Sivullisen arabi saa nimen
Albert Camus kirjoitti romaaniaan Sivullinen vuosikausia. Noina vuosina käsikirjoitus kulki miehen mukana Algeriasta miehitettyyn Ranskaan, kunnes vuonna 1942 se sai painoluvan, koska ei sensuurin mielestä osoittautunut natsien vastaiseksi.
Aluksi siitä otettiin vain 4400 kappaleen painos, mutta niin vain kirjan päähenkilön, maailmaa ja elämäänsä harvinaisen välinpitämättömästi, mutta tarkasti katsovan Mersaultin tarina nousi maailmanmaineeseen ja toi kirjoittajalleen Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1957, eikä ihme, sillä jo sen ensimmäiset lauseet ovat silkkaa eksistentialismin ydinmehua:
"Äiti kuoli tänään. Tai ehkä eilen. Sain vanhainkodista sähkeen: 'Äiti kuollut. Hautaus huomenna. Osanottomme.' Samantekevää, ehkä se tapahtui eilen."
Tästä alkaa absurdi tapahtumasarja, jonka päätteeksi Merault ampuu kuoliaaksi arabin ja tuomitaan itse kuolemaan.
Arabin? Murhan uhrin nimettömyys aina mietityttänyt minua, mutta niin on Kamel Daoudiakin. Siksipä hän on kirjoittanut pienen romaanin Tapaus Mersault, jossa tapahtumia katsotaan nimen saavan uhrin ja hänen veljensä ja äitinsä näkökulmasta.
***
Sivullinen ei tietenkään olisi Sivullinen, jos Mersaultin tappamalla algerialaisella olisi ollut nimi. Mersault ei silloin olisi tappanut niin välinpitämättömästi eikä suhtautunut tekoonsa niin perusteellisen tunteettomasti, koska ei olisi pystynyt.
Se, että tapettu arabi saa nimen Daoudin romaanissa, ei vie pohjaa Camus´n tavasta tarkastella absurdia maailmaa, sillä nimenkin kanssa murhaa seurannut tapahtumasarja on monella tavalla järjetön.
Siinä sivussa, kun päästää murhatun Moussan veljen Haroun kertomaan tarinan toisen puolen, Daoud silmäilee maailmaa aivan yhtä tarkasti kuin Camus teki. Daoudin maailmassa moskeijat rakennetaan niin suuriksi, että ne estävät ihmistä näkemästä Jumalaa, jos häntä ylipäätään on olemassa.
Myös Haroun murhaa. Hän ampuu ranskalaiseen siirtomaaisäntään kaksi laukausta, hautaa tämän puutarhaan ja vapautuu vasta itsenäistyneen maan valtaapitävien tai oikeastaan yhden upseerin oikusta. Tärkeintä on kuitenkin se, että jos Haroun olisi tappanut ranskalaisen ennen heinäkuun 5. päivää , hän olisi kansallissankari. Nyt hän vapautuu, koska ansaitsee kostonsa.
***
Kun Daoud antaa Mersault`n uhrille nimen, hän tekee enemmän kuin uhrin tunnetuksi. Hän tekee tämän oikeaksi, eläneeksi ihmiseksi. Eivät totalitaristiset maat riistä vangeiltaan ensimmäiseksi nimiä - tai niin kuin natsit, kun tatuoivat keskitysleirivankien käsivarsiin juoksevat numerot - tyhjän vuoksi, vaan riistääkseen uhreiltaan ihmisyyden.
Jos joudut katsomaan Pekkaa tai Maijaa silmiin samalla, kun kidutat tätä, se on paljon vaikeampaa, kuin jos nimetön uhri tai pelkkä numero järjestelmässä istuu pussi päässä odottamassa, mitä tuleman pitää.
Vaikka Daoud antaa Moussalle henkilöllisyyden, hän ei päästä Harounia helpolla. Itse asiassa murhatun veljen suhde maailmaan on hyvinkin pitkälle samanlainen kuin Mersault´n. Maailma on absurdi ja ihmiset, niin kuin vaikkapa Daoudin romaanin sankarin äiti, tekevät merkillisiä tekoja. Aivan yhtä merkillisistä tapahtumista he rakentavat elämälleen mielen, jota ilman ei voi eikä kannata elää.
Mersault ei sitä halunnut, vaan antoi joutavan elämänsä pois. Haroun istuksii kuppilassa juomassa viiniä ja kertomassa tarinaansa nuorukaiselle, jolla on Sivullinen kassissaan. Yhden asian hän jättää kuitenkin auki: hän voi puhua totta, mutta voi myös valehdella. Mytomania ei ole ihmiselle mitenkään outo tapa selvitä hengissä.
Kamel Daoud: Tapaus Mersault. Suomentanut: Leena Rantanen. Aviador 2022. 112 s.
Kommentit
Lähetä kommentti