Viihdekirjan muottiin valettuja viisauksia
Kun olin lukenut pari-kolmekymmentä sivua Tessa Hadleyn romaanista Vapaa rakkaus, ihmettelin itsekseni, mitä ihmettä olin tekemässä. Kiinnostavatko minua todellakin englantilaisen hienostorouvan kotihuolet ja tarkkaan kuvatut ehostautumisyritykset?
Mutta niin vain kävi, että kun kirjan nelikymppinen sankaritar Phyllis alkoi repiä itseään irti entisestä, suojatusta mutta perin tylsästä elämästään, romaani vei mukanaan eikä vähiten siksi, että kirjan nimikin alkoi kuulostaa pikemminkin ironiselta kuin ihanteelta.
Hadley kuvaa nimittäin paitsi Phylin omaa kasvua, myös koko ympäröivän yhteiskunnan ja oman perheen suhtautumista siihen. Phylin aviomies Roger ottaa, mitä tulossa on, ja teini-ikäinen tytär Colette ymmärtää, ettei hänen äitinsä tapa ripustaa verhoja ja koristella suurta asuntoa erilaisilla asumisen esineillä olekaan ainut vaihtoehto. Varsinaiseksi kärsijäksi ja isänsä jälkiä seuraavaksi ihmiseksi osoittautuu perheen poika Hugh, joka ottaa ja lähtee sisäoppilaitokseen samalla tavalla kuin muutkin suvun miehet.
Phyl puolestaan heittäytyy vapaaseen suhteeseen parikymppisen Nickyn kanssa ja huomaa kohta asuvansa siinä osassa Lontoota, johon ei olisi entisessä elämässään suurin surminkaan uskaltautunut. Hän alkaa myös ottaa kantaa asioihin ja ihmisiin ja huomaa, ettei kaikki olekaan Englannissa niin kuin erilaisia superperheitä ja -rikkaita esittelevistä telkkarisarjoista voisi päätellä.
***
Hadley purkaa tarinaansa pikkuhiljaa ja niin taitavasti, että lukijan on suorastaan pakko elää mukana Phylin elämän muutoksissa, eivätkä ne muutokset ole pieniä, sillä Phylin on hylättävä entisestä elämästään kaikki, myös kaksi lastaan.
Mitä hän sitten saa tilalle? Nuoren miehen, jota Hadley ei ainakaan romaanin alussa kuvaa mitenkään merkittäväksi naistennaurattajaksi, vaan pikemminkin ongelmalliseksi ja epävarmaksi pojaksi. Ehkäpä Phyl ihastuukin tähän juuri siksi, että hän on niin erilainen kuin hänen ulkoministeriössä merkittävää uraa tekevä keski-ikäinen puolisonsa, jossa ei muuten ole Hadleyn mielestä oikeastaan yhtään mitään vikaa, paitsi että hän edustaa maailmaa ja luokkaa, jossa Phyl ei koe olevansa kotonaan.
Uudessa elämässään Phyl tutustuu kaiken maailman pilvenpolttajiin ja taiteilijoihin, joista jotkut ovat oikeastikin taitavia. Kaiken tämän hän panee tapahtumaan 1960-luvun suurten yhteiskunnallisten murrosten aikaan. Valitessaan häviäjien osan ja puolen Phyl tekee suuremman loikan kuin edes uuden suhteensa alkuvaiheessa osaa edes kuvitella.
***
Kun kirjoitin alussa, että romaanin nimi Vapaa rakkaus kuulostaa enemmänkin ironiselta kuin ihanteelta, niin sitä Hadleykin on varmasti tarkoittanut. Sanapari on kerrassaan vaikea käsitellä ja purkaa, sillä siinä on kaksi kovin määritelmiä karkailevia sanoja vapaa ja rakkaus. Mitä on vapaus? Hadley kysyy. Rakkauden hän määrittelee varsin monimuotoiseksi eikä vain yhden naisen ja yhden miehen suhteeksi.
Kuulostaa kovin kliseiseltä sanoa, että Hadley kaivaa vapauden takaa myös vastuun, mutta niin hän totisesti tekee. Erityisen selväksi asia tulee romaanin lopussa, kun hänen elämänsä on muuttunut perusteellisesti, niin perusteellisesti, ettei hän, nelikymppinen nainen, olisi koskaan osannut edes ajatella niin voivan käydä.
Muuten: kirjan kannen vaaleanpunaiset sävyt ja tiukasti rajattu kuva naisen kasvoista ikään kuin korostavat kirjan nimen ja sen sisällön näennäistä ristiriitaisuutta. Näitä tarinoitahan on kirjoitettu jokaiseen tusinaan ainakin kolmetoista, mutta tätä ei. Tämä romaani on pakko kategorisoida aivan omaan luokkaansa.
Tessa Hadley: Vapaa rakkaus. Suomentanut: Marianne Kurtto. 318 s. Gummerus, 2023.
Kommentit
Lähetä kommentti