Routa rikkoo tanssin rajoja
Etupenkin arviolta kymmenvuotiaat pojat eivät ole tippaakaan väärässä: Routa Companyn uusin tanssiteos on kertakaikkiaan vain niin mukaansa tempaava. Siinä me, nuoret ja vanhat, kannustamme omaa tanssijaamme ikiaikaisessa olemassaolon taistelussa, jota henki kurkussa seuraamme.
On menossa Roudan uuden taiteellisen johtajan Sari Palmgrenin uusimman tanssiteoksen, Hyökkäämisen ja puolustautumisen strategiat, ensi-ilta, johon Palmgren on hakenut innoitusta, mistäpä muualtakaan kuin luonnosta, jossa nuo strategiat on osattava, jos aikoo jatkaa lajinsa elämää.
Eihän Palmgren todellakaan ole ensimmäinen koreografi, joka tuo taistelun mukaan tanssiin. Tunnetuin esimerkki tuosta lienee Brasiliassa syntynyt capoeira, jonka liikekielestä HPS:kin paljon lainaa. Capoeirahan on lyhyesti sanottuna tanssiksi naamioitua taistelua, jonka juuret ovat maan sorrossa ja sorrettujen keinoista tehdä aseetonta vastarintaa.
Taistelua on siis nähty tanssiparketeilla iät ja ajat, mutta nyt Palmgren siirtää koko konseptin pelimaailmaan, ja vieläpä niin, että me katsojat olemme aktiivinen osa esitystä. Jos me istuisimme tuppisuina, mitään ei tapahtuisi, mutta ainakin ensi-illassa käy niin, että alun varovaiset huudot ja neuvot tanssijoille muuttuvat pelin ja esityksen edetessä suorastaan raivokkaiksi. Tämä peli meidän on kerta kaikkiaan vain voitettava!
***
Tunnin mittainen pelitanssiesitys jakautuu kahtalaiseen liikkeeseen. Ensin ovat tanssijat, Palmgren ja Sara Grotenfelt ja Sonjis Laine ja heidän luontoa simuloiva liikekielensä. Tanssijat ryömivät, pyörivät, heittävät kärrynpyöriä ja paiskovat lentokuperkeikkoja.
Näyttämö on lavastettu tatamiksi, jolta kukin tanssija löytää oman vaahtomuovipatjansa, jota he murjovat ja johon he takovat itseään.
Sitten koneääni ilmoittaa pelin ensimmäisen tason. Punainen ja sininen joukkue liikuttavat omia tanssijoitaan yksinkertaisin komennoin. Pelin ensimmäinen taso menee opetellessa, mutta niin vain seuraavilla kokonaiset joukkueet onnistuvat liikuttamaan tanssijoitaan pitkin tatamia sen verran hienosti, että annetut tehtävät saadaan sopivan sukkelasti suoritetuiksi.
***
Jos jotakin, niin tässä esityksessä Routa Company totisesti rikkoo tanssin rajoja. Joonas Pehrsson on laatinut HPS:lle äänimaailman, joka on takovine rumpuineen ja bassoineen lähellä pelimaailman musiikkia, mutta kuitenkin aivan uniikkia. Siellä täällä kuullaan pieniä pätkiä Solistiyhtye Imperialin Narvan marssista, johon esitys myös päättyy, ja kolmeen hautojen äärellä seisovaan ihmiseen.
Palmgren ei ole ensimmäistä kertaa etsimässä uudenlaisia tapoja tehdä tanssiteoksia ja vieläpä niin, etteivät katsojatkaan vain istu ja ihmettele. Sissilinnassa nähtiin avajaisesityksenä sarja Kummituslinnoja, joissa ei tanssittu, mutta ratkottiin yhdessä arviotuksia, oltiin siis sisällä pelissä.
Aidatut unelmat kuljetti lopukesästä katsojaryhmiä kolmelle purolalaiselle pihalle, jossa seurattiin varsin, voineeko näin edes sanoa?, perinteistä nykytanssia.
Ja nyt meillä on HPS, aivan omanlaatuisensa kurkistusmahdollisuus nykytanssiin. Jos uskoisin porttiteorioihin, tämä toimisi mainiosti jopa poikien houkutteluun nykytanssikatsomoihin, ja voihan se oikeasti niin toimiakin. Sen verran innoissaan katsomon lapsikatsojat heittäytyivät tanssijoita ohjaamaan.
Sellaista ihmettä ei varmasti olekaan kuin tanssijoille kevyttä esitystä, oli kyse sitten Joutsenlammesta tai nykytanssista. HPS:ssä eniten liikkeessä olevat Grotenfelt ja Laine eivät edes yritä peittää hengästymistään niinä lyhyinä hetkinä, kun esitys antaa heille mahdollisuuden huokaista.
***
Filosofisella tasolla ja tähän maailmanaikaan HPS panee katsojansa miettimään maailman aggressiivisuutta ja ikuista taistelemista. On varmasti niin, etteivät muurahaiset tai taistelusammakot tai vaikkapa käenpiiat taistele taistelemisen tarpeesta, vaan etupäässä puolustautuakseen. Me ihmiset sen sijaan osaamme tehdä pahaa niin toisillemme kuin muillekin eläville.
Ajatus pelistä, jossa ristiriidat ratkaistaan, on ikivanha. Kun kokonaisia ihmisjoukkoja ei haluta panna tuhoamaan toisiaan, tehdään se pelin avulla. Annettaan ritarien näyttää peitsitaitojaan ja nappulamestarien sitä, kuka on kukin shakkilaudalla.
Eläimet eivät taida kehittää erillisiä pelejä toteuttaakseen aggressiivisuuttaan, mutta ihminen tekee. Kysymys kuuluukin, lisäävätkö pelit puolestaan ihmisten aggressiivisuutta? Kun opin tuhoamaan vihollisia tietokoneruudulla, eikö se ole helpompaa sitten joskus, jos tilanne olisi tosi?
Missä kulkee viihteellisen väkivallan ja todellisen väkivallan raja? Onko sitä edes olemassa? Tältä ajatukselta ei voi välttyä, ei etenkään, kun siirtelee oikeita ihmisiä HPS:n kaltaisessa esityksessä. Tätäkin on hyvä pohtia.
Hyökkäämisen ja puolustamisen strategiat
Ensi-ilta pe 13.10. Generaattorissa
Koreografia Sari Palmgren
Tanssi Sara Grotenfelt, Sonjis Laine, Sari Palmgren
Äänisuunnittelu Joonas Pehrsson
Puvustus Jenni Räsänen
Valosuunnittelu Topias Toppinen
Valokuvat Uupi Tirronen ja Minna Hyvönen
Tuotanto Routa Company / Miia Kauppinen
Esitykset Generaattorissa 15. / 18. / 22. / 28.10. ja 1. / 2. / 7. / 8. / 9. / 17. / 19. / 22. / 29.11.
Kommentit
Lähetä kommentti