Tämä nainen jallitti neljää maailman parasta tiedustelupalvelua

 

Ursula Beurton os. Kuczynski, alias Sonja, 1940-luvulla lähdössä Lontooseen tapaamaan venäläistä yhdyshenkilöään. Peter Beurtonin arkistot. Kirjan kuvitusta.

Miten ihmeessä kuvan kolmen lapsen äiti ja mitä tavanomaisimman oloinen brittiläinen kotirouva, joka kuitenkin tiedettiin saksalaiseksi kommunistiksi, onnistui petkuttamaan itseään maailman parhaana pitämäänsä brittiläistä tiedustelua siinä missä kiinalaista, japanilaista tai Natsi-Saksankin vakoojia?

Miten ihmeessä Ursula Beurton os. Kuczynski, jonka neuvostoliittolainen vakoojanimi oli Sonja, sai käsiinsä kaikki lännen tärkeimmät sotasalaisuudet ja pystyi välittämään ne suoraan Josif Stalinin työpöydälle? Ja kun kirjoitan "lännen tärkeimmät sotasalaisuudet" tarkoitan mm. atomipommisuunnitelmia, joiden ansiosta Neuvostoliitto onnistui rakentamaan oman pomminsa vuosia ennemmin kuin länsi osasi odottaa.

Tästä kaikesta ja Sonjan huimasta agenttielämästä Kiinassa, Mantsuriassa, Sveitsissä ja lopulta Brittein saarilla kertoo Ben Macintyre kirjassaan Agentti Sonja, joka jatkaa upeasti miehen jo aiemmin neuvostoliittolaisesta kaksoisagentista Oleg Gordijevskista kertonutta tutkimusta.

Mutta ennen kuin alan ruotia Agentti Sonjaa tarkemmin, yritän vastata kahteen ensimmäiseen kysymykseeni mahdollisimman yksinkertaisesti. 

Sonja onnistui, koska raa'at ja omasta mielestään niin erinomaiset tiedustelupalvelut kompastuivat hyvin yksinkertaiseen asiaan: niin kiinalaiset, japanilaiset, natsit kuin läntinenkin tiedustelu eivät koskaan oikein kohdistaneet katsettaan Sonjaan, sillä eihän nainen ja perheenäiti sentään vakoilisi. Hänen kulloisetkin miehensä kyllä kiinnostivat.

Toisaalta brittien tiedustelu oli niin täydellisesti Neuvostoliiton puolesta vakoilevien, Kim Philbyn tapaisten miesten hallussa, että he pystyivät estämään tutkimukset tarpeettomina, jos siis tiesivät, kuka Sonja oikein oli. 

Ben Macintyre kirjoittaa tällä kertaa agentti Sonjasta, Ursula Beurtonista os. Kuczynskista.

                                                                           ***

Sonja, niin kuin koko hänen perheensä, olivat vakaumuksillisia kommunisteja, jotka taistelivat 1930-luvulla valtaa tavoittelleita natseja vastaan kaikin käytettävissään olevin keinoin. Kun heidän oli lopulta pakko lähteä Saksasta, taistelu natseja vastaan jatkui ensin Kiinan Sanghaissa, sitten Japanin valloittamassa Mantsuriassa ja Sveitsissä.

Britteihin perheensä pariin Sonja onnistui muuttamaan 1940-luvun alussa, vaikka brittitiedustelussa oli väkeä, joka ei olisi muuttolupaa myöntänyt. 

Sitten kääntyivät maailmanpolitiikan tuulet. Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon ja Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olivatkin yhtäkkiä liittolaisia. Saksalainen natsien vastustaja ei enää jaksanut niin kiinnostaa, ja juuri siinä varjossa Sonja teki suurimmat urotekonsa.

Jotta ihminen pystyy tekemään jotakin sellaista, mitä Sonja teki jatkuvasta hengenvaarasta huolimatta, ihmisellä pitää olla usko siihen, mitä tekee, ja Sonjallahan oli. Neuvostoliiton vuosinaan agenttikoulutuksessa hän näki kyllä, miten Stalin murhautti hänelle niin läheisiä ihmisiä ja lähetti hänenkin ensimmäisen miehensä vankileirille, mutta, niin Macintyre kirjoittaa, sulki kaikelta silmänsä. Varmaankin Stalinilla oli hyvät syynsä vainoihinsa, Sonja tuumi.

Suurimman uskoaan järkyttäneen shokin Sonja koki, kun Saksa ja Neuvostoliitto solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen ja Neuvostoliitto hyökkäsi pienen naapurinsa Suomen kimppuun. Siinä vaiheessa Sonja hoippui kahden vaiheilla, kun esimerkiksi varsin pitkälle viety suunnitelma Adolf Hitlerin murhaamiseksi piti keskeyttää, mutta Saksan hyökkäys itään muutti jälleen kaiken.

                                                                      ***

Sonjan elämä ei nyt suorastaan vilissyt miehiä, mutta muutaman mielenkiintoisen ihmisen hän kyllä tapasi. Heistä merkittävin oli Sanghain-vuosien agenttitoveri ja rakastaja Richard Sorge, jota on yleisesti pidetty yhtenä maailman taitavimmista vakoojista, mutta niin vain tämä Stalinille Saksan hyökkäyssuunnitelmat turhaan paljastanut mieskin tapasi lopulta tiensä pään japanilaisessa vankilassa.

Richard Sorge ikuistettuna itäsaksalaiseen postimerkkiin. Wikimedia Commons.

Miehet olivat Sonjan mukana ikään kuin peitteinä, ja toisin päin. Kukapa olisi uskonut, että lapsiperhe salakuljettaisi radiolähettimiä ja virittelisi radioantenneja natsien naapureihin, mutta niinpä vain teki.

Suurimmassa ja tärkeimmässä operaatiossaan lännen atomipommin piirustusten varastamisessa Sonjan tietolähde oli fyysikko Klaus Fuchs, mies suoraan ensin brittien pommitutkimusten, sitten brittien ja Yhdysvaltojen yhteisen Manhattan-projektin sydämestä.

Sonja eli brittiläisen perheenäidin elämää, lähetti lapsensa kouluun aamuisin, kaivoi radiolähettimensä esiin öisin ja alkoi siirtää salaisuuksia itään. Yhteydenpito työnantajaan kävi paitsi radion, myös ns. kylmien kätköjen avulla, jossa välittyivät niin ohjeet kuin palkkarahatkin. Kotikylässä Great Rollrightissa Oxfordin kyljessä kätkö sijaitsi läntisen rautatiesillan jälkeisen risteyksen takana neljännen puun juurakossa tien vasemmalla puolen!

Tapaamisissa vakoojat tunnistivat toisensa kantamalla milloin appelsiinia tai mitäkin vasemmassa kädessään, kun toisessa oli hanskat tai joku muu tarpeeton tavara. Tunnussanat varmistivat, että tavattu tyyppi oli varmasti oikea.

                                                                      ***

Kun Fuchs pidätettiin, Sonja oli enemmän kuin vaarassa, vaikka tiedot olivat vaihtuneet varmasti turvallisesti ja anonyymisti. Silti kului lähes kaksi ja puoli vuotta, ennen kuin Sonja haki viisumia Saksaan, ja sellaisen myös sai. Macintyre kertoo, miten brittien tiedustelu yritti myöhemmin vähätellä Sonjaa ja paisutella omia saavutuksiaan väittämällä mm., että Sonja olisi lähtenyt maasta jo pari päivää Fuchsin kiinni jäämisen jälkeen.

Itäiseen Saksaan asettunut ja Neuvostoliitossa tietämättään everstin arvoon kohonnut Sonja rupesi vanhoilla päivillään kirjailijaksi. Hän kirjoitti seikkailukirjoja, joihin lusikoi mukaan omia kokemuksiaan. 

Muistelmansakin hän kirjoitti. Kun hän 1990-luvulla matkusti Isoon-Britanniaan markkinoimaan kirjaansa, brittitiedustelu pohti, pitäisikö hänet pidättää. Sonjaan ei koskettu, sillä hän oli brittitiedustellun mielestä niin vanha, ettei se olisi ollut enää inhimillistä. Macintyren mielestä oikea syy oli se, että jos Sonja olisi vedetty oikeuteen, käsittelyssä olisi paljastunut sellaisia tietoja, että niille olisivat nauraneet Great Rollbridgen naurismaan aidatkin.

Itä-Saksassa Sonjasta tuli kuuluisa. Hän sai jopa oman postimerkin Richard Sorgen ja Kim Philbyn tapaan.

Ben Macintyre: Agentti Sonja. Äiti, sotilas, rakastajatar, vakooja. Atena 2021. 432 s.


 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaiken takana on nainen

Elämä tekee parodiaa itsestään Medusan huoneessa

Romaani ja sen vastaanotto, samoissa kansissa