Esko Piippo nostaa kansankirjailija Heikki Meriläisen uuteen aikaan
Muistini mukaan lapsuudenkotini kirjahyllyssä on jotakin kansankirjailija Heikki Meriläisen kirjoittamaa. En ole koskaan kuitenkaan tarttunut kainuulaistietäjän teoksiin, mutta ehkäpä pitää nyt, kun luin Esko Piipon julkaiseman elämäkerran kirveen, kuokan ja kynän miehestä.
Piippohan on tullut tunnetuksi ennen kaikkea Eino Leinon tuotannon tutkijana ja julkaisijana. Hyppäys toisen merkittävän paltamolaisen kimppuun ei siis ole suuren suuri.
Kun kirjan nimi on Taikamies, Piippo nostaa esiin varsin unohduksiin painuneen osan Meriläisen (1847-1939) elämästä. Meriläinen oli nimittän mitä ahkerin kansanperinteen kerääjä, joka laajoilla vaelluksillaan Vienan Karjalaan ja Peräpohjolaan keräsi valtavan määrän taikoja ja niihin liittyvään aineistoa. Taiat hän toimitti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle, joka arvosti kerääjää useaan otteeseen rahapalkkioin.
***
Piippo käy kirjassaan perusteellisesti läpi Meriläisen elämän vaiheet aina ahtaan uskonnollisesta ja piiskaan uskoneesta lapsuudenkodista viimeiseen, lonkanmurtumaan ja kuolemaan johtaneeseen tapaturmaan saakka.
Siinä välissä Meriläinen ehti elää varsin vivahteikkaan elämän, perusti perheen, rakensi ja menetti omaisuutensa. Kärkkäänä sanojana ja oikeaksi katsomiensa asioiden puolustajana hän joutui myös käräjille ja sai tuomioita.
Kansanedustajaehdokkaaksikin hän pyrki, vaan ei päässyt. Santeri Alkion hän tunsi maailmankatsomukselliseksi oppi-isäkseen. Kansakoulun hän perusti Naapurivaaralle omilla rahoillaan ja omaan pirttiinsä, kun kunta ei saanut sellaista aikaiseksi.
Meriläinen oppi kyllä lukemaan lapsena, mutta kirjoittamaan vasta aikuisena morsiamensa opettamana. Niinpä hänellä oli moniaita oikolukijoita, jotka korjailivat kansankirjailijan tekstiä painoon sopivaksi.
Ruumiillista työtä Meriläinen teki elämänsä loppuun asti, raivasi peltoa ja kalasti. Helsingistä kansankirjailijaa tapaamaan tulleet herrat eivät edes tunnistaneet pellonreunassa käpsehtinyttä miestä, vaan luulivat tätä tilan rengiksi. Ja niin edelleen. Anekdootteja Meriläisen elämästä kyllä riittää.
**
Taikamies on omakustanne, ja se myös näkyy paikoitellen. Vielä yksi läpilukeminen olisi varmasti karsinut turhat toistot ja olisipa Melalahdeksi hetkeksi muuttunut Mieslahtikin pysynyt yhtenä kylänä.
Niitä Meriläisen keräämiä taikojakin olisin mieluusti lukenut taikojenkeräysmatkoista kertovan osuuden yhteydessä, mutta onneksi niitä löytyi kirjan lopusta. Lähdeviitteisiin tottuneena lukijana viitteitäkin kaipasin. Toki Piippo kertoo lähteistään tekstissään, mutta kunnon noottiapparaatti auttaisi lukijaa ymmärtämään vaikkapa sen, mikä kaikki on Piipon omaa tulkintaa ja löytämää. Kirjan lopussa on toki kattava kirjallisuusluettelo.
No. Nämä ovat pieniä asioita kokonaisuuden kannalta. Tärkeintä on, että kainuulainen merkkimies, jopa Kalevalan kerääjään Elias Lönnrotiin vertautuva, on saanut uuden tulemisen uuden kirjan ansiosta.
Eipä tässä taida auttaa muu kuin vilkaista lapsuudenkodin kirjahyllyä sillä silmällä. Jos sieltä ei löydy mitään Meriläisen kirjoittamaa, niin kirjastosta kyllä löytyy.
Esko Piippo: Taikamies. Kansankirjailija Heikki Meriläisen elämä. Omakustanne, 2022. 246 s.
Kommentit
Lähetä kommentti