Leivän syrjässä, kainuulaisuuden ytimessä
Kajaanin kaupunginteatterin johtajana marraskuun alussa aloittava Anni Mikkelsson on selvästi asettanut tavoitteekseen saada selvää siitä, mitä Kainuu ja kainuulaisuus ovat.
Ensimmäisessä ohjauksessaan Vienanmeri - rajankäyntiä viime keväällä Mikkelsson pureutui Kainuun asemaan idän ja lännen välimaastossa. Nyt ensi-iltansa saanut "arkkiveisu, revyy ja iltama", niin kuin ohjaaja Voi leipä! -esitystä kuvaa, uppoaa siihen, mistä ainakin kainuulaiset ajattelevat itsensä tunnistettavan, leivästä ja kaikesta siihen liittyvästä.
Onhan leipä meille kainuulaisille järkyttävän tärkeä osa kulttuuriamme ja jokapäiväisiä aterioitamme. Kun meillä ei marjojen lisäksi ole oikein muuta, millä omaa ruokakulttuuriamme julistaisimme, panemme vieraatkin syömään raskaanoloisia teoksia, vinkeän maukkaita rönttösiä ja tietysti juurevaa ruisleipää.
Tästä kaikesta, leivästä ja sen Egyptiin ulottuvasta historiasta Mikkelsson on rakentanut työryhmänsä kanssa tiiviin ja kerrassaan viihdyttävän esityksen, jonka lopuksi pääsemme vielä maistelemaan Pekka Heikkisen leipomon puu-uunileipää, jonka päälle on sipaistu niin modernisti vegaanista levitettä.
***
Mutta itse asiaan.
Voi leipä! on tunnin ja kymmenen minuuttia kestävä räiskyvän iloinen ja vauhdikas matka jokapäiväisen tuttumme juurille.
Esitys koostuu Viljan (Vera Veiskola) ja Rennen (Janne Kinnunen) rieskanleipomiskeittiön tapahtumista, tiiviistä tietoiskuista ja Jari Rättyän viidestä kerrassaan mainiosta biisistä.
Lavalla näemme ja kuulemme kolmikon lisäksi Vaara-kollektiivista mukaan napattuja multi-instrumentalisti Juho Hannikaista ja Saara Karjalaista, eikä tässä kaikki: laulaviksi palokuntalaisiksi Mikkelsson on keksinyt esityksen valot tehneen Henri Pyyn ja äänistä vastaavan Sinikka Isoniemen.
Nyt ollaan ensemble-ajattelun ytimessä!
***
Jos Mikkelssonin Kajaanin-esikoisohjaus Vienanmeri mielestäni haparoi muutamin paikoin, Voi leipä! -esitys elää, kasvaa ja muhevoituu kuin oivallinen leipätaikina. Rättyän mainiot biisit vievät katsojat matkalle niin leipälapioegyptiläisten elämään kuin Pekkiksen tulipaloon 23.5. 2018.
Vierastin alussa hieman sitä, miten yksi kainuulainen leipomo saa kunnian edustaa kaikkia muita, mutta leipomon kolmen vuoden takainen tulipalo kertoi, miten tärkeä osa Kajaania ja kainuulaisuutta Pekkis on. Kun kuvasin tuolloin tulipaloa livenä Kainuun Sanomien FB-sivulle, puolessa tunnissa katsojia kertyi reilut 30000, ja varsin monella oli jotakin sanottavaa leipomosta ja omasta suhteestaan sen tuotteisiin.
Ja kun kerran vakaviin asioihin puutun, niin tulkoon vielä tämäkin: vuosi sitten Voi leipä! ei olisi ollut läheskään niin ajankohtainen kuin se on tänään Venäjän aloitettua raukkamaisen hyökkäyksensä Ukrainaan ja yrittäessään painaa koko muun maailman ruokakriisiin. Viljasta on taas kysymys niin kuin oli tasan 90 vuotta sitten, kun silloinen Neuvostoliitto syöksi silloisen Ukrainan järkyttävään nälänhätään, holodomoriin, varastamalla maan sadon vaihtaakseen sen länsimaisiin aseisiin.
***
Mutta takaisin lavalle.
Voi leipä! -esityksen viisikko laulaa, tanssii ja soittaa niin kuin ei olisi mitään muuta koskaan tehnyt. Hannikaisen sopraanosaksofoni ja Rättyän paikoitellen kiperät rytmit vievät kuulijan ajatukset, uskokaa tai älkää, Balkanille ja Emir Kusturican elokuviin.
Toisaalta Rättyän rouhea ja perin kainuulainen blues nousee aivan omiin sfääreihinsä etenkin siinä vaiheessa, kun hän alkaa säestää itseään Marko Heikuran leipälapiosta rakentamalla kaksikielisellä slidebassolla, vai miksi tuota nerokasta soitinta nimittäisi?
Kaiken hupaisan keskellä Mikkelssonin työryhmä jakaa yllättävän paljon leipätietoa, joista tärkeimmän se on ammentanut Götha ja Reima Rannikon kirjasta Kainuun leipä vuodelta 1978. Myös muita lähteitä löytyy aina haastatteluista lähtien.
Yksi parhaista esityksen piirteistä on se, että se on syntynyt kaupunginteatterin ja Vaara-kollektiivin yhteistyönä. Kun kerran kaupungissa on lahjakkaita tekijöitä, heidät kaikki kannattaa leipoa yhteen täkäläistä teatterielämää maustamaan. Yhteistyö oli yksi Lappeenrantaan siirtyvän teatterinjohtajan Helka-Maria Kinnusen lempileivonnaisista. Kinnusen seuraaja Mikkelsson todistaa, että tämä resepti toimii vallan loistavasti!
Voi leipä!
Kantaesitys Seminaarin näyttämöllä 17.9.2022.
Tekstit: Anni Mikkelsson, Jari Rättyä ja työryhmä.
Ohjaus: Anni Mikkelsson.
Näyttämöllä: Juho Hannikainen, Saara Karjalainen, Janne Kinnunen, Jari Rättyä ja Vera Veiskola.
Musiikki: Jari Rättyä, lavastus ja puvut: Markku Hernetkoski, valot: Henri Pyy, Äänet: Sinikka Isoniemi, kampaukset ja maskit: Riikka Hakamäki, tarpeisto: Rallina Matikainen, trailerit: Topi Lindh, Valokuvat: Ia Samoil ja Minna Hyvönen, tuotantojärjestäjä: Toni Pääkkö, näyttämömestari: Jukka Juutinen, näyttämöteknikko: Osmo Heikkinen, lavasteet: Eero Juutinen ja Marko Heikura, leipälapiosoittimen rakennus: Marko Heikura, puvustuksen toteutus: Pirkko Paananen, Ulla Heikkinen ja Sanna Peltola, graafinen suunnittelu: Perttu Penttinen ja Markku Hernetkoski.
Esitys on Kajaanin kaupunginteatterin ja Vaara-kollektiivin yhteistyötä. Yhteistuotantoa ovat rahoittaneet Suomen Kulttuurirahaston Kainuun rahasto, Jenny ja Antti Wihurin rahasto ja Niilo Helanderin säätiö.
Kommentit
Lähetä kommentti