Miten ylittää kosmisen yksinäisyyden kuilu?

Heli-Maria Latola (vas.) ja Satu Rinnetmäki etsivät itseään ja toisiaan Routa Companyn uudessa tuotannossa Kuu tuntee minut. Kuva: Minna Hyvönen.

Routa Company on opettanut minut katsomaan nykytanssia. En voi edes väittää, että minkään tanssiesityksen jälkikäteinen sanallistaminen olisi ydinosaamisaluettani, mutta niin vain jokainen Roudan esitys panee miettimään ihmisiä ja asioita.

Niin kävi nytkin, Roudan uusimman teoksen Kuu tuntee minut kohdalla. Tällä kertaa teoksen mukana pysyminen on toki tavanomaista helpompaa, sillä paitsi, että Heli-Maria Latola ja Satu Rinnetmäki tanssivat, he myös puhuvat paljon, ja aivan uskottavasti omasta elämästään ja kokemastaan.

Yksinkertaistettuna Kira Riikosen ohjaamassa tanssiteoksessa etsitään tietä, miten ylittää kosmisen yksinäisyyden kuilu, se samainen, jonka joskus havaitsee aivan vieressä istuvan ihmisen ja itsensä välillä.

Latola ja Rinnetmäki alkavat täyttää tuota kuilua kertomalla ystävyyssuhteiden kompastuskivistä. Myöhemmin mukaan tulevat kokemukset koulukiusaamisesta ja valkoisesta ja mustasta kateudesta. Ja kun toinen puhuu, toinen tanssii. Esitys päättyy yhteisymmärrykseen ja yhteisiin askeleisiin.

Tällaisen varttia vaille vanhuksen elämänkokemuksen kannalta esityksen esille nostamat yläkoululaisten ongelmat ovat tietysti varsin kaukaisia, mutta niiden yleispätevyyttä ei todellakaan voi kiistää. Kohdeyleisölle, yläkouluihin, lukioon ja ammattikoululaisille, tätä kannattaa ehdottomasti tarjota, sillä sopivan konkreettisena se voi innostaa uusia katsojia nykytanssin pariin.

                                                              ***

Kun ohjaaja Riikonen kysyy käsiohjelmassa, onko mahdollista jakaa matka kanssakulkijan kanssa vai onko turvallisempaa tehdä matka yksin, hän on ehdottomasti asian ytimessä.

"Kehossamme elää valtava viisaus", Riikonen jatkaa ajatustaan, ja sen tanssijat tekevät näkyväksi. Ystävältä piiloutuminen tai tätä pakeneminen tulevat kerrotuiksi liikkeen avulla ilman sanoja. Ja kun asiat menevät todella solmuun, solmuun menee myös Latola. Sitten, kun ystävyys lopulta syntyy, sekin syntyy liikkeestä.

Se, että esityksen nimi on Kuu tuntee minut ja että Rinnetmäki kertoo esityksen aikana sadun kaukaisten planeettojen ensimmäisestä epäonnistuneesta kohtaamisesta ja sitten toisesta onnistuvasta, on hyvä allegoria kosmisen yksinäisyyden kuvaamiseen. Sen tajusi aikoinaan jo Tuomari Nurmio, joka lauloi Kurjuuden kuninkaassa kuinka "kierrämme toisiamme / niin kuin taivaankappaleet / yhtä ylhäällä yhtä yksin / ympärillämme loputon yö".

                                                               ***

Satu Rinnetmäki (takana) ja Heli-Maria Latola pohtivat ystävyyden mahdollisuuksia ja sudenkuoppia tanssiteoksessa nimeltä Kuu tuntee minut. Kuva: Minna Hyvönen.

Kuu tuntee minut on syntynyt epätavallisessa järjestyksessä. Ensin olivat tanssijat. Sitten työryhmä valitsi ohjaajan ja koreografin. Syntyi matka, joka alkaa ystävysten välisestä keskustelusta ja päättyy yhdellä sormella toisistaan kiinni pitävien tanssijoiden yhteisiin liikkeisiin vähän Aatamin luominen -freskon tapaan. 

Mila Laine on säveltänyt musiikin juuri tähän esitykseen. Hän vastaa myös muusta äänimaailmasta. Markku Hernetkoski hakee lavastukseensa mittaamattoman avaruuden sävyjä, ja onnistuu siinä hyvin. 

Tekstit ovat Latolan, Rinnetmäen ja Riikosen, ja juuri siksi ne istuvat mainiosti tanssijoiden suuhun, ja tekstiä on paljon. Siitä seuraa, että esityksessä on varsin paljon istuskelua ja seisoskelua. Ikään kuin vastapainona liike on sitten sitäkin räväkämpää.

Kuu tuntee minut.

Ohjaus: Kira Riikonen.

Koreografia: Riikonen yhteistyössä tanssijoiden kanssa.

Esiintyjät: Heli-Maria Latola ja Satu Rinnetmäki.

Sävellys ja äänisuunnittelu: Mila Laine.

Valosuunnittelu: Raisa Kilpeläinen.

Lavastus: Markku Hernetkoski.

Pukusuunnittelu ja toteutus: Soile Savela.

Tekstit: Latola, Rinnetmäki ja Riikonen.

Tuotanto: Routa Company ja Kira Riikonen.

Esityksen valmistumista ovat tukeneet Koneen Säätiö, Suomen Kulttuurirahasto ja Suomen Kulttuurirahaston Kainuun rahasto.

Esitykset: 29.2. klo 15, 31.1. klo 13, 8.2. klo 19, 23.2. klo 13 ja 26.2. klo 15.

 


 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna-Liisa lavalle vimmalla ja voimalla

Nälkämaan Jussit ovat tositelkkariakin todempia

Routa rikkoo tanssin rajoja