Uupumuksesta katsojaa uuvuttamatta

Tästä Rats in the ceiling alkaa, kun työmuurhainen (Satu Rinnetmäki) yrittää selvitä kaikesta siitä työstä, minkä on itselleen haalinut. Kuva: Minna Hyvönen.

Puolitoista vuotta sitten tanssija Satu Rinnetmäki avasi itsensä ja historiansa teoksessa nimeltä Me, Myself and I. Siinä nuori tanssija purki autenttisen liikkeen avulla eksistenssiään ja sitä, miten hänestä oli tullut hän, ja hienostipa purkikin.

Tällä kertaa Rinnetmäki liikkuu yksittäisen ongelman kimpussa, joskin tälläkin kertaa hän kertoo myös omista kokemuksistaan, ja tietysti ohjaaja Emilia Hyvösen, joka alkoi yhteisellä lenkillä kertoa Rinnetmäelle omasta uupumuksestaan. Rinnetmäki tunnisti ongelman, johon oli itsekin täydellisyyttä tavoitellessaan törmännyt.

Kohtaamisesta syntyi näyttämölle monipuolinen, liikettä ja sanaa yhdistävä esitys Rats in the ceiling - uupumuksen mielenmaisemia.

                                                            ***

Uupumus on asia, josta puhutaan nykyisin tavattoman paljon. Puheen perusteella siitä on tullut kuin varoittamatta uusi kansansairaus, sillä sairaudesta siinä tietysti on kysymys, mutta sellaisesta sairaudesta, jonka tunnistaminen on hankalaa, ja jota ei hoideta kahdesti päivässä otettavalla pillerillä.

Ymmärrän, että uupumus on todellinen ongelma, mutta sitä en ole oikein koskaan tajunnut, mistä näin laaja vaivojen kirjo johtuu? Miksi nykyihmiset uupuvat, vaikka heidän elämänsä on konkreettisilla mittareilla mitattuna varmasti helpompaa kuin vaikkapa sota-ajan ja jälleenrakennuksen eläneiden suomalaisten?

Luulen, että uupumuspuhe itsessään synnyttää uupumusta, mutta turha minun on alkaa vähätellä ihmisten kokemuksia. Jos joku jumiutuu taakkansa alle, niin sitten jumiutuu. Apuahan hänen on vaivaansa saatava.

                                                         ***

Hyvönen ja Rinnetmäki esittelevät yhden keinon purkaa uupumisen vyyhteä kertomalla niin Hyvösen omista pohdinnoista kuin Rinnetmäen kokemuksista. Lavalle he ovat työryhmän kanssa rakentaneet esityksen, joka näyttää niin pikkuhiljaisen työvauhdin kiihtymisen, konsulttien apuun tarjoaman kalenteroinnin kuin lopulta katarttisen vapautumisen.

Rats ei siis ahdista tai uuvuta eikä sysää ketään epätoivoon, vaan tarjoaa hienovaraisesti ratkaisuja tai sellaisia langanpätkiä, joista vetämällä uupunut voi alkaa kelata itseään pintaan.

Vajaan tunnin mittaisen esityksen ajan Rinnetmäki liikkuu ja puhuu. Hän onnistuu puristamaan itsensä mitättömään nurkkaan, ja jossa, taitava kun on, selviämään, kun on itsensä sinne pakottanut. Kun kärrynpyörä on heitettävä, sen hän heittää, vaikkei tilaa liikkua enää oikeastaan ole.

Esityksen otsikon rotat tulevat konkreettisesti mukaan, kun Rinnetmäki kertoo tarinan kohtaamisesta thaimaalaisten rottien kanssa. Hurja työrupeama nukkumatta ja rottia peläten uuvuttaa varmasti meistä jokaisen.

Koska Rinnetmäki on tanssija eikä näyttelijä, hänen puhetekniikkansa ei ole ammattinäyttelijöiden tasolla, mutta niin tässä kuin hänen edellisessäkin produktiossaan se vain lisää esityksen uskottavuutta. Tuo kurkkuaan välillä selvittelevä tanssija kertoo tosia asioita, ei jonkun toisen hänen suuhunsa panemia. Se, että hän on aivan alussa lapioivinaan hiekkaa lumilapiolla, kertoo puolestaan sen, että kyse on kuitenkin esityksestä. 

Konsulteilla on aina ratkaisu kaikkeen. Satu Rinnetmäellä se on tarkka vuosikalenterointi. Kuva: Minna Hyvönen. 

Hilpeimmillään Rats on, kun Rinnetmäki esittelee laskemani mukaan viisinkertaisen vuosikalenterisuunnittelukirjanpidon, joka alkaa kokonaisen vuoden tavoitteista ja päätyy pikkuruisiin käsilaukun uumenista kaivettuihin lappusiin, jotka viimeistään varmistavat, että nainen tekee kaiken, mitä on vuoden, kuukauden, viikon, päivän tai tulevan tunnin ajalle suunnitellut. Konsulttipuheen karikatyyri parhaimmillaan.

                                                                          ***

Esityksen loppu on silkkaa kauneutta ja armoa. Ensin karhunaamariin sonnustautunut Hyvönen tallustelee lohduttamaan ja silittelemään uupumuksesta maahan valunutta Rinnetmäkeä samalla, kun katselemme rauhoittavaa videoprojisointia aavalta järvenselältä. Sitten kuva vaihtuu kesäiselle niitylle, jossa Selma Saari tanssii oman koreografiansa.

Satu Rinnetmäki yhtyy Selma Saaren tanssiin kesäisellä niityllä. Kuva: Minna Hyvönen.

Kun Rinnetmäki nousee ja tarttuu Saaren tanssiin, katsoja nauttii pelkästä kauneudesta, mutta sen verran konstikas loppukohtauksen pohjustanut esitys on, ettei Rinnetmäen ja Saaren yhteinen tanssi ole ollenkaan yksiselitteinen. 

Muisteleeko Rinnetmäki pikku-Satua, joka ei tanssimaan alkaessaan tiennyt pahasta maailmasta mitään, vai tarjoaako aikuinen Satu itselleen parannuksen uupumukseensa kuvittelemalla maailmansa jälleen vihreäksi kedoksi, jolla voi liikkua vapaasti ilman minkäänlaisia kahleita? Siinäpä miettimistä meille jokaiselle.

Rats in the ceiling - uupumuksen mielenmaisemia. Ensi-ilta Generaattorissa la 10.9.2022.

Koollekutsuja, visio ja ohjaus Emilia Hyvönen.

Suunnittelu, dramaturgia, koreografia Emilia Hyvönen ja Satu Rinnetmäki.

Lavalla Satu Rinnetmäki ja Emilia Hyvönen.

Videolla Selma Saari.

Valosuunnittelu Karoliina Kuvaja.

Äänisuunnittelu, sävellys ja tekninen ajo Matias Nieminen.

Visuaalinen toteutus Piki Paananen.

Lapsen tanssin koreografia Selma Saari.

Julistekuva Aino Johansson.

Graafinen suunnittelu Petra Karvonen.

Valokuvat Minna Hyvönen.

Tuotanto Emilia Hyvönen, Satu Rinnetmäki ja Vaara-kollektiivi.

Esityksen tekemistä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Muut esitykset 16.9. klo 19, 17.9. klo 15,24.9. klo 19. 25.9. klo 15, 29.9. klo 19, 30.9. klo 19, 1.10. klo 19.