Mitä kaikkea pihoillamme tapahtuu, kun emme ole näkemässä?
Juuri nyt, palattuani eilen illalla kotiin Sari Palmgrenin ja hänen työryhmänsä toteuttamalta Aidatut unelmat -kävelyretkeltä ja nykytanssiesityksestä Kajaanin Purolan pihoilta, ymmärrän entistä paremmin, miksi yksi ehdottomista lempikirjailijoistani, W.G. Sebald suosii kävelemistä.
Sebald kävelee, että ajatus kulkisi vapaasti, että ympäristö puhuisi hänelle ja vaikuttaisi hänen olemiseensa. Että hänestä tulisi niin yhtä ympäristönsä kanssa, että hän ymmärtäisi, mitä paikoissa, joihin hän pistäytyy, on oikeasti tapahtunut.
Ehkäpä puhtain Sebaldin kävelykirjoista on toistakymmentä vuotta sitten suomennettu Saturnuksen renkaat. Siinä hän vaeltelee yksin East Anglian maisemissa ja antaa ajatuksen virrata. Minä kävelin Aidattujen unelmien kaksituntisen reitin yhdessä kuudentoista muun vaeltajan kanssa, mutta niin täysin omiin ajatuksiini vaipuneena, että vasta tuolla kierroksella huomasin esimerkiksi sen, miten komeita mäntyjä Pohjolankadun varressa kasvaa tai miten ohiajanut pyöräilijä oli ripustanut satulansa alle somat pienet pallit.
Vaan pelkästä kävelystähän tässä ei ollut kysymys, vaan tanssiesityksestä, jonka Palmgren vei yhden kerrostalon ja kolmen omakotitalon pihaan. Kirkossa meitä odotti gambisti Mikko Perkola, joka hänkin sulki tekemällään äänimaailmalla mielestäni melkoisen määrän turhaa roinaa.
***
Aidatut unelmat on vaatinut valtavasti työtä, tekijöitä ja pienenpientenkin yksityiskohtien suunnittelemista. Jo esityksen lähtötilanne Raatihuoneentorilla, kun ryhmän oppaat antavat viime hetken ohjeita ja jakavat esityksessä käytettävät kuulokkeet, on täynnä hiljaisia tapahtumia, jotka pitää vain huomata: koiran talutushihnaa ulkoiluttava nainen, kassinsa kanssa tanssiva ihminen ja kananpäinen olento, joka tulee ja häviää.
Kävelyreitin varrella riittää muutakin ihmeteltävää. Kerrostalon pihalla punaisiin pukeutunut porukka rakentuu mielessäni perheeksi. Talon pihaan ja kadunvarteen ajetut ambulanssi ja poliisiauto alkavat täydentää tarinaa.
Kadulla vastaan matkalaukkunsa perässä syöksyvä mies pakottaa katsomaan ympäristöä entistä tarkemmin, ja äärimmäisen hienosti koottu ääniraita tuo korviin vakavien pohdiskelujen ja musiikin lisäksi satunnaista melua, kävelyn ääniä, rakentamista, polkupyöriä ja keskustelun pätkiä aivan niin kuin kadulla kulkiessa oikeastikin tapahtuu. Nyt käy vain niin, että oikeat äänet ja tehdyt sekoittuvat mielessä aivan uudenlaiseksi, paikoitellen jopa pyörryttäväksi kokemukseksi.
Mutta niin kuin elämääkään ei voi määrätä, edes taideteos ei ole lopulta aivan sellainen, millaiseksi tekijät sen mahdollisimman tarkasti suunnittelevat, sillä kaikkea ei vain voi tietää. Kaupunginlammelle juuri täksi viikoksi pystytetty, meluava ja valosaastetta ympäristöönsä tyrkyttävä tivoli muodostaa kuin itsestään vastaparin lammen rinteestä nouseville tanssijoille, joiden elämässä omenat ovat paljon tärkeämpiä kuin vimmainen pyöriminen tivolilaitteissa. Upea sattumus!
***
Selma Saari ilmestyy kasvillisuuden seasta kuin tyhjästä. Kuva: Minna Hyvönen.
Purolassa meitä odottaa kolme erilaista omakotitalon pihaa, modernisti rakennettu, kasveja rönsyävä ja varsin perinteinen ruohikkopiha, jossa maasta nouseva kivikin on saanut jäädä paikoilleen.
Pihoihin laaditut koreografiat kasvavat ympäristöstään. Satu Rinnetmäki ottaa modernin pihan haltuunsa kiemurtelemalla hiekkatiellä, kipaisemalla talon tikapuille ja pyörimällä autotalliluiskalla. Selma Saari ilmestyy viidakoituneen pihan pensaista hissukseen liikehtien ja koko ajan vauhtia lisäten. Pekka Louhio puolestaan tekee vanhan pihan vanhasta piharakennuksesta ja talon kylkeen nousseesta terassista telineitä, joilla liikkuu kevyesti ja voimakkaasti kuin parkour-reitillä ikään.
Yhdenkään talon yksikään ikkunaverho ei liikahda. Talojen asukkaista ei näy vilaustakaan. Eipä tietenkään. Emmehän me oikeasti tiedä, mitä meidän pihoillamme tapahtuu, kun olemme menneet nukkumaan. Aidattu unelmamme muuttuu kuin taikaiskusta siilien, irtokissojen, kauriiden ja ilvesten valtakunnaksi.
***
Joitakin vuosia sitten Routa Company toteutti ympäri Kajaania kiertäneen P*llurallin. Sen perusajatus oli pitkälle sama kuin Aidattujen unelmien, vaikkakin siinä tanssittiin kaupungin kaduilla eikä sen asukkaiden pihoilla.
Ajatus tuoda tanssia tai mitä tahansa taidetta ulos niille perinteisesti varatuista tiloista ja saleista kertoo, ettei taide ole ympäröivästä yhteiskunnasta erillinen alueensa, jota mennään seuraamaan kahdeksi tunniksi väliaikaa unohtamatta. Taide on ihmisten viestejä toisille ihmisille. Se on kannanottoja. Se on silmien avaamista. Se on lupa ajatella. Ja vieläpä lupa ajatella aivan uudella tavalla.
Aidatut unelmat
Ensi-ilta Kajaanissa 15.8.2023. Loput esitykset to 17.8.-ma 21.8. Ryhmien lähdöt klo 18.00, 18.15. ja 18.30.
Koreografia ja ohjaus: Sari Palmgren yhteistyössä työryhmän ja esiintyjien kanssa
Äänisuunnittelu/ Musiikki / Sävellys: Esa Mattila, Tuomas Norvio ja Mikko Perkola
Kuoron ohjaus, sävellys ja esiintyjä: Mikko Perkola
Esiintyjät:Selma Saari, Satu Rinnetmäki, Pekka Louhio, Mikko Perkola, Tiina Arjukka Hirvonen, Hera, Minna Härkönen, Niina Leinonen, Veera Leinonen, Liisa Kankaanpää, Anu Kyllönen, Hanna Härmä, Tomi Paapponen, Hilja Kaakinen, Essi Fjölt, Ansa Kaartinen, Anna Keränen, Pekka Laakkonen, Fanny Koistinen, Seija Ruokolainen ja Kajaanin Keskuskoulun 4C musiikkiluokka, Suvi Huusko ja Kajaanin Keskuskoulun 5C musiikkiluokka, Laura Hämäläinen ja Kajaanin Keskuskoulun 6C musiikkiluokka
Pukusuunnittelija: Riitta Röpelinen
Assistentti, pääopas: Anna Koskela
Tuottajat: Emilia Hyvönen, Sari Palmgren, Veikko Leinonen
Oppaat: Anna Koskela, Emilia Hyvönen, Esa Mattila, Anna-Liisa Heikkinen, Terhi Kukkonen, Teija Rääpysjärvi
Puhujat / Lukijat: Anna Koskela, Jukka Peltola, Anu Kyllönen, Seliina Riikonen, Vappu Tuomisto, Niina Virkkala
Illallinen: Olli Kolehmainen & Bistro Puistola
Tuotanto: Sari Palmgen & CO ja Vaara-kollektiivi
Yhteistyössä: Routa Company, Kajaanin seurakunta, Kajaani Dance, Kajaanin keskuskoulu, Zodiak – Uuden Tanssin keskus, Osuuskauppa Maakunta
Kommentit
Lähetä kommentti