Kuplettien keinoin menneeseen maailmaan
Isoisäni kuplettimaakari tuo lavalle näyttelijä Sami Sainion ja muusikko Valtteri Pääkkösen. Kuva: Minna Hyvönen.
Joku voisi kysyä, onko maailmassa mitään niin eilistä kuin vaikkapa Tapio Rautavaaran laulama Juokse sinä humma tai Veikko Lavin Silakka-apajalla, mutta antaa kysyä ihan vapaasti, sillä se ihmisten joukko, jolle Vaara-kollektiivi ja Kajaanin Kaupunginteatteri ovat tuottaneet yhdessä Isoisäni kuplettimaakari -nimisen laulelma- ja näytelmähetken, tuntevat nuo laulut varmasti paremmin kuin nämä nykyisin kuunneltaviksi tarjoiltavat biisit.
Ja niin pitää ollakin, sillä tämä kahden miehen kevyt esitys on tarkoitettu juuri niille ihmisille, joiden nuoruuden kupletti-iltamien laulut merkitsevät vielä jotakin. Enkä tarkoita tällä sitä, etteikö vaikkapa Lavin Jokainen ihminen on laulun arvoinen sopisi kenen tahansa kuultavaksi ja pohdittavaksi, vaan sitä, että palvelukodeissa asuvilla ihmisilläkin on oikeus omannäköiseensä teatteriviihteeseen.
Vaikka vierastan hankkeita ja niiden kieltä, tällä kertaa ollaan kyllä asian äärellä. Vaaran ja kaupunginteatterin Kuplettimaakari on osa Taiteen edistämiskeskuksen rahoittamaa Ikäihmisten kulttuuripolku -hanketta ja vieläpä sen ensimmäinen veto, jota viedään laajalti Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan palvelutaloihin.
***
Vaan taustojen jälkeen ensiesityksen tuottamiin tuntoihin ja ajatuksiin.
Kuplettimaakarin ensiesitys järjestettiin torstaina Menninkäisen palvelukodissa Kajaanin Lohtajalla. Yleisöä oli pari-kolmekymmentä henkeä, joista jotkut pääsivät kulkemaan ihan noin vain, mutta joista monet liikkuivat jo pyörätuoleilla. Paikalla olivat juuri ne ihmiset, joille Veikko Leinosen ohjaama ja Sami Sainion ja Valtteri Pääkkösen lavalle toteuttama esitys on tarkoitettu.
Koska kyse ei ollut perinteisistä kupletti-iskelmistä, joiden pääpaino olisi ollut kupleteissa, joiden väliin olisi ripoteltu irrallisia jutelmia, niin tällä kertaa mukana oli ihan kokonainen tarina ujosta miehestä, joka sen sijaan, että olisi uskaltanut kosia hattukaupan sinisilmää, osti vain olkihatun toisensa jälkeen, kun ei kuitenkaan osannut pysytellä puodista pois.
Tämän Leinonen ja työryhmä oli tietysti napannut Rautavaaran Isoisän olkihatusta, joka joissakin äänestyksissä tai kyselyissä on ollut juuri se laulu, jota ikäihmiset ovat aina eniten toivoneet.
***
En tiedä, miten tarkkaan esityksen tekijät ovat oikeasti osanneet ajatella, miten vaativaa minkä tahansa korkeintaan puolen tunnin esityksen tarjoaminen hoivakodeissa asuville vanhuksille on. Se on kuitenkin selvää, ja erityisen hyvin se näkyi esityksen yleisössä, että tätä joukkoa on kyllä vaikea saada hurramaan esityksen mukana niin kuin kokenut teatteriyleisö perinteisissä esityksissä saattaa tehdä.
Mutta eipä mitään. Esitys aivan selvästi upposi varsin vaitonaisena pysytelleeseen yleisöön. Monet nauroivat, vielä useammat hymyilivät nuoruutensa lauluja kuunnellessaan, monen pää nyökkäsi musiikin tahtiin, ja puhkesipa joku itkuunkin kesken esityksen.
Sainio ja Pääkkönen ottivat Menninkäisen ruokahuoneen haltuunsa vauhdilla, jopa niin vauhdilla, että hillitympään ilmaisuun tottunut katsoja joutui jännittämään, miten yli Sainio uskaltaa reppanan kosiomiehensä vetää, mutta tässä tilassa ja tässä tilanteessa ylinäytteleminen on ilmeisen välttämätöntä.
Onkin kiinnostavaa nähdä parin viikon päästä, millaiseksi esitys virittyy, kun Sissilinnan katsomossa on sitä tavallisempaa yleisöä, joista jotkut tulevat syksyn kotiesityksiin paikalle peräti linja-autoilla.
***
Pidin työryhmän valitsemista kupleteista - sana muuten tulee ranskan kielen sanasta couplet, jos joku ei vielä sattunut tietämään - ja tavasta, jolla ne oli onnistuttu sitomaan Reino "Rellu" Routavaaran pojanpojan kosiopulmiin.
Pääkkönen säesti kirkkaasti laulavaa Sainiota pääasiassa kitarallaan, mutta jotakin kuplettiperinteistä olisi jäänyt kokematta, jos Pääkkönen ei olisi tarttunut soitinta remmeistä ja ottanut haitarin kuukaudessa haltuunsa. Itselleni iloisin yllätys oli Sainion puhaltama kazoo.
Routavaaran pojanpojan rooli istuu lapsena isänsä mukana markkinoilla ja nyttemmin Kajaanin Mieslaulajissa laulavalle Sainiolle varsin mainiosti. Ja onhan se oikeasti hienoa, että teatteri käyttää siivun rahoistaan teatterimuusikon palkkaamiseen.
Käsikirjoitus: Veikko Leinonen ja työryhmä.
Ohjaus: Veikko Leinonen (Vaara-kollektiivi).
Näyttämöllä: Sami Sainio ja Valtteri Pääkkönen.
Musiikin sovitus: Valtteri Pääkkönen.
Koreografia: Sonja Pakalén (Vaara-kollektiivi).
Puvustus ja tarpeisto: Pirkko Paananen ja Sanna Peltola.
Valosuunnittelu: Henri Pyy
Kajaanin kaupunginteatterin ja Vaara-kollektiivin yhteistuotanto on osa kaupunginteatterin ja Vaaran yhteistä Ikäihmisten kulttuuripolku -hanketta. Hankkeen on rahoittanut Taiteen edistämiskeskus ja se on osa Sosiaali- ja terveysministeriön Kansallisen ikäohjelman 2030 toimeenpanoa.
Kommentit
Lähetä kommentti