W.G. Sebaldin perusruno Luonnon mukaan vie lukijansa kiehtovalle matkalle ihmiseen

W. G. Sebald syntyi Saksassa, mutta rakensi uransa eurooppalaisen kirjallisuuden professorina ja kirjailijana Englannin Norwichissa. Kuva: Goodreads.

Kun joskus parikymmentä vuotta sitten törmäsin ensimmäisen kerran Saksassa syntyneeseen, mutta Isossa-Britaniassa vaikuttaneeseen kirjailijaan ja esseistiin Winfried Georg Maximilian Sebaldiin (1944-2001), olin myyty mies. Miten joku osaakin kirjoittaa näin kiehtovasti itsestään, maailmasta ja tapahtumista sen takana kuin Sebald kirjassaan Austerlitz?

Tuon jälkeen olen etsinyt käsiini likipitäen kaiken, mitä Sebaldilta on suomennettu. Viimeisin löytöni on miehen itse perusrunoksi nimeämä proosarunomuotoinen kolmen esseen kokoelma Luonnon mukaan.

Ja koska, näin Sebaldia tulkitsen, ihmisen elämässä on paljon sattumuksia, Luonnon mukaan osui kohdalleni juuri oikeaan aikaan. Olimme nimittäin juuri käsitelleet Kaukametsän opiston kuvataiteen tuntemuksen kurssilla taiteilijaa nimeltä Matthias Grünewald (1470-1528), ja kuinka ollakaan, ensimmäinen Sebaldin kolmesta runoesseestä käsitteli juuri tätä Isenheimin kuuluisan alttaritaulun tekijää.

Teoksen toisessa osassa Sebald vie lukijansa toiseen aikaan ja toiseen paikkaan, kun alkaa kertoa Georg Wilhelm Stellerin (1709-1746) elämästä. Steller osallistui Beringin salmelle nimensä antaneen Vitus Beringin (1681-1741) tutkimus- ja harhailumatkalle Venäjän itäisimpien osien ja Pohjois-Amerikan läntisimpien kolkkien väliselle merialueelle.

Bering jäi tuolle matkalle, mutta Steller pääsi pois kuollakseen kuitenkin varsin pian Tjumenissa.

Teoksen kolmas osa on Sebaldin tulevalle tuotannolle tunnusomaisesti varsin henkilökohtainen. Hän lähtee liikkeelle tammikuun 9. päivän aamusta vuonna 1905, kun hänen isoisänsä ja isoäitinsä valokuvattiin matkalla avorattailla Lechfeldin luostariin vihittäväksi. Avorattaat ovat tarinan kannalta tärkeät, sillä aamu oli hyvin kylmä.

Sieltä kuvamuistot kiertävät toiseen maailmansotaan ja Nürnbergin pommituksiin ja sieltä Manchesterin näkyviin muutoksiin päätyäkseen unen mukana müncheniläisen museon maalaukseen nimeltä Aleksanterin taistelu, joka kuvaa niin ikään hyvin tuntemaamme Issoksen taistelua vuonna 333 eaa., jossa Aleksanteri Suuren armeija löi Dareios III:n joukot.

                                                                          ***

Pidän tavattomasti Sebaldin tavasta ottaa lähtökohdakseen jotakin varsin yleisesti tunnettua. Tuota tietoa, vaikkapa taideteosta, hän alkaa kuitenkin käsitellä tavalla, joka johtaa lukijansa aina johonkin uuteen. En tiedä, teenkö Sebaldille oikeutta, jos kuvaan tuota tekniikkaa assosiatiiviseksi, mutta sellaisina Sebaldin ajattelu ja kirjoittaminen ainakin minulle avautuvat.

Grünevald oli muutakin kuin varsin huonosti tunnettu Isenheimin maalari, eikä elämä miehistä pitävänä miehenä ollut hänenkään aikanaan helppoa. Stellerissä kiteytyy aikansa maailman tuntemattomien kolkkien etsiminen ja Aleksanterin taistelu yhdistää omat historiamuistoni Sebaldin kokemuksiin ja auttaa ymmärtämään myös Sebaldin isovanhempia avorattailla pakkasaamuna vuonna 1905.

Tuo Steller-jakso on sitä paitsi mitä ajankohtaisin nyt, kun Venäjällä on lopultakin ymmärretty, minkä virheen tsaari Aleksanteri II teki myydessään Alaskan vastahakoiselle Yhdysvalloille pilkkahintaan. Venäjällähän on tällä hetkellä ihmisiä, jotka vaativat Alaskaa takaisin mm. sillä perusteella, ettei tsaari mitään myynyt, vaan vain vuokrasi.

                                                                     ***

Niin se runous. Tässä tapauksessa se on pikemminkin proosaa, jonka Kari Aronpuro on suomentanut erinomaisesti, kuten tämäkin Grünewaldin elämän viimeisiä vuosia kuvaava katkelma osoittaa:

Elämä rapistuu vähän kerrassaan; Grünewald

palaa nyt kaiken aikaa silmän katseen ja

siveltimen nousun välissä kauas menneisyyteen

mutta hän keskeyttää työnsä useammin

kuin hänellä on ollut tapana maalatessaan,

hän ottaa lapsensa oppilaakseen

verstaassa ja ulkona viheriöivässä maastossa.

Voiko vanhenemista ja asioiden tärkeysjärjestykseen panemista enää kauniimmin kuvata? Sitä paitsi: näillä riveillä Sebald tunnustaa itsensä Grünewaldin sielunveljeksi, taakseen katsovaksi, kokemaansa puntaroivaksi ja ajattelunsa hedelmät jälkeen tuleville jakavaksi.

W.G.Sebald: Luonnon mukaan. Perusruno. Suomentanut: Kari Aronpuro. Palladium & ntamo, 2022. 104 s.