Jonne Putkonen avainkokemustensa äärellä
Eipä ole montakaan kuukautta, kun pääsimme Panu Huotarin mukaan pohtimaan hänen matkaansa rakkauden monimutkaiseen maailmaan. Nyt suurinpiirtein Huotarin ikäinen Jonne Putkonen avaa elämäänsä kohtsiltään nelikymppisenä miehenä, jonka viikottainen kohokohta ja pettymysten huipentuma on jokasunnuntainen lähettipalvelun toimittama yksin syöty perhekokoinen pitsa.
Se ero Huotarin ja Putkosen tilityksissä on, että kun Huotari päätyy jopa omanlaiseensa rakkauskonsultointiin, Putkonen etsii yksin elämisensä avainkokemusta pikku-Jonnen elämästä. Ratkaiseviksi asioiksi nousevat nukkaiseksi nuutunut nalle nimeltä Pekka Halonen, tietokonepeli nimeltä Mortal Kombat ja yksi diskoiltapäivä, kun kaikki ei mennytkään ihan niin kuin piti.
Esityksensä nimen, Mortal Kombatin, Putkonen on napannut tietokonepelistä, jossa tarkoituksena on tappaa vastustaja mitä väkivaltaisimmin keinoin. Päät lyödään irti, sydämet revitään ruumiista ja kaikki on muutaman peliohjaimen näppäyksen varassa.
Mutta hei. Ei pelkoa eikä syytä huoleen. Mortal Kombat on loppujen lopuksi vauhdikkaimmillaan todella hauskaa nykyteatteria ja Putkosen muistikuvat liikuttavan paljastavia.
***
Niin. Lavalla siis seisoo esityksen käsikirjoittaja Jonne Putkonen ja hänen tarkoituksenaan on kertoa meille katsojille jotakin todella merkityksellistä elämästään. Putkosen lisäksi lavalla ei tarvita ketään muuta, sillä se tarpeellinen vastapari löytyy joko lemmikkinallesta tai miehen temppuilevasta Siri-sovelluksesta, joka milloin kuljettaa avainkokemuksiaan muistelevaa miestä 1990-luvulle ja runoprinssin lapsuuteen, milloin taas ei.
Lavalla tapahtuu paljon ja Putkonen koheltaa milloin missäkin, mutta esityksen ohjaaja Saara Karjalainen saa kuin saakin pidetyksi esityksen taitavasti kasassa, mitä nyt aivan lopun tanssikohtaus on ehkä hintsusti pitkä.
Putkonen vie meidät katsojat todellakin syvälle lapsuutensa kokemuksiin. Erityisen tärkeäksi osaksi menneiden muistelemista ovat Putkosen ja hänen koulukavereidensa aikoinaan pitämät Slämy-vihkot. Itse törmäsin ilmiöön nyt ensimmäisen kerran, mutta vihko on kyllä veikeä versio paljon paljon kaupallisemmista muisto- ja ystäväkirjoista.
Slämystään Putkonen kertoo meille niin lapsuudestaan kuin sen ajasta, tv-ohjelmista, joita katsottiin, bändeistä, joita digattiin, biiseistä, jotka räjäyttivät tajunnan ja parhaista kavereista, joita pikku-Jonnen vihkoon ei montakaan kirjautunut, eikä yhtään ainakaan niin, että nimi olisi tullut ympäröidyksi punaisella sydämellä.
***
Mortal Kombat on erinomaisesti linjassa nykyisin niin suositun autofiktiokirjallisuuden kanssa. Pääsemme kurkistamaan jonkun reippaasti itsestään kertovan ihmisen elämään, mutta samalla joudumme ainakin jonkin verran kohtaamaan itseämme ja omia kokemuksiamme. Pikku-Jonnella oli tuollaista ja tuollaisena aikuis-Jonne itsensä nyt näkee. Minä taas...
Putkonen ei ole tehnyt Mortal Kombatia siksi, että piti nyt vain tehdä jotakin nykyteatterin näköistä. Hän on tehnyt sen todellisesta tarpeestaan ja energialla, jota ei voi kuin kadehtia. Kun kerran mennyttään muistelee ja nykyisyyttään arvioi, sitä ei voi tehdä hiljaa paikallaan seisten. Siinä tarvitaan jo oikeita taistelutaitoja - ehkei ihan verta, hiekkaa ja peräsuolen pätkiä, niin hikeä ja paperisilppua kuitenkin.
Mortal Kombat
Ensi-ilta Generaattorissa pe 14.4.2023
Käsikirjoitus ja esiintyjä Jonne Putkonen
Ohjaus Saara Karjalainen
Esitysdramaturgia Saara Karjalainen ja Jonne Putkonen
Skenografia Jukka Laukkanen ja työryhmä
Valosuunnittelu Jukka Laukkanen
Äänisuunnittelu Matias Nieminen
Kuvat Valokuvaaja Hyvösen Minna
Loput esitykset: su 23.4. klo 15, pe 5.5. klo 19, la 6.5. klo 19, su 7.5. klo 15, pe 19.5. klo 19 ja la 20.5. klo 19
Kommentit
Lähetä kommentti