Mekö muka olemme maailman parhaat Venäjä-tietäjät?
Olette varmaan huomanneet, miten mielellämme me suomalaiset kuuntelemme kehuja, joiden mukaan olemme maailman parhaat Venäjä-tietäjät, mutta pitääkö väite alkuunkaan paikkaansa?
Tämä on ajatus, joka tuli ensimmäisenä mieleeni, kun luin Finlandia-palkitun Sofi Oksasen esseekokoelmaa Samaan virtaan - Putinin sota naisia vastaan. Niin. Esseistähän tässä on kysymys, vaikka jokaikinen kirjan viidestä tekstistä käsittelee yhtä ja samaa asiaa, naapurimaatamme, ja sen syvää, elämää ja naisia halveksuvaa psykopatologiaa.
Kirjansa nimen ja moton Oksanen on lainannut yhdeltä antiikin Kreikan lainatuimmalta filosofilta Herakleitokselta, jonka kuuluisimman tiivistyksen Panta rhei hän on lainannut kirjaansa muodossa Et voi astua kahdesti samaan virtaan, siinä virtaavat jo uudet vedet.
Demokritoksen ajatelma on käännetty monella muullakin tavalla, mutta perusajatus on selvä. Kun Oksanen lainaa sen Venäjästä kertovan kirjansa motoksi, kuuluisa lause on vähintääkin ironinen, sillä niin samoissa vesissä Venäjä porskuttelee kuin aina on rämpinyt.
***
Mutta siitä meidän Venäjä-tietämyksestämme. Itseäni hävettää, että tajusin Venäjän imperialistisen ja kolonialistisen luonteen vasta jokunen viikko sitten. Emme nimittäin ole tottuneet liittämään Venäjän imperiumia esimerkiksi Iso-Britannian tai Ranskan imperiumien rinnalle, koska sillä ei ole koskaan ollut mertentakaisia siirtomaita tai alueita, mitä nyt Alaska, jonka se aikoinaan möi Yhdysvalloille.
Emme ole osanneet ajatella Venäjää naapureitaan valtaavana ja alistavana valtiona, vaikka itsellämmekin on historiassa reilun vuosisadan kokemus itäisen vallan alla elämisestä. Meidän kohdallamme on tainnut käydä niin, että kun muutuimme Ruotsin itämaasta Venäjän suurruhtinaskunnaksi, emme tainneet tajuta muutoksen merkitystä etenkin, kun samaan aikaan aloimme vasta ymmärtää itsemme kansaksi, joka voisi joskus hallita omaa valtiotaan.
Ne muut Venäjän valtaukset olivat sitten ilmeisesti liian kaukana, mutta niin kuin Oksanen muistuttaa, Venäjä perusti valtansa merkiksi Siperiaan uusia suuria kaupunkeja aivan samaan aikaan kuin läntiset imperiumit omiaan valtamerten taakse.
Georgian tai Tšetšenian tapahtumat ovat meistä näyttäneet Venäjän sisäisiltä välienselvittelyiltä, vaikka kyse on Venäjän valtaamien alueiden kapinoista vallanpitäjää vastaan. Ja Krimin me laskemme jotenkin automaattisesti osaksi Venäjää, vaikka se valtasi niemimaan Krimin kaanikunnalta vasta vuonna 1783. Viimeistään Krimin anastuksen juhlinta vuonna 2014 "Krim on meidän" -huutoineen olisi voinut herättää meidät, vaan kun emme heränneet.
Nyt Venäjä on sitten hyökännyt Ukrainan kimppuun ja sumputtaa pakolaisia Suomen rajoille ja metelöi siitä, miten Suomi ei noudata oikeusvaltioperiaatetta eikä kansainvälisiä sopimuksiaan sulkiessaan rajojaan.
***
Oksanen kirjoittaa kaikesta tuosta, mutta ennen kaikkea Venäjän suhtautumisesta naisiin, eikä se ole mukavaa luettavaa. Naisten osa nykyisellä Venäjällä on perinteinen perheenemännän ja lasten tekijän osa, eikä hyökkäys Ukrainaan ainakaan helpota tilannetta, sillä maan on ehdottomasti saatava uusia sotilaita jostakin, eikä heitä synny kuin synnyttämällä ja sittemmin aivopesemällä.
Oksanen vahvistaa esimerkeillään sen, minkä olemme niin monesta muustakin paikasta lukeneet ja kuulleet: venäläiset naiset eivät vain katsele vierestä, kun heidän armeijansa tuhoaa Ukrainaa ja raiskaa lapsia, naisia ja vanhuksia, vaan myös kannustaa miehiään ja poikiaan siihen.
Muistamme varmaan uutiset kaapatusta puhelusta, jossa nuorikko kehottaa miestään raiskaamaan ukrainalaisia naisia, kunhan vain muistaa käyttää kondomia, mutta olemmeko kuulleet siitä, miten äiti ja poika keskustelevat niin ikään kaapatussa puhelussa, mitkä ovat ehdottomasti karmeimmat keinot kiduttaa kiinni saatuja ukrainalaissotilaita. Pahimmassa äiti neuvoo poikaansa käyttämään kidutuksessa paitsi piikkilankaa, myös rautaputkea, jonka avulla se ujutetaan kidutettavan sisään.
Sitä paitsi sota on siihen osallistuvien miesten perheille taloudellisesti varsin kannattavaa. 2000 euron kuukausittaisen lähtöpalkan lisäksi mukaan Ukrainasta saattaa tarttua kaikenlaista pesukoneista puhelimiin. Kaiken lisäksi, näin Oksanen kirjoittaa, venäläinen perhemalli on sellainen, että perheille on parempi, että mies on jossakin muualla kuin kiusaamassa perhettään, etenkin, kun läheskään kaikista miehistä ei ole perheidensä elättäjiksi.
***
Oksanen tietää, mistä kirjoittaa ja mitä hän tuntee. Hänen sukunsa on Virosta, jossa hän vieraili Suomeen asettuneen äitinsä kanssa säännöllisesti.
Hän kertoo myös sen, miten hän jo pienenä tyttönä oppi katsomaan Neuvosto-Viron todellisuutta jotenkin läpi, vaikka näki ja ymmärsi kaiken. Hänen isotätinsä muuttui mykäksi, kun Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi pahoinpiteli ja raiskasi hänet.
Oksanen itsekin muuttui omalla tavallaan mykäksi. On jotenkin tavattoman surullista lukea, miten tyttö, joka kirjasi päiväkirjoihinsa kaiken, mitä hänelle tapahtui, ei mainitse niissä Viron-matkoistaan sanallakaan. Pelko oli tarttunut häneen ilman, että häntä oli tarvinnut pelotella.
Samaan Venäjä pyrkii nytkin sotilasteknisellä erikoisoperaatiollaan, paitsi että yrittää tuhota kokonaisen maan ja kansan. Ne hybriditoimet, joita mekin tällä hetkellä seuraamme, ovat elimellinen osa Venäjän imperiumin vuosisataista strategiaa.
Sofi Oksanen: Samaan virtaan. Putinin sota naisia vastaan. Like 2023. 240 s.
Kommentit
Lähetä kommentti