Maailmanhistoria aivan uudesta kulmasta

 

 

Peter Frankopan. Kuva: Jonathan Ring. 

Oletteko koskaan ajatelleet, miten erilaiselta maailma näyttää, jos sitä katsoo toisesta kulmasta kuin mihin on tottunut? Erinomainen esimerkki on maailmankartta, se tuttu soikio, joka pitää sisällään kaikki maat ja mantereet ja jonka keskikohdassa kulkee nollameridiaani eli Greenwichin halkaisema 0-pituuspiiri.

Etsikääpä käsiinne sellainen maailmankartta - ja sellaisia siis oikeasti on - jossa koko kuva on käännetty niin, että sen keskellä kulkeekin 180. pituuspiiri. Kartan keskellä on nyt Tyyni valtameri, idässä Amerikan mantereet ja lännessä Kiina naapureineen. Suomi pilkottaa pienenä, juuri erottuvana laikkuna jossakin kartan luoteiskulmassa.

Peter Frankopan on tehnyt vähän saman maailmanhistorialle. Hän ei ole ollenkaan tyytyväinen historiaan, jonka pääosassa on ensin Kreikka, sitten Rooma ja erinäisten vaiheiden jälkeen läntinen Eurooppa ja Yhdysvallat.

Frankopanin mielestä miltei kaikki tärkeä maailmanhistoriassa tapahtuu toisaalla, muinaisten silkkiteiden varrella Aasiassa. Siitä hän on kirjoittanut kirjan nimeltä Silkkitiet. Uusi maailmanhistoria, joka ilmestyi alunperin vuonna 2015. Suomeksi sen kustansi Atena viime vuonna.

                                                                          *** 

Silkkitiet on mielenkiintoinen järkäle, joka vie lukijansa maailmoihin, joihin lännessä ja läntisessä historiankirjoituksessa on kautta aikain suhtauduttu kovin alentuvasti. Siellä ne ovat Kiinat ja Intiat, siellä ne olivat mongoli- ja mogulivaltiot, joita kukaan ei tietenkään edes yrittänyt opetella erottamaan toisistaan, mutta niin vain on, että silkkitiet ovat aina olleet muutakin kuin sisukkaan Marco Polon seikkailujen maisema. Niiden varrelta on lähtöisin oikeastaan kaikki.

Niille, jotka opiskelivat historiaa 1970-luvulla, Frankopanin tapa ajatella ei ole aivan uusi. Tuolloin nimittäin alkoi ilmestyä yhdysvaltalaisen sosiologin, Immanuel Wallersteinin teos The Modern World System (1974, 1980 ja 1989).

Wallersteinille maailma on yksi kokonainen maailmanjärjestys, jollaisena sitä hänen mielestään pitää myös tutkia, kun Frankopan tutkii imperiumeja ja niiden vaiheita. Samoilla linjoilla miehet ovat siinä, miten he näkevät keskusten ja periferioiden suhteet, mutta siinä, missä Wallerstein keskittyy Eurooppaan, Frankopan kirjoittaa silkkiteiden imperiumeista.

Täsmälleen yhtä mieltä he ovat yhdestä maailmanhistorian vaiheesta eli siitä, mitä tapahtui, kun Espanja valtasi Etelä-Amerikan ja alkoi laivata sikäläisiä rikkauksia Eurooppaan. Espanjassa kulta ja helmet menivät yläluokan hysteeriseen kerskakulutukseen, jonka seurauksena rikkaudet valuivat pohjoiseen, Alankomaihin ja Brittein saarille, jossa ne edesauttoivat teollisen vallankumouksen alkamista.

                                                                        ***

Se, että Frankopan keskittyy silkkiteiden varsille, on pelkästään ja yksinomaan virkistävää ja oikein. Se, että me olemme tottuneet ajattelemaan, että kaikki viisaus ja varallisuus ovat Länsi-Euroopan ja Yhdysvaltojen, on ehkäpä tyhmintä, mihin olemme koskaan syyllistyneet.

Ajatelkaa vaikka tätä: kun me täällä lännessä olemme kirjoittaneet historiaa milloin Egyptin, milloin Makedonian, milloin Rooman tai Ison-Britannian imperiumien kannalta, olemme tottuneet ajattelemaan myös niin, että imperiumit tulevat, kukoistavat ja menevät, ja niinhän ne tietysti ovat enimmäkseen tehneet, mutta Kiinan imperiumi tekee paraikaa toista tulemistaan, ja tekeekin sitä voimalla. Meille Kiina on aina ollut vain se surkimusvaltio, jonka ensin englantilaiset alistivat oopiumilla ja sitten japanilaiset raa'alla väkivallalla.

                                                                          ***

Kun ajattelee nykyaikaa ja tämän ajan tapahtumia vaikkapa Eufratin ja Tigrisin laaksoissa tai Iranissa tai missä tahansa Mustanmeren, Kaspianmeren ja Baikal-järven tietämillä, ymmärtää helposti, miten länsi nyt niittää sen arroganssin satoa, millä se on aluetta riistänyt silkkiteiden ihmisten tarpeista tippaakaan välittämättä.

Tuntuu suorastaan hullulta lukea, miten länsi on rymistellyt ja rymistelee edelleen alueella tukien diktatuureja ja avustaen kapinallisia, junaillen vallankaappauksia ja puuttuen itsenäisten valtioiden asioihin. Ei ihme, etteivät lännen puheet vapaudesta ja tasa-arvosta uppoa alueen ihmisten mieliin. Heille ne ovat aina olleet pelkkiä valheita.

Sitäkään emme tunnu ymmärtävän, että maapallon nykyisistä kahdeksasta miljardista ihmisestä likipitäen puolet asuu tuolla alueella, reilu neljännes jo yksin Kiinassa ja Intiassa. Tai ymmärtäväthän meidän taskulaskinmiehemme nuo luvut, mutta pelkästään mahdollisina asiakkaina, eivät tuhansia vuosia kulttuurejaan kehittäneinä kansakuntina.

Jaana Iso-Markun suomennos on sujuva, mutta yksi paha puute kirjassa sen monista erinomaisista puolista huolimatta on: kartat. Kun Frankopan kirjoittaa silkkiteistä, olisin kernaasti nähnyt heti kirjan alussa yhden kokoomakartan paikoista, joista hän kertoo. Tarinan edetessä karttojakin ilmaantuu, mutta jos paikkoja ja valtakuntia pitää kirjaa lukiessa jatkuvasti tarkistaa netistä, jokin on sillä kohtaa mennyt valitettavasti pieleen.

Frankopan jatkaa tarkastelua uudessa teoksessaan Uudet silkkitiet. Siinä hän keskittyy pohtimaan silkkiteiden aluetta tästä ajasta tulevaisuuteen. Siellä nousijoita ovat Kiina, Venäjä ja Turkki. Venäjän asema taitaa kuitenkin olla rikollisen Ukrainan-sodan vuoksi varsin epävarma.

Peter Frankopan: Silkkitiet. Uusi maailmanhistoria. Atena 2021. 844 s.