Kun lapsille tarjotaan, tarjotaan sitten parasta, Camera obscura todistaa

Camera obscura - osallistava esitys tutustuttaa katsojansa maailman ensimmäiseen kameraan. Piirros: Mayumi Niiranen-Hisatomi.

Kajaanin kaupunginteatteri jatkaa lupaamallaan linjalla: Sissilinnan näyttämö on lasten ja nuorten ja heille tarjotaan lauantaisin vain parasta.

Mainio teatteriintutustumisseikkailu Kauhulinna vei katsojansa teatterin kulissien takaiseen maailmaan, ja uusin, Inkeri Raittilan käsikirjoittama Camera obscura todistaa, että valokuvaaminen on jotakin aivan muuta kuin tolkutonta näpsimistä kännykkäkameralla. Nykyaikaan kurottaen esitys kertoo senkin, että maailman ensimmäinen selfie otettiin melkein kaksisataa vuotta sitten neulansilmäkameralla eli camera obscuralla.

Jos joku ihmettelee, mitä yhteistä jokaisesta maailman teatterista löytyvällä mustalla laatikolla ja camara obscuralla on, niin kaikki. Camera obscura on kirjaimellisesti pimeä huone, jonka yhdessä seinässä on pienenpieni reikä, jonka kautta valo kulkee ja muodostaa vastapäiseen seinään kuvan. Kuvasta tulee tietysti ylösalainen, koska valo kulkee suoraan eikä tee mutkia.

Sissilinnan näyttämön kamari on lavastettu taidemaalarin ateljeeksi, jossa taiteilija Mayumi Niiranen-Hisatomi ottaa yleisön vastaan ja alkaa esitellä paitsi hienon, teatterin puvustamossa syntyneen japanilaisasunsa, myös tulevat tapahtumat. Ateljee on taiteilijan (Tom Salminen), joka on luvannut maalata kuvan naisesta nimeltä Valo (Inkeri Raittila), joka puolestaan on luvannut kuvan ukrainalaiselle ystävättärelleen, joka on tehnyt tälle aidon ukrainalaisen kansallispuvun.

Mutta koska olemme teatterissa, saamme tietysti seurata, mitä tapahtuu, kun taiteilija on unohtanut, mitä on luvannut tehdä ja kun Valo päättää, että kännykällä otettu selfie saa luvan kelvata. Ei tietenkään kelpaa, sanoo taiteilija, ja siitä päästään suoraan camera obscuraan.

                                                             ***

Puolituntinen mustassa laatikossa sujuu sukkelaan, kun Salminen ja  Niiranen-Hisatomi kuljettavat meidät valokuvauksen historiaan. Siinä samassa tutuksi saattaa tulla vaikkapa juuri tällä hetkellä niin puhuttu, 1600-luvun loppupuolella elänyt hollantilainen taidemaalari Johannes Vermeer, joka olisi ainakin saattanut käyttää camera obscuraa kuuluisinta maalaustaan Turbaanipäistä tyttöä maalatessaan. Jos tuo nimi ei sano mitään, Tyttö ja helmikorvakoru varmasti sanoo.

Mutta sitten, vauhdikkaan kameraesittelyn jälkeen, alkaa tapahtua ihmeitä. 

Meidät ohjataan suuren valkokankaan äärelle varsin ahtaaseen tilaan. Meidän taaksemme jää umpeen peitetty ikkuna, jonka peitossa on pienenpieni reikä. Kun olemme istuneet hetken pilkkopimeässä, valkokankaalle alkaa muodostua kuva Sissilinnan pihasta. Puut roikkuvat alaspäin aivan niin kuin pitääkin, ja joku hahmottaa kankaalta auton.

Se ei ole kuitenkaan mitään siihen verrattuna, että yhtäkkiä kankaalle ilmestyy liikkuva valopiste, ja liikkuuhan se, sillä Valo on siirtynyt pihalle tanssimaan kamerallemme ja hahmottuu silmiemme eteen kaikessa liikkeessään!

Kerron tämän kaiken, sillä en usko, että kukaan pystyy pilaamaan yllätysten hetkeä pelkillä sanoilla. Tämä ihme on nähtävä itse.

                                                            ***

On suurenmoista, että kaupunginteatteri käyttää resurssejaan juuri tällaisiin pieniin, lapsille ja nuorille tarkoitettuihin esityksiin, ja kun kirjoitan, että käyttää resurssejaan, tarkoitan täsmälleen sitä. Pieninkään teatteriesitys ei nimittäin synny ilmaiseksi eikä hutaisten, eivätkä lipputulotkaan ole huimaavat.

Ja vielä hienompaa on, ettei teatteri millään tavalla yritä alentua monen aikuisen olettamalle lapsen ymmärryksen tasolle, vaan tarjoaa yhden maailman suurista ihmeistä juuri niin vauhdikkaasti, tietävästi ja perusteellisesti kuin pitääkin.

Kolme varttia on monelle alakouluikäiselle tarkoitetulle esitykselle juuri oikea mitta, niin tällekin. Kun vielä saamme nähdäksemme asiansa osaavan japanittaren, kansallispukuun sonnustautuneen ukrainattaren ja jonkinverran hajamielisen taiteilijan, on aamupäivän paras hetki juuri silloin käsillä.

Kun poistumme ateljeesta, pääsemme vielä katsomaan maailmaa camera obscuroiden läpi. Päälle päätteeksi Niiranen-Hisatomi neuvoo, miten voimme rakentaa oman neulanreikäkameran kotona parista pahvilaatikosta ja suurennuslasista tai vaikka kokonaisesta huoneesta. Sen lisäksi mukaan lähtee jotakin kotiin jääneillekin myöhemmin näytettävää.

Camera obscura - osallistava esitys

Kajaanin kaupunginteatterin Sissilinnan näyttämöllä. Ensiesitys 25.2.2023

Käsikirjoitus: Inkeri Raittila

Ohjaus: työryhmä Inkeri Raittila, Tom Salminen ja Mayumi Niiranen-Hisatomi

Näyttämöllä: Inkeri Raittila, Tom Salminen ja Mayumi Niiranen-Hisatomi

Valosuunnittelu: Henri Pyy

Tarpeiston ja lavastuksen valmistus: Jukka Juutinen, Marko Heikura ja Ralina Matilainen

Puvustus: Valentyna Pushkina, Pirkko Paananen ja Sanna Peltola

Tuotanto: Kajaanin kaupunginteatteri ja Kainuun lasten- ja nuorten kulttuurikeskus ry Kulttura

Esitys on osa Lasten Sissilinna / lasten lauantai -kokonaisuutta.

Lasten lauantaita on tukenut Suomen Kulttuurirahaston keskusrahasto

Piirrokset: Mayumi Niiranen-Hisatomi




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna-Liisa lavalle vimmalla ja voimalla

Nälkämaan Jussit ovat tositelkkariakin todempia

Routa rikkoo tanssin rajoja