Erinomainen reportaasikirja Ukrainan arjesta
Toimittaja Kalle Kiivilä kysyy yhden, mutta sitäkin tärkeämmän kysymyksen tuoreessa reportaasikirjassaan Ukrainasta:
Mitä eroa on Ukrainalla ja Venäjällä?
Paljonkin, mutta tässä ehdottomasti tärkein: ukrainalaiset voivat aina vaihtaa vallanpitäjänsä vaaleilla, mutta venäläiset eivät tätä nykyä milloinkaan. Kun kirjoitan tätä, olen juuri lukenut uutisen, jonka mukaan Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov on juuri lipsauttanut, että hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan aloittanut presidentti Vladimir Putin valitaan seuraavissakin vaaleissa. Kannatusprosenttikin on jo selvillä: reilusti yli 90.
Maa joka heräsi ei ole ensimmäinen Kniivilän Venäjästä ja sen naapureista kirjoittama tietokirja, mutta niin ukrainan kuin venäjän kieltä taitavana hän tavoittaa tällä kertaa haastateltavansa ehkäpä vieläkin paremmin ja syvemmin kuin tähänastisissa teoksissaan, joissa hän on käsitellyt vaikkapa Krimin valtaamista tai Aleksei Navalnyin kohtaloa.
Yksi syy tähän on, että Kniivilä matkusti Ukrainassa tavallisten ukrainalaisten tavoin ja yöpyi mm. Arena Lvivissä sotapakolaisten seurassa. Itse stadion rakennettiin muuten jalkapallon vuoden 2012 EM-kisoja varten.
Toinen on se, että Kniivilä ei tyydy vain haastatteluihin ja tunnelmakuviin, vaan kertaa siinä sivussa Ukrainan historiaa, jota Venäjän presidentti on niin karmaisevalla tavalla vääristellyt. Mukana on myös erinomainen liite, joka kertaa tärkeitä vuosilukuja Ukrainan historiassa aina vuosista 988-989, kun Kiovan Volodymyr I omaksui kristinuskon ja nai Bysantin keisarin sisaren Annan. Venäjästä ei tuossa vaiheessa kenelläkään ollut vielä minkäänlaista tietoa.
***
Kniivilä tapaa monenlaisia ihmisiä, niin ukrainaa kuin venäjää puhuvia, niin sotapakolaisia idästä kuin vaikkapa Venäjän valloittamassaan Butšassa tekemää kansanmurhaa todistaneita ihmisiä. Mukana on siviileitä ja sotilaita, naisia, miehiä, nuoria, vanhoja, neuvostoaikaa haikailevia ja sen jälkeen syntyneitä.
Yhteistä kaikille heille on kuitenkin se, miten vahvasti heidän ukrainalainen identiteettinsä on viimeisinä aikoina muodostunut. Kun neuvostoaikaan oltiin vain neuvostoliittolaisia, nyt erottaudutaan tiukasti niin noista ajoista kuin ehdottomasti myös venäläisyydestä. Siihen Kniivilän kirjan nimikin, Maa joka heräsi, oivaltavasti viittaa.
Sekin on kaikille haastattelluille yhteistä, että vaikka Venäjä on sotinut ja pitänyt laittomasti hallussaan itäistä Ukrainaa vuosikausia ja vallannut Krimin niemimaan, Venäjän aloittama hyökkyssota oli kaikille lopulta yllätys.
Länsimaiselle lukijalle Kniivilä järjestää montakin yllätystä, niin kuin nyt senkin, miten tehokkaasti ukrainalaisilta salattiin Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus, josta me pääsimme lukemaan varsin pian räjähdyksen jälkeen.
***
Kniivilä ei edes yritä väittää, että kaikki ukrainalainen, politiikka mukaan lukien, olisi pelkästään ihanaa ja auvoisaa. Hän käy läpi Ukrainan viimeisen vuosikymmenen tapahtumat oranssista vallankumouksesta lähtien ja penkoo esiin maan ainakin ulkopuolisesta järjettömältä vaikuttavat poliittiset kiistat.
Kniivilä kertaa korruption, ja muistuttaa, ettei sodan aikana maan henkiseksi johtajaksi kasvanut presidentti Volodymyr Zelenskyikään ole pystynyt täyttämään lupauksiaan korruption kitkemiseksi, vaikkakin saamme silloin tällöin lukea uutisista sen ja sen pään pudonneen, noin niin kuin kuvaannollisesti. Itänaapurissahan hankalat ihmiset tippuvat ihan kokonaisina hotellihuoneiden ikkunoista.
Meidän rauhassa asuvien ja mustikkasatoa taivastelevien suomalaisten on varmasti vaikeaa ymmärtää kolmasosaakaan siitä kärsimyksestä, minkä Venäjä on raukkamaisella hyökkäyksellään läntiseen naapuriinsa aiheuttanut. Kniivilä tekee kuitenkin parhaansa tuosta kärsimyksestä kertoakseen.
Hän kertoo myös pienten ihmisten pienistä tulevaisuuden toiveista. Josko pääsisi joskus palaamaan kotiin. Josko saisi korjatuksi sodan kotitaloon aiheuttamat tuhot. Josko saisi miehen tai isän ehjänä rintamalta takaisin.
Samanlaisesta tilanteesta sotien jälkeinen Suomikin alkoi nousta. Pikkuhiljaa, mutta nousi kuitenkin, kun ihmiset saivat keskittyä siihen, mikä heille on lopulta kaikkein tärkeintä.
Kalle Kniivilä: Maa joka heräsi. Into 2023. 205 s.
Kommentit
Lähetä kommentti