittenkään. Näyttelijät onnistuvat rakentamaan lyhyen lyhyistä fragmenteista kokonaisia ihmiskohtaloita. Ennen kaikkea he pystyvät todentamaan sen, miten naisesta pahimmassa tapauksessa lopulta tulee Medusa. Se toinen vaihtoehto, näin Turunen tuntuu ajattelevan, on ikuisessa jumppakierteessä ponnisteleva naisoletettu, joka ei oikein uskalla pyytää edes kahvikuppia kahvilassa.
Medusan huone
Ensi-ilta Kajaanin kapunginteatterissa 20.11.2021.
Kirjoittanut: Saara Turunen
Ohjaus: Helka-Maria Kinnunen
Näyttämöllä: Janne Kinnunen, Salla Loper, Maija Pihlajaoja, Tom Salminen, Satu Turunen ja Jose Viitala
Lavastus ja valot: Jukka Laukkanen
Puvut: Tiina Siltala
Äänet: Juho Lukinmaa
Tähdet: Kaikki viisi.
Kommentit
Lähetä kommentti