Westön hieno romaani hajoaa elokuvakäsittelyssä

 

Tästä kaikki alkaa. Stella (Sannah Nedergård) ja Frej (Tom Rejström) huomaavat olevansa muutakin kuin bestikset. Kuva: Cata Portin.

Jos Kjell Westötä ja hänen romaanejaan ei olisi, tietäisin todella vähän siitä todellisuudesta, jossa Suomen ruotsalaisväestö elää. Saattaisin pitää heitä Fazerin leivoskahvilassa hienoissa hatuissaan kahvittelevina mummoina tai vähän muita parempina itseään pitävinä ruotsinkielisen kauppakorkeakoulun opiskelijoina.

Ovathan he varmasti sitäkin, mutta myös paljon muuta, ihan perusteellinen läpileikkaus suomalaisesta luokkayhteiskunnasta, jota historian tapahtumat ovat koskettaneet ja repineet aivan kuten sen suomenkielistä väestöä.

Westön romaanit ovat laajoja ja monipolvisia. Ne kuvaavat ihmisten eloa monesti vuosikymmenien ajan. Siinä sivussa ne kertovat aina jotakin meidän lähihistoriastamme. Vuonna 2017 ilmestynyt Rikinkeltainen taivas on esimerkki parhaasta päästä, sukukronikka, jossa sukua tutkii ja pohtii ehdottomasti sen ulkopuolinen, mutta jostakin kohtalon oikusta mukaan vedetty ihminen.

Nyt Claes Olsson on tarttunut Westön romaaniin ja ohjannut siitä samannimisen elokuvan. Olsson tuntee kyllä Westönsä, sillä vaikka hän ei ole tähän mennessä ohjannut Westön teksteistä yhtään elokuvaa, hän on tuottanut yhden, Leijat Helsingin yllä. Sen lisäksi Olssonilla on monen elokuvan kokemus juuri romaaneihin perustuvista ohjauksista. Tällä kertaa Westö on valitettavasti Olssonille liian kova pala purtavaksi.

                                                                   ***

Kuudentoista vuoden tauon jälkeen Frej (Nicke Lignell) ja Stella (Linda Zilliacus) tapaavat jälleen. Kuva: Cata Portin.

Rikinkeltainen taivas heittää eteemme kirjailija Frejn (Nicke Lignell), joka kirjoittaa romaania nuoruudestaan, mutta ei ihan minkä syyn takia tahansa, vaan saadakseen selvitetyksi itselleen, mitä hänen nuoruudessaan oikein tapahtui, kuka löi turpaan ketä ja miten sen elämän suurimman rakkauden oikein kävikään.

Niinpä saamme katsella kirjailijan selän takaa, kun hän takoo tietokoneensa nappuloita (ja varhaisemmassa vaiheessa tietysti matkakirjoituskonetta) ja puhuu sisäistä monologiaan, joka vie meidät milloin vuosikymmenten takaiseen aikaan, milloin vähän nuorempiin tapahtumiin.

Aikatasot, jotka Westön romaanissa toimivat kertakaikkisen hienosti, ovat Olssonin elokuvan kompastuskivi. Ohjaaja hyppyyttää kertomustaan aikatasojen välillä varsin tiuhaan, tavalla, joka ei päästä katsojaa uppoamaan nykyhetkeä pohjustaviin tapahtumiin tarpeeksi.

Kun meidän on vielä uskoteltava itsellemme, että neljässä eri ajassa liikkuvat Frej, Stella tai Axel ovat aina sama henkilö, huomaan ainakin itse kiinnittäväni huomiota aivan vääriin asioihin: onko poika-Frejssä mitään samaa, mitä aikuisessa? Näyttääkö Stella vanhenevan uskottavasti?

                                                                  ***

Tarina alkaa siitä, kun pöyhkeä ja röyhkeä konsernijohtaja Alex (Pekka Strang) saa perusteellisesti puukosta. Mitä tapahtui ja miksi? Missä ovat tappoyrityksen juuret? 

Onko kertojakirjailija itse vaarassa? Entä ajatteleeko Alex niin, että olisi? Ei tietenkään ajattele: Frej on, mitä on, eikä hän koskaan yllä Rabellien hienon suvun jälkeläisten tasolle, ei edes mahdollisena murhayrityksen kohteena.

Stella ja Frej ajautuvat 1970-luvulla kiihkeään keskusteluun rahasta ja tavarasta Claes Olssonin elokuvassa. Kuva: Cata Portin.

Elokuvalla on toki hienot hetkensä, ja ajankuvan rakentajana Olsson onnistuu mainiosti. 1970-luvun itsekin eläneenä ja sen ajan ristiriidat nähneenä Olsson pystyy lataamaan melkoisesti tavaraa kohtaukseen, jossa upporikas ja nuori Stella (Sannah Nedergård) selittää opiskelija Frejlle (Tom Rejström)  vallankumouksellisessa kiihkossaan, kuinka rahalla tai tavaralla ei ole hänelle mitään merkitystä.

Elokuvan surullisimman hahmon, kaikkien syrjimän nelivuotiaan Tommin katseleminen tekee pahaa. Siinä kesäisellä parvekkeella, jossa Frej nauttii aamukahvistaan, -lehdestään ja -voisarvistaan, pieni poika kyyhöttää parvekkeen nurkassa ja kaivelee kukkapurkista multaa ilman, että kukaan kiinnittää häneen mitään huomiota.

Surulliseksi kuvan tekee se, ettei vieressä voisarveaan mussuttava kirjailija tunnista itseään syrjityssä Tommissa, koska ei edes huomaa tätä. 

Eivät Rabellitkaan Frejtä huomanneet, vaikka kuinka hän uskottelee itselleen muuta. Eihän Alex huomannut Frejn isääkään, jonka koko elämä oli kuitenkin tämän Rabellien mailta vuosikymmeniksi kesäpaikaksi vuokraamansa torppa. Kun kartano pantiin lihoiksi, siinä sivussa saivat mennä niin tupa kun ukkokin.

Tähtiä? Kaksi ja puoli.

Ohjaus: Claes Olsson.

Käsikirjoitus:Erik Norberg ja Claes Olsso.

Näyttelijät: Nicke Lignell,Tom Rejström, Linda Zilliacus, Sannah Nedergård, Pekka Strang, Johanna af Schulten, Mimosa Willamo, Max Forsman, Jonna Järnefelt.