Kirjailija Sally Salmisen elämä kahden maailman välissä
Juha Hurme esitteli unhoon painuneen kirjailija Sally Salmisen suomalaisille lukijoille vuonna 2018 suomentamalla uudelleen tämän esikois- ja samalla mestariteoksen Katrinan.. Tämä ahvenanmaalaisen 12-lapsisen pienviljelijäperheen tytär julkaisi esikoisensa kotiapulaisena Yhdysvalloissa työskennellessään vuonna 1936.
Kun miettii, miten tärkeä romaani Ahvenanmaalle naimisiin narratun Katrinan tarina on, ei voi kuin ihmetellä sitä, miten sitä ei ole juhlittu sitten toisen maailmansodan. Kuitenkin Katrina oli romaani, jonka vasta Mika Waltarin Sinuhe ohitti kansainvälisessä suosiossa ja käännösten määrässä. Ehdittiinpä Salmiselle ehdottaa kirjallisuuden Nobel-palkintoakin, mutta sen nappasi sittemmin F.E. Sillanpää.
Katrinan luojasta on viime vuosiin asti tiedetty yllättävän vähän. Nyt Teosto on lisännyt tietojamme julkaisemalla kaksi Salmisen muistelmateosta, Aikani Amerikassa vuonna 2022 ja nyt Aikani Tanskassa viime vuoden puolella. Ensimmäisen Salminen (1906-1976) julkaisi alunperin vuonna 1968 ja toisen vuonna 1972.
Amerikan-muistelmia en ole lukenut, mutta Tanskan vuosista kertova teos avaa Sally Salmisen elämää erinomaisesti. Jos hänen elämäänsä pitäisi luonnehtia yhdellä lauseella, niin se olisi tuo otsikon kirjailija Sally Salmisen elämä kahden maailman välissä.
***
Niin. Salminen todellakin eli elämänsä kahden maailman välissä ja tunsi ja tiesi sen tasan tarkkaan.
Hän oli kotoisin köyhästä ahvenanmaalaisesta kodista, mutta vaikka kahdesta hänen sisaruksestaan tuli kirjailija ja yhdestä runoilija ja vaikka hänen pikkuserkkunsa Anni Blomqvist loi Myrskyluodon Maijan, hän tajusi aina juurensa. Hän oli ja pysyi kouluja käymättömänä ja kirjekurssien avulla kirjailijaksi päätyneenä erikoislahjakkuutena, joka Tanskaan naituna päätyi rikkaaseen kulttuuriperheeseen, jossa oma tausta tuntui ainakin ajoittain vaivaavan. "Kaikki maistereita!" Salminen huokaa yhdenkin illanvieton osanottajista.
Salminen oli erittäin tarkka siitä, miten hänen kirjansa, ja niitä oli todellakin useita Katrinan lisäksi, otettiin vastaan. Erityisesti häntä painoi se, ettei hän onnistunut oikein koskaan toistamaan esikoisensa menestystä, mutta se saattoi hänen omienkin pohdintojensa valossa johtua siitä, että hän etupäässä varioi läpimurtonsa tarinaa esimerkiksi vaihtamalla päähenkilönsä mieheksi.
Kirjallisen menestyksensä ansiosta Salmisesta tuli varakas nainen. Kun hänen tulonsa yhdisti hänen taiteilijamiehensä Johannes Dührkopin ja tämän suvun varoihin, lapsettoman pariskunnan oli helppo viettää vapaa-aikaansa erilaisissa Tanskan tarjoamissa kulttuuririennoissa. Ja aivan oikeinhan Salminen teki. Hän suorastaan janosi sellaista kulttuuripääomaa ja -kokemuksia, joita ilman oli kasvanut.
***
Aikani Tanskassa tuo esiin toisenkin maailmojen rajan, jonka yli Salminen yritti elää.
Muistelmat alkavat sangen sekavasti kuvatuista kirjeenvaihtajavuosista Suomessa talvisodan aikaan, mutta loppua kohden ne jäntevöityvät ja terävöityvät.
Talvosodan aikaan jopa kuuluisan kirjailijan raportit joutuivat suomalaisen sotasensuurin hampaisiin. Esimerkiksi käy se, etteivät edes ulkomaalaiset toimittajat saaneet lähettää kotimaihinsa Suomesta sellaisia juttuja kuin tahtoivat. Kokonaisen toimittajabussin ja armeijan kuorma-auton kolari jossakin pohjoisessa Suomessa rintaman takana oli aihe, josta Suomesta ei sopinut kertoa.
Tämä oli tietysti asia, jonka ulkomaalainen sotakirjeenvaihtaja varmasti ymmärsi, mutta asia, joka rassasi Salmisen mieltä, oli se, miten hänen kotimaansa Suomi liittoutui natsien kanssa jatkosodassa samaan aikaan, kun natsit miehittivät hänen uuden kotimaansa Tanskan ja rajoittivat tanskalaisten elämää niin kuin nyt miehittäjät vain voivat.
Puolustaako natsien kanssa liittoutunutta Suomea vai toimiako natseja vastaan Tanskan vastarintaliikkeessä? Salminen yritti tehdä molempia, mutta paikalliset olot ja kokemukset johtivat siihen, että natsien vallan vastustamisesta tuli kirjailijan ja entisen kotiapulaisen tärkein tehtävä.
Käytännössä se tarkoitti sitä, että Salminen ja hänen miehensä ottivat luokseen asumaan juutalaisten vanhempien vauvan, joka muuten olisi tapettu. Siinä Salminen muuten toimi samalla tavalla kuin lukuisat muutkin tanskalaiset, jotka tekivät kaikkensa suojellakseen maansa juutalaista väestöä, vaikka se olikin hengenvaarallista, kuten Salminenkin joutui toteamaan.
Tanskalaiset muuten salakuljettivat juutalaisia koko sodan ajan turvaan Ruotsiin. Meillä kokonainen Ariadne-laivallinen turvaa hakeneita pakolaisia käännytettiin vuonna 1938 takaisin Saksaan ja keskitysleireille, siis jo ennen kuin maailmanpalo oli edes alkanut.
Sally Salminen: Aikani Tanskassa. Suomentanut: Sirje Niidepõld. Teos, 2023. 284 s.
Kommentit
Lähetä kommentti