Omituisten otusten kerho on irti!

Riehakkaassa lastenlaulukonsertissa lavalla nähdään mm. Antti Hovilainen (vas.), Inkeri Raittila ja Jukka Peltola. Kuva: Ia Samoil.

Kun Kajaanin kaupunginteatteri sai lopultakin käyttöönsä Sissilinnan peruskorjatun näyttämönsä, oli jo päätetty, että se pyhitetään lapsille ja nuorille tarkoitetuille esityksille, ja niin on myös tehty. Talossa on seikkailtu, maalattu, ihmetelty neulanreikäkameraa ja laulettu ja soitettu.

Niinpä on tavattoman luontevaa, että avajaiskauden päätteeksi teatteri tarjoaa katsojilleen Riehakkaan lastenlaulukonsertin, jonka ensi-iltaa oli lauantaina seuraamassa likipitäen täysi katsomollinen lapsia ja heidän vanhempiaan ja isovanhempiaan.

Vaan mitäpä nähtiin ja kuultiin? Todellakin riehakasta menoa, kun omituisten otusten kerho pääsi irti.

                                                           ***

Konsertin ojannut ja koreografiasta vastannut Sonja Pakalén kertoi ennakkoon, miten konsertin kappaleet valittiin: näyttelijät istuivat alas ja alkoivat esitellä heihin eniten vaikuttaneita lastenlauluja, ja kuinka ollakaan, suurin osa niistä löytyi Ipanapa-levyiltä, joista ensimmäinen ilmestyi vuonna 2007. Vaan miksipä ei olisi löytynyt, sillä lastenlaulut ovat kunkin aikansa tuote ja kaikilla ajoilla on omat lapsensa ja heille tarjottava musiikkinsa, myös nykyisillä ja aikuistuneilla näyttelijöillä.

Kun itse olen jo sopivasti vanhentunut, tunsin konsertista ennestään vain kaksi Allu Tuppuraisen Rölli-hahmossa tutuksi tekemää biisiä. Kaikki muut olivat aivan uusia tuttavuuksia, ja oikein mainioita ralleja olivatkin. 

En totta puhuen kaivannut yhtään vaikkapa Jänöjussin mäenlaskua, jolla minun pienet korvani aikoinaan täytettiin. Sen sijaan olisin kyllä voinut kuunnella jonkun vaikkapa M.A. Nummisen ja Hortto Kaalo -yhtyeen tutuksi tekemän laulun, niin raikkaasti he aikoinaan lastenlaulugenreä uudistivat.

                                                              ***

Laulut olivat siis näyttelijöiden valitsemia, eikä työryhmä ollut lähtenyt rakentamaan niiden ympärille mitään erityistä tarinaa. Konsertti toimi ihan itsenään erinomaisesti, mitä nyt matoaiheet lienevät kummitelleet nykyisten näyttelijöiden lastenpäissä kovastikin, sillä mukana oli peräti neljä madoista kertovaa biisiä.

Kun konsertti tehdään teatterissa ja kun sen esittävät näyttelijät, kokonaisuus on aina jotakin enemmän kuin jos vain joku satunnainen, erinomainenkin, bändi nousisi lavalle ja alkaisi villitä pilttejä. 

Pidän siitä, että näyttelijät eläytyvät vaikkapa sitten matojen tai Dodo-sorsan rooleihin, ja erityisesti rakastan sitä, että näyttelijät puvustetaan huolellisesti ja näyttämöllä käytetään sen verran valoa, että tunnelmat biisien välillä vaihtuvat niin, että lapset jaksavat seurata kolmen vartin kokonaisuuden ketterästi. Pakalénin laatima loppujen lopuksi varsin yksinkertainen koreografia olikin sitten se kirsikka kakun päälle.

Pienen näyttämön ongelma on tällaisissa proggiksissa tietysti äänenkäyttö. KAOn opiskelijoista koottu viisihenkinen bändi soitti erinomaisesti, mutta ainakin konsertin alkuvaiheessa laulajien äänet tahtoivat peittyä bändin sointiin. En tiedä, mitä pitäisi tehdä, mutta jälleen kerran rummut peittivät laulua alleen, vaikka ne oli eristetty lavasta pleksien taakse. Ongelma oli sama ja vielä pahempi KAOn muuten erinomaisessa juhlakonsertissa talvella.

Se, että KAO on mukana esityksessä, on luonteva jatko tavalle, jolla teatteri on aktiivisesti etsinyt uusia yhteistyökumppaneita kajaanilaisista kulttuurintekijöistä. Samalla teatteri tarjoaa opiskelijoille esimakua siitä, mitä ammattimuusikoiden töihin kuuluu.

                                                                 ***

Olemme nyt vuoden ajan päässeet katsomaan teatteria väistötiloissa Seminaarin näyttämöllä ja nyt uudistetussa Sissilinnassa, ja tiedättekö mitä. Olen huomannut tykästyneeni tavattomasti tavallista pienempiin teatteritiloihin, joissa esiintyjien ja katsojien kontakti on jotenkin tavanomaista suuren näyttämön kontaktia suorempi ja elävämpi.

Ymmärrän toki, että teatteri tarvitsee kunnollisen ja nykyistä suuremman päänäyttämön, mutta on kyllä lohdullista huomata, miten lempitaiteenmuotoni on todellakin joustava ja erilaisiin tiloihin sopeutuva.

Kajaanin teatterin näyttämökausi 2022-23 on ollut kertakaikkisen riemastuttava! Tästä on hyvä lähteä rakentamaan uutta, joka tarjoaa meille myös todellisen suomalaisklassikon, Minna Canthin Anna-Liisan. Vielä kun saamme johonkin tilaisuuteen Suomen johtavan Canth-tutkijan, Vuolijoelta kotoisin olevan Minna Maijalan paikalle, niin hyvä on.

Riehakas lastenlaulukonsertti

Ensi-ilta Sissilinnan näyttämöllä la 15.4.2023

Ohjaus ja koreografia Sonja Pakalén
Musiikin ohjaus Tapani Komulainen
Valosuunnittelu Jukka Laukkanen

Estradilla nähdään näyttelijät Antti Hovilainen, Janne Kinnunen, Salla Loper, Jukka Peltola, Inkeri Raittila, Tom Salminen, Vera Veiskola ja Jose Viitala.

KAO Konservatorion muusikot: Kaapo Kaipainen, kitarat, Soli Karjalainen, basso, Matias Kemppainen, rummut, Iida Paldanius, koskettimet ja Eero-Pekka Toiviainen, kitarat.
Äänisuunnittelu Juho Lukinmaa
Pukusuunnittelu Tiina Siltala
Kampaukset ja maskeeraus Riikka Hakamäki
Tarpeisto Ralina Matikainen

Yhteistyössä Kajaanin kaupunginteatteri ja KAO Konservatorio 


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna-Liisa lavalle vimmalla ja voimalla

Nälkämaan Jussit ovat tositelkkariakin todempia

Juuri tällainen esitys Kainuun metsäkiistoista pitikin tehdä